Kun lukee mustasaarelaisen Tor Wikin jutun Pohjalaisessa niin mieleen tuleen kysymys, että onko hän täysijärkinen?
Tämä epäilys löytyy seuraavasta lauseesta:
Haluan korostaa että ylioppilas suomenkielisestä lukiosta voi päästä opiskelemaan oikeustiedettä tai lääketiedettä Helsingin yliopiston ruotsinkielisille linjoille samoin perustein kuin ruotsinkielinen ylioppilas.
Onko Wik sitä mieltä, että suomenkielinen voi opiskella oikeustiedettä tai lääketiedettä kielellä jota ei osaa?
Tor Wik sisällyttäisi kielipoliittisen ohjelman vaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan.
Joulun ja uudenvuoden pyhinä luin Suomalaisuuden liiton tuoretta kirjaa "Itämaasta itsenäisyyteen. Suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde." Piti moneen kertaan laskea kymmeneen, ettei verenpaine nousisi liikaa. Kirja henkii tarkoitushakuisuudessaan niin paatoksellista ruotsalaisuusvastaisuutta, että se hipoo kansanryhmään kohdistuvaa kiihotusta. Häpeämättömyyden huipuksi teosta kutsutaan tietokirjaksi.
Olen lähes varma, että jos kirjan tekijät havittelisivat vuoden tietokirjailijapalkintoa, he saisivat erikoismaininnan vuoden huonoimpana tietokirjana.
Otan yhden esimerkin kirjan faktojen vääristelystä. Väitetään että ruotsinkielisillä on kiintiöt opinahjoihin. Ensinnäkin on korostettava että äidinkielellä ei ole merkitystä, koska puhutaan ruotsin kielen riittävästä hallinnasta, mikä tarvittaessa tulee osoittaa kielitodistuksella. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ruotsinkieliselle linjalle vuonna 2010 hakeutuneet saivat opiskelupaikan yhtä helposti/vaikeasti kuin suomenkieliset ikätoverit. Lääketieteen tiedekunnan ruotsinkieliselle linjalle ruotsinkielentaitoiset tosin pääsivät suomenkielisiä helpommin.
Haluan korostaa että ylioppilas suomenkielisestä lukiosta voi päästä opiskelemaan oikeustiedettä tai lääketiedettä Helsingin yliopiston ruotsinkielisille linjoille samoin perustein kuin ruotsinkielinen ylioppilas.
Kirjassa selostetaan kielirauhakomitean mietintöä vuodelta 1945. Senkaltainen kieliriidan lietsonta, jota kirja edustaa, herättää kysymyksen samantapaisen laaja-alaisen, puolueettoman elimen tarpeellisuudesta. Presidentti Martti Ahtisaaren johtama työryhmä, jonka tehtävänä on laatia toimintaohjelma kahden kansalliskielen Suomelle, luovuttaa raporttinsa pian. Kun uuden hallitusohjelman laadinta on kevään keskeisimpiä poliittisia toimenpiteitä, en pitäisi huonona vaihtoehtona kielipolitiikkaohjelman sisällyttämistä siihen.
Kirjan välittämä kielteinen kuva kirkastui, kun vaasalaislähtöinen pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield kirjoitti (HS 30.12.) otsikolla Kielitaidosta tehtiin pelimerkki muun muassa näin: "Suomenkieliset tekevät itselleen karhunpalveluksen, jos he jättävät ruotsin kielen puolustamisen suomenruotsalaisille. Miksi ihmeessä omin toimin vaurioittaa tärkeätä yhteyttä Pohjolaan ja läntiseen kieliperheeseen?"
TOR WIK
Mustasaari
Tämä epäilys löytyy seuraavasta lauseesta:
Haluan korostaa että ylioppilas suomenkielisestä lukiosta voi päästä opiskelemaan oikeustiedettä tai lääketiedettä Helsingin yliopiston ruotsinkielisille linjoille samoin perustein kuin ruotsinkielinen ylioppilas.
Onko Wik sitä mieltä, että suomenkielinen voi opiskella oikeustiedettä tai lääketiedettä kielellä jota ei osaa?
Tor Wik sisällyttäisi kielipoliittisen ohjelman vaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan.
Joulun ja uudenvuoden pyhinä luin Suomalaisuuden liiton tuoretta kirjaa "Itämaasta itsenäisyyteen. Suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde." Piti moneen kertaan laskea kymmeneen, ettei verenpaine nousisi liikaa. Kirja henkii tarkoitushakuisuudessaan niin paatoksellista ruotsalaisuusvastaisuutta, että se hipoo kansanryhmään kohdistuvaa kiihotusta. Häpeämättömyyden huipuksi teosta kutsutaan tietokirjaksi.
Olen lähes varma, että jos kirjan tekijät havittelisivat vuoden tietokirjailijapalkintoa, he saisivat erikoismaininnan vuoden huonoimpana tietokirjana.
