on Kataisen ikioma tilaustuote ja sen sisältö tulee siten perustumaan Kataisen mielipiteisiin. Ymmärrettävästi siitä tullaan Kataisen toimesta myös poistamaan sellaiset kohdat, joita Katainen ei hyväksy.
Näillä lähtökohdilla selontekoa ei kannata tehdä eikä sen tieteelliseen sisältöön voi luottaa.
Näillä lähtökohdilla selontekoa ei kannata tehdä eikä sen tieteelliseen sisältöön voi luottaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pikku-Kalle oli seuraamassa demareiden ja muiden vasemmistopuolueiden vappumarssia ja marssin jälkeen pidettyä vallankumousta haikailevaa hengennostatustilaisuutta.
Puheissa oli esiintynyt Pikku-Kallelle kolme outoa uutta sanaa; "Toveri", "Kansa" ja "Tulevaisuus".
Kotiin tultuaan Pikku-Kalle oli pyytänyt isäänsä selvittämään outojen sanojen merkityksen.
Isä totesi, että hän voi olla Pikku-Kallelle "Toveri".
Jos mukaan otetaan äiti, niin kyseessä voi olla "Kansa".
"Tulevaisuus" -sana sopii hyvin kuvaamaan Pikku-Kallen nuorempaa veljeä Arskaa, havainnollisti isä.
Pikku-Kalle ja Arska nukkuivat samassa huoneessa ja seuraavana yönä Pikku-Kalle osoitti sisäistäneensä saamansa opetuksen nopeasti, sillä puolenyön jälkeen hän töni isän hereille ja patisti:
Kuule Toveri, herätä Kansa, sillä Tulevaisuudella on paskat housuissa!
Katainen oli taas hyvä a-studion haastattelussa.
kataisen punainen naama oli hauskaa katsottavaa. Toivottavasti konna älyää lähteä ennen kuin enemmän häpäisee itseäänsä ja Suomea. Petosmies tuski älyää tehdä vältämätöntä ja erota.