Vanhanen on turha.
Jäättenmäellä olisi ollut paljon tekemistä Suomen edun vuoksi.
Vanhanen keskittyy vaan pelaamaan "POLIPELIÄ". Vanhanen on myös pahasti "POLIHOLISOITUNUT" henkilö
Tottakai EU asiassa pidetään kansanäänestys, koska Suomen tulee nyt kulkea demokratiaa kohti: lipposen pimeällä aikakaudella kuljettiin syvälle kohti diktatuuria.
Jätä viroilla ja vallalla leikkiminen vanhanen, ja ajattele sitä puoliskoa joka on tässä kahtia jakautuneessa yhteiskunnassa viivan alapuolella.
Äläkä vain ajattele, tee jotain.
Vanhanen on turha
7
214
Vastaukset
- höpö
Joo kaikesta vaan kansanäänestys, sehän sitä demokratiaa edistää.
Äänestetään, annetaanko maatiloille tukiaisia miljari vai sata tonnia.
Kansanäänestys pitääkö Jääteenmäki karkoittaa vai tuomita elinkautiseen.
Kansanäänestys siitä pitääkö keskustan lahjoittaa kaikki puoluetukensa lastenklinikalle.
Lopettaisi keskustalaiset jo tuon ruikuttamisen. Jos ette tule toistenne kanssa toimeen, niin
älkää muille kiukutelko. Mahdetaanko siellä pohjanmaalla olla jotenkin erityisen kateellisia toisille. Totta kai se potuttaa, jos naapurilla on komeemmat maat ja mannut. Mutta ottakaapa joskus rennosti. Istukaa saunan lauteille, ottakaa huurteinen käteen ja kysykää itseltänne
"entäs sitten, paskaakos väliä".
Näin koko porukka saattaisi tulla toimeen keskenään, eikä koko homma olisi toisille kiukuttelemista.- Oiva Härkönen
Mistä sinä päättelet, että kepu olisi keskenään kiistelevä ja muille ruikuttava? Keskusta on varsin tasapainoinen sisäisesti ja ulkoisesti. Jos kyse on kansanäänestyksestä, niin siihen monet suhtautuvat tunteenomaisesti. Muissakin puolueissa esiintyy eriseuraisuutta. Mm. demareiden puheenjohtaja ei kannata, mutta Jaakonsaari kannattaa kansanäänestystä.
Vanhanen antoi asiasta laajat perustelut. Olen huomannut, että aiakin kepussa tyydydään niihin. - *****
Oiva Härkönen kirjoitti:
Mistä sinä päättelet, että kepu olisi keskenään kiistelevä ja muille ruikuttava? Keskusta on varsin tasapainoinen sisäisesti ja ulkoisesti. Jos kyse on kansanäänestyksestä, niin siihen monet suhtautuvat tunteenomaisesti. Muissakin puolueissa esiintyy eriseuraisuutta. Mm. demareiden puheenjohtaja ei kannata, mutta Jaakonsaari kannattaa kansanäänestystä.
Vanhanen antoi asiasta laajat perustelut. Olen huomannut, että aiakin kepussa tyydydään niihin.aateveljesi kirjoitukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004327538
- Oiva Härkönen
Tuo nimimerkki Näin on ei ole oikea näin on (Jäbä). Hän on sentään asiallinen kirjoittaja.
- paikka
Kiitos, Oiva.
- paikka
paikka kirjoitti:
Kiitos, Oiva.
eikä kiittelyjen. Miksei Oiva kommentoi Timon kirjoitusta. Onhan hän sentään aateveli!
- kun...
paikka kirjoitti:
eikä kiittelyjen. Miksei Oiva kommentoi Timon kirjoitusta. Onhan hän sentään aateveli!
pelkää Korhosen esittävän hänelle vastakommentin!
Ja sitten taas Oiva joutuu selittelyjen tielle selitellessään, miksei hän vastaa "koklipien" kirjoituksiin!
Pitkän aikaa on jo ollut nähtävissä, että Oiva seuraa vain sitä, milloin olisi hänelle "otollinen" aika kirjoitella saitille ylipäätään mitään, munaamatta itseään lisää!
Ja nykyäänhän Oivan kommentit ovatkin pelkkiä heittoja, joihin varmaan ovat kovin pettyneitä jo uskollisimmatkin "Keskusta on paras" kirjoittelijat.
PS. Matti ja Paavo vastustavat kansanäänestystä, mutta Mauri siis on sen kannalla?
Muistaakseni Oivakin vastusti kansanäänestystä?
Eli Oivakin on Matin lailla Paavon linjoilla tässä asiassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393