Otan yhden esimerkin kirjan faktojen vääristelystä. Väitetään että ruotsinkielisillä on kiintiöt opinahjoihin. Ensinnäkin on korostettava että äidinkielellä ei ole merkitystä, koska puhutaan ruotsin kielen riittävästä hallinnasta, mikä tarvittaessa tulee osoittaa kielitodistuksella. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ruotsinkieliselle linjalle vuonna 2010 hakeutuneet saivat opiskelupaikan yhtä helposti/vaikeasti kuin suomenkieliset ikätoverit. Lääketieteen tiedekunnan ruotsinkieliselle linjalle ruotsinkielentaitoiset tosin pääsivät suomenkielisiä helpommin.
Haluan korostaa että ylioppilas suomenkielisestä lukiosta voi päästä opiskelemaan oikeustiedettä tai lääketiedettä Helsingin yliopiston ruotsinkielisille linjoille samoin perustein kuin ruotsinkielinen ylioppilas.
Kirjassa selostetaan kielirauhakomitean mietintöä vuodelta 1945. Senkaltainen kieliriidan lietsonta, jota kirja edustaa, herättää kysymyksen samantapaisen laaja-alaisen, puolueettoman elimen tarpeellisuudesta. Presidentti Martti Ahtisaaren johtama työryhmä, jonka tehtävänä on laatia toimintaohjelma kahden kansalliskielen Suomelle, luovuttaa raporttinsa pian. Kun uuden hallitusohjelman laadinta on kevään keskeisimpiä poliittisia toimenpiteitä, en pitäisi huonona vaihtoehtona kielipolitiikkaohjelman sisällyttämistä siihen.
Kirjan välittämä kielteinen kuva kirkastui, kun vaasalaislähtöinen pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield kirjoitti (HS 30.12.) otsikolla Kielitaidosta tehtiin pelimerkki muun muassa näin: "Suomenkieliset tekevät itselleen karhunpalveluksen, jos he jättävät ruotsin kielen puolustamisen suomenruotsalaisille. Miksi ihmeessä omin toimin vaurioittaa tärkeätä yhteyttä Pohjolaan ja läntiseen kieliperheeseen?"
TOR WIK
Mustasaari
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuten tiedämme, ruotsin kielen sanat ”rikssvensk” ja ”finlandssvensk” ovat peräisin 1910-luvulta. Nämä ruotsinkieliset sanat otettiin käyttöön Suomen suuriruhtinaskunnan aikoina, koska jotkut ruotsinkieliset eivät tuolloin enää kokeneet olevansa kollektiivisessa mielessä suomalaisia, ruots. ”finne”. Ruotsin kielen sana ”finne” varattiin tarkoittamaan ainoastaan suomenkielisiä. Tuolloin kehittyi myös ajan ruotsinkielinen sana ”finländare”, suom. ”suomenmaalainen”, joka tarkoitti kielestä ja rodusta riippumatta kaikkia suomalaisia. Termi ”suomenmaalainen” loukkasi monia suomalaisia. Vuoden 1945 kielirauhakomitea pyrki kitkemään sanan ”finländare” käyttöä mutta suomenruotsalaisen (”finlandsvensk”) lehdistön välityksellä kyseinen sana vakiintui osaksi Ruotsissa käytettävää sanastoa. (Klikkaa: Suomalaisuuden liitto ry, ”Itämaasta itsenäisyyteen: suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden vaikea suhde”, 2010, s. 56)
Käsitteet ”suomenruotsalainen” ja ”suomenmaalainen” ovat edelleen elävää todellisuutta siinä kielellisessä perinnössä, joka ilmenee Suomen (ja Ruotsinkin) ruotsinkielisen väestön sanastossa. Tämä termistö pyrkii siis edelleenkin korostamaan kielipoliittista jaottelua. Kokevatko Suomen ruotsinkieliset omine etuoikeuksineen siten olevansa edelleenkin valloittajakansa, jolle meidän suomalaisten ”suomenmaalaisina” tulisi osoittaa erityistä kunnioitusta ja kiitollisuutta jostakin? Surullistakin surullisempien historiallisten tosiasioiden valossa, me suomalaiset ole missään kiitollisuuden velassa sen kummemmin Ruotsille kuin suomenmaalaisille suomenruotsalaisillekaan.
http://www.vesamattilouekoski.net/blogi/2012/12/14/37
Taas surusveko valehtelee tietoisesti.
Hänen mukaansa suruopiskelupaikat ovat jotenkin muka samalla tavalla avoinna suomalaisnuorille, koska he ovat joutuneet lukemaan pakkoruotsia koulussa.
Aivan outo perustelu. Yhtä hyvin kaikki koulutus voisi olla sitten englanniksi, koska kaikki ovat sitä koulussa lukeneet!
Tottakai kyse on ÄIDINKIELISESTÄ koulutuksesta. Ja siinä suruilla on valtava yliedustus ottaen huomioon, että suurin osa surunuorista ovat täysin kaksikielisiä.
Mihinkään kompromissiin liittyen raakaan vahvaan ruotsalaisuuten Suomessa ei ole pinintäkään tarvetta.
Ruotsalainen raakuus on hävitettävä Suomesta. Ihan Ruotsin malliin!
Joko YLE on SVT?
HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
Olen allerginen Närpiön tomaateille.
Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa