Mozartin yksinkertaisimmat kappaleet

Dhommi´´

Mozart oli lapsesta saakka musiikin kanssa tekemisissä ja oppi jo lapsena säveltämään sinfoniaa, mikä on ainutlaatuista nerouden historiassa. Mozartille tulivat tutuiksi eri elementit, jotka painavat musiikillisessa tuotannossa: Hän oli suunnattoman taitava ja luonnollinen melodikko, mutta parasta hänen musiikissaan (niinkuin kaikkien suurten säveltäjien) on muut kuin melodiat. Mozart oli soitinnuksen jättiläinen, joka osasi kirjoittaa jousille ja kaikille ryhmille ja soitinyksilöille käsittämättömän rikasta ja soittimelle sopivaa tekstuuria. Taitotaso on niin korkealla, että populaarimusiin rautalanka- tai Nightwishin "orkesterisovituksista" puhuminen viestii täysin ihmisen järjen puutteesta. (Muutenkin klassinen musiikki kytkeytyy historian saatossa merkittävästi esimerkiksi vallalla oleviin aatesuuntauksiin, toisin kuin aina yhtä vaatimaton kevyt musiikki, jota ei enää kuulekaan emenneiltä ajoilta missään, perin kuvaavaa!)

Mozartin musiikissa merkittävää on erityisesti myöhäistuotannossa myös harmonia. Mozart oli aikaansa hurjasti edellä Don Giovannin ja 40. sinfonian - kahden kaikkien aikojen hienoimpiin sävellyksiin lukeutuvan teoksen - kanssa harmonisesti. Niissä muutenkin heijastuu silmittömällä tavalla Mozartin koko sävellystaidon rikkaus. Rakenteellisesti Mozart valjastaa oopperan ennätysmäiselle tasolle, ja jos sinfonia ei juhli rakenteessa, se kresibilettää melodiassa: Koskaan ei oltu niin suunnattomia melodioita laadittu kuin mitä Mozart tulittaa 40:ssä sinfoniassa.

Mozartin lapsuusajan työt ovat kelle tahansa opettavaisia sikäli, että niistä tunnistaa suurta luontaista musiikillista älykkyyttä, jollainen on harvinaista. Beatlesin jäsenillä ei ollut sitä yhtään. He eivät osanneet milloinkaan sellaisia asioita, jotka olivat Mozartille täysin luontevia jo alakouluikäisenä. (Kiistaton fakta).

5

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dhommi´´

      Ja tästä pääsemme aiheeseen.

      Mozartin simppeleimmät työt ovat RUNSAASTI pitkälinjaisempia ja hienostuneempia kuin mikään poppi. Vaikka kysymyksessä on kaikkien haastavimpia koukeroita 41. sinfoniansa finaaliin laatineesta miehestä, myös yksinkertainen sujui Mozarilta - paljon kauniimmin ja paljon "hitikkäämmin" kuin Beatlesilta. Mozartin kappaleet ovat todellisia ikihittejä ja kaikkien tunnistamia melodioita vuosisadasta toiseen. Samaa ei voi sanoa yhdestäkään popista.

    • Lennonkusee

      Mozartia parempaa ei ole eikä tule.

    • Papageno koe

      Mozart on oopperasäveltäjistä suurin. Luonnollisesti virtaavan orgaanisuutensa
      vuoksi.

    • Ernie Mozart

      "Mozart oli lapsesta saakka musiikin kanssa tekemisissä ja oppi jo lapsena säveltämään sinfoniaa, mikä on ainutlaatuista nerouden historiassa.":kirjoitti meille dhönni''

      Mahtoikohan se Mozart koskaan ihmetellä että miksi v*tussa minä näitä ei ketään kiinnostavia sinfonioita väkerrän kun rock 'n' roll:kin on vielä keksimättä.
      Että pohtiko Wolfgan koskaan että: Ehkä voisin tehdä vaihteeksi jotain järkevääkin musiikkia ja ottaa ja keksiä rokin ja rytinäbluesin ja ehkä vielä reggaenkin?

      Nimittäin jos Mozartt olisi aidosti ollut musikillinen nero hän olisi osannut kaivata jo silloin ennemuinoin rock 'n' rollia ja rytinäbluesia ja reggaetakin.

      Mutta varmaan Mozart tajusi että ei käy vielä rokin keksiminen sillä sähkökitaraa ei voi olla olemassa koska sähköäkään ei ole keksitty. Kahden viikon pimennetyssä huoneessa itkemisen jälkeen Mozart sitten palasi säveltämään niitä v*tun sinfonioitaan.

      Ja Mozart oli taitava soitintamaan kertoili meille vielä dhönnin kättä käyttäen dhönnin tauti.
      No ehkä oli ehkä ei - ketään nimittäin ei oikeastaan kiinnosta, mutta Mozartin ajan orkestereissa oli pelkästään soittimia joilla pystyi soittamaan vain noin yhtä nuottia kerrallaan joten niillä soittimilla ei pystynyt soittamaan vaikkapa 3- tai 4- tai useampi äänisiä sointuja.
      Siksi piti sointujen äänet jakaa useammalle soittimelle siinä missä rokettibändin kitaristi tai syntsa heittää ne kerralla. Siispä Mozartin piti soitintaa ihan teknisistä syistä kun taas rokettirollibändissä niin kitarat kuin koskettimet kuin pakkoraossa jopa basso pystyy soittamaan soinnuista kaikki äänet yhtäaikaa joten mitään soitintamista Mozartin aikaisessa mielessä ei oikeastaan enää tarvita.

      Niinpä dhönni voisi taas kerran tykönään miettiä mikä ero onkaan 4-5 hengen bändillä ja 50-100 hengen orkesterilla.

      • Dhommi´´

        Mozartin aikana oli jo piano ja kitara.

        Mikään ei ole hienompaa kuin orkesteri.

        Viululla voi soittaa sointujakin, ei toki kaikkia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      133
      1768
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      57
      1411
    3. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      49
      1159
    4. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      82
      1026
    5. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      371
      881
    6. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      124
      739
    7. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      39
      711
    8. aa eli nyt tajuan..

      eli siis pitkä-aikainen vaikeus parisuhteen saamisesta johtuu omalta kohdaltani alhaisesta yhteiskunnallisesta asemasta.
      Sinkut
      117
      685
    9. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      69
      663
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      17
      661
    Aihe