äitini jätti minut ja veljeni isälle kun olin noin 13-vuotias, sitä ennen palvoin äitiä ja pidin häntä esikuvana. mielestäni äiti oli hauska, nuorekas, rento ja fiksu, hänellä vaan sattui olemaan paljon henkilökohtaisia ongelmia masennuksen ja alkoholin kanssa. lähdön jälkeen en ole äitistä kuullut mitään, ja olen nyt jo 25 vuotias aikuinen nainen.
ongelmani on, että vaikka isä on pitänyt meistä lapsista tosi hyvää huolta niin kaipaan ihan älyttömästi huomiota ja huolenpitoa suunnilleen kaikilta minua vanhemmilta naisilta. kaipaan siis äitihahmoa itselleni..
harmittaa kun ystävät käy shoppailee äitiensä kanssa ja matkustelevat ja puhuvat miehistä äideilleen jne. isälleni en oo ikinä puhunut poikaystävistä, menkoista tai meikeistä ja muista nuoren naisen elämään kuuluvista asioista. olen siis joutunut itsekseni käsittelemään kaikki tollaset asiat.
välillä on niin surullinen olo kun tuntuu siltä että pitäis käyttäytyä jo aikuismaisesti, ja silti haluaisin joskus vaan käpertyä äitini kainaloon ja itkeä kaikki inhottavat asiat pois joita on vuosien varrella käynyt...
rakastan isääni mutta uskon silti että tyttären suhde äitiinsä on vielä avoimempi, ja olen niin katkera siitä että en ole sitä kokenut muuten kuin ne 13 vuotta :(
ongelmani on, että vaikka isä on pitänyt meistä lapsista tosi hyvää huolta niin kaipaan ihan älyttömästi huomiota ja huolenpitoa suunnilleen kaikilta minua vanhemmilta naisilta. kaipaan siis äitihahmoa itselleni..
harmittaa kun ystävät käy shoppailee äitiensä kanssa ja matkustelevat ja puhuvat miehistä äideilleen jne. isälleni en oo ikinä puhunut poikaystävistä, menkoista tai meikeistä ja muista nuoren naisen elämään kuuluvista asioista. olen siis joutunut itsekseni käsittelemään kaikki tollaset asiat.
välillä on niin surullinen olo kun tuntuu siltä että pitäis käyttäytyä jo aikuismaisesti, ja silti haluaisin joskus vaan käpertyä äitini kainaloon ja itkeä kaikki inhottavat asiat pois joita on vuosien varrella käynyt...
rakastan isääni mutta uskon silti että tyttären suhde äitiinsä on vielä avoimempi, ja olen niin katkera siitä että en ole sitä kokenut muuten kuin ne 13 vuotta :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän sinua täysin. Lapsi/nuori ja miksei aikuinenkin,tarvitsee molemmat roolimallit.
Onko sinulla ystäviä? Ystävä ei ehkä korvaa täysin sitä äitiä jonka olet menettänyt mutta heidän kanssaan voisit jutella ns.naisten juttuja.
Olen itse yksinhuoltaja,äiti,ja vaikka meillä on poikalapsen kanssa hyvät välit ja puhutaan avoimesta kaikesta niin uskon että pojasta olisi kiva jutella miesten juttuja isänsä kanssa;oma isäni on pojalleni tärkeä roolimalli :)
Entäpä jos koettaisit tavoittaa äitisi? Ehkäpä äitisi elämäntilanne olisi parempi nyt ja saisitte pikkuhiljaa jonkinlaisen äiti-tytär suhteen?
Itselläni on äiti aina ollut kuvioissa kuten isänikin mutta äidin kanssa oli huonot välit lähes 25 vuotta kunnes otin härkää sarvista ja avauduin suhteestamme. Molemmissa oli vikoja ja asioita alettiin käymään läpi. Olen lähes 40 vuotias ja nyt viimeiset vuodet ollaan lähemmissä väleissä kuin koskaan :)
Aikuinenkin tarvitsee sitä tukea ja turvaa ja kyllähän ne vanhemmat on tärkeitä aina..
Voisit nyt kun itse olet aikuinen, yrittää tavoittaa äitisi. Toisaalta psykologin tms. kanssa menneisyyden aukiratkominen voisi olla paikallaan.