Olen tosi tosi tosi pahoillani, että tämä on jo kolmas aiheeni tänne osioon.
Ensinnäkin, voit lukea tarinani tuolta;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11275390
Nyt jokatapauksessa kerron pari asiaa, jotka ovat hiljattain tulleet elämääni mukaan.
En tiedä miten edes aloittaa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, näen ja kuulen harhoja. Kuulen usein koulussa, kotona tai ihan missä vaan, ääniä päässäni, jotka huutavat täysiä minun tai jonkun muun nimeä. En ole koskaan huolestunut siitä, olen miettinyt vain, että kuvittelen kaiken.
Nyt parin päivän ajan olen kuitenkin miettinyt onko kyse jostain vakavemmasta.
Uskaltauduin tänään ulos, ja kun kävelin erään leikkipuiston ohi, vilkaisin liukumäelle päin & kuulin lasten naurua. Katsoin ympärilleni, mutta ketään ei näkynyt missään. Katsoin uudestaan liukumäelle, ja erotin kuinka joku laski siitä. Sitten hahmo hävisi.
Pysähdyin ja laitoin hetkeksi silmät kiinni, katsoin taivaalle ja mietin tapahtuiko äskeinen pääni sisällä vai oikeasti. En osannut vastata siihen.
Näen ja kuulen tällaisia harhoja usein. Se on alkanut pelottaa.
Olenko sekoamassa ? Mitä minun pitäisi nyt tehdä ?
Ensinnäkin, voit lukea tarinani tuolta;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11275390
Nyt jokatapauksessa kerron pari asiaa, jotka ovat hiljattain tulleet elämääni mukaan.
En tiedä miten edes aloittaa, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, näen ja kuulen harhoja. Kuulen usein koulussa, kotona tai ihan missä vaan, ääniä päässäni, jotka huutavat täysiä minun tai jonkun muun nimeä. En ole koskaan huolestunut siitä, olen miettinyt vain, että kuvittelen kaiken.
Nyt parin päivän ajan olen kuitenkin miettinyt onko kyse jostain vakavemmasta.
Uskaltauduin tänään ulos, ja kun kävelin erään leikkipuiston ohi, vilkaisin liukumäelle päin & kuulin lasten naurua. Katsoin ympärilleni, mutta ketään ei näkynyt missään. Katsoin uudestaan liukumäelle, ja erotin kuinka joku laski siitä. Sitten hahmo hävisi.
Pysähdyin ja laitoin hetkeksi silmät kiinni, katsoin taivaalle ja mietin tapahtuiko äskeinen pääni sisällä vai oikeasti. En osannut vastata siihen.
Näen ja kuulen tällaisia harhoja usein. Se on alkanut pelottaa.
Olenko sekoamassa ? Mitä minun pitäisi nyt tehdä ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä sun nyt pitää kertoa terveydenhoitajalle tai äidillesi tuosta! Sun ikäisen pitäisi olla nukkumassa tuohon aikaan milloin olet kirjoittanut aloituksesi... Montako tuntia nukut yleensä öisin?
Kerroit aikaisemmassasi kirjoituksessasi, että sut on meinattu raiskata ja olet ollut pitkään masentunut. En tässä rupea sulle mitään diagnoosia selittämään, terveydenhoitaja ohjaa sinut lääkärille tai jos kerrot äidillesi niin hän vie sinut lääkärin puheille. Älä jää yksin noiden vaikeuksiesi kanssa, sun pitää oikeasti kertoa noista muuallakin kuin täällä palstalla. Toivottavasti asiasi järjestyvät.
Olet pitkään ollut niin äärimmäisen kvoilla hekisesti ja uupunut. Ihmisen psyyke pakenee harhoin kun ei enää järjellä jaksa kantaa todellisuutta. Lähipiirissäni, tai ystävlläni oli sukulaistyttö, suunnilleen sinun iässä. Hänellä oli kotiolot sekaisin ja tyttö alkoi viiltelemään ja kuuli ääniä ja muitkain harhoja. Onneksi mummo toimitti tytön hoitoon ja tänään hän on ymmärtääkseni selvitynyt nuori: on poikaystävä ja opiskelee.
Ihan vakavasti sanoen, älä enää yhtään pitkitä hoitoon hakeutumista. Voit kirjoitella täällä, mutta me tavalliset ihmiset emme voi sinua näin etäisesti auttaa.
En vain yksinkertaisesti pysty mennä puhumaan terveydenhoitajalle. En pysty, en voi. Enkä osaa edes kokea ongelmaani niin vakavaksi että minun tarvitsisi sekottaa koko perheeni elämä tällä. Olen viillellyt - ja yksi niistä lukuisista syistä miksi edelleen viiltelen, on se, että joku huomaisi pahan oloni ilman että minun tarvitsisi itse kertoa kenellekään.
Joskus tulee niitä hetkiä, kun ymmärrän olevani masentunut (ehkä enemmänkin), mutta en uskalla puhua tästä.
Eilen kerroin äidilleni, että kuulen todennäköisesti harhoja, ja äitini siihen ''Sulla voi olla kuulo jotenki huonontunu, tai sit vaan kuvittelet.''
Tuntuu siltä että vaikka saisinkin apua terkkarin kautta, äiti pilaisi kaiken sanomalla, etten ole muka oikeasti edes masentunut.
Yritän kuitenkin koko ajan kerätä voimia, jotta uskaltaisin hakea apua.
Kiitos jälleen kerran vastauksista
On se vaikeaa, ymmärrän sinua. Olet noin nuori, oikeastaan lapsi ja äiti on sinulle hyvin läheinen ja raks. et halua satuttaa äitiä ja perhettäsi. Äidillasi on itsellään paljon ongelmia ja ei hänellä ole voimavaroja keskittyä ja ottaa todesta sinua ongelmia. Osaat toisaalta myös peittää ja jotkut pitävät viiltlyä vain nuorten muotijuttuna. Sitä se todellakaan ole. Kyllä nuorella on paha olla jos hän satuttaa fyysisesti itseään.
Minusta tuntuu, että et kerro äidille sen vuoksi, että pelkäät että sinut jätetään ja heitetään pois perheestä ja siitä totutusta kodinsta, missä olet . Perhe on sinun rakkain miljöösi: on paha olla, mutta toisaalta pelkäät sitä uutta mikä voi olla edessa. Kerroit jo aikaisemmin, että et oikein osaa kuvitella mitä on olla onnellinen.
Jos on vaikea kertoa, niin minä ehdotan että kerrot perusteellisen version elämästäsi hakiessasi apua.
Ja ihan rehellisesti, myös sinun äitisi kaipaisi nyt kipeästi itse apua. Nuo haraht osoittavat kyllä, että kamppailet jo kestämisen äärirajoilla. Jos asia pitkittyy niin asioita on vaikeampi hoitaa.
Kirjoittele jälleen. Toivottavasti sinua hiukan helpottaa että saat purkaa näin mieltäsi. Toivon että saat vaikka tänään rohkeuden ottaa sen ensimmäisen askeleen hakiessa apua.
Se on totta, että jotkut käsittävät viiltelyn nuorten muoti-ilmiönä, mutta kuten sanoit, se ei ole niin. Tuskin kukaan AIVAN terve ihminen tosissaan itseään satuttaisi.
Olet myös oikeassa siinä, etten hae apua siksi koska pelkään elämäni ja perheeni muuttuvan jotenkin dramaattisesti. Mutta pelkoni ei ole täysin aiheeton; joskus näen ilman sanojakin kuinka äitini on romahtamispisteessä. Minun ongelmani lisättynä hänen omiinsa olisi ehkä liikaa. Ja toisaalta haluaisin itselleni terveen tulevaisuuden.
Keissa, kuka ikinä oletkin, kiitän tosi paljon avusta jota tarjoat kaikille näillä palstoilla. Sinunkaltaisiasi ihmisiä tarvittaisiin niin paljon enemmänkin, tuntuu että joka nurkan takana on suoraansanottuna pelkkiä kusipäitä.
Kiitos vilpittömästi kannustavista sanoista, Olen jo iäkkäämpi jakokenut vuosien varrella vaikeitakin aikoja ja vaiheita. Olen kiitollinen että itselläni on ollut matkan varrella ystäviä rohkaisemassa ja auttamassa. Haluan nyt olla jotenkin avuksi toisille. Olen myös nähnyt kaikenlaistaystävien elämässä. Tiedän että en kaikkia voi auttaa ja eivät kaikki ymmärrä, mutta toivon että heillekin löytyy joku rinnallakulkija.
Sinä olet erittäin kypsä ja älykäs tyttö, Uskon että asiasi tulevat kuntoon ja myös perheesi muut jäsenet saavat apua. Äidis ongelma on että hän kieltää avun tarpeen itseltään ja sinulta ja sama ongelman ratkaisumalli siirtyy perheessä toisille. Kumpa rohkenisitte yhdessä tilata ajan milenterveystoimistosta. Kun ogelmat pitkittyvät niitä on sen jälkeen hankalampi hoitaa. Voimia ja rohkeutta teille kaikille.
Jep, ihan mahtavaa, että autat toisia, arvostan.
Kattoo nyt missä vaiheessa pääsen terkkarille, mietin vielä viikonlopun yli asioita. Se on kuitenkin tärkeää, että meen sinne, se on ainoo keino saada apua. Ehkä äitinikin voisi herätä ajattelemaan kuinka vakavasta asiasta on kyse.
Toivon, että tämä on mun viimeinen kerta kun kirjotan tänne - jos ymmärrät mitä tarkoitan :)
Ihanaa tulevaa kevättä sulle, Keissa, ja kaikille jotka on jaksanut tukea mua, edes täällä
Kyllä ymmärrän, mitä tarkoitat, mutta silti voi kirjoitella ja jaksaa tuntemuksia meidän kanssa. Keväisiä tunnelmia myös teille!