Olen nuori tyttö, jolla on ollut 4 vuotta todella vaikeaa. Kaikki tuntuu menevän koko ajan vaikeampaan suuntaan, enkä saa iloa enää juuri mistään. Kaverini menetin jo kauan aikaa sitten, eikä minulla edes oikeastaan ole syytä nousta sängystä ylös. Se, miksi en ole vielä tehnyt itsemurhaa, on vain ajankysymys. Auto pysähtyi, eikä ajanutkaan päälleni, joskus yritän vielä uudestaan.
Ikää minulla on vasta 12 vuotta, joten olen vaikeasta lapsuudestani huolimatta miettinyt tämän olevan vain murrosikää; samaa äitini sanoi, kun kerroin viiltelystä ja pahasta olostani. Kukaan ei ole tämän asian suhteen ottanut minua tosissani, sanoneet vain että tämä on normaalia ikäiselleni. En tiedä mitä uskoa.
Olen kokenut liikaa. Väkivaltainen ja alkoholisoitunut isäni jätti minuun kai pysyvät arvet. Minut on myös melkein raiskattu, ja kaikki kaverini ovat kääntyneet minua vastaan. Jonkun tasoista koulukiusaamista olen myös joutunut kestämään.
Saan joskus yksin kotona kohtauksia, jolloin tavarat todella lentelevät. Silloin tartun veitseen. En onnistu lopettaa viiltelyä, kun on paha olla, se auttaa hetken.
Nyt kuitenkin palatakseni otsikkoon.. En osaa enää nauttia asioista, ja pelkään kamalasti onnellisuutta. En edes tiedä miksi. Ehkä se on minulle sen verran vieras käsite etten tiedä miten siihen tulisi suhtautua.
En jaksa enempää avautua, mitä mieltä olette ? Kuinka vakavasta masennuksesta on kyse ?
Ainiin, piti vielä kysyä,, kuinka paljon maksaa psykiatrilla käyminen, jos käy vaikka 2 kertaa viikossa ? En uskalla mennä puhumaan terveydenhoitajalle ongelmistani, sillä tiedän että hän laittaisi lähetteen psykiatrille.. Ja jos se maksaisi kovin paljon, siitä tulisi äidilleni ongelma. Meidän perhe kun ei ole niinkuin Saunalahden mainoksessa olevat Lindströmit.
Anyway, kiitän etukäteen vastauksista :)
Ikää minulla on vasta 12 vuotta, joten olen vaikeasta lapsuudestani huolimatta miettinyt tämän olevan vain murrosikää; samaa äitini sanoi, kun kerroin viiltelystä ja pahasta olostani. Kukaan ei ole tämän asian suhteen ottanut minua tosissani, sanoneet vain että tämä on normaalia ikäiselleni. En tiedä mitä uskoa.
Olen kokenut liikaa. Väkivaltainen ja alkoholisoitunut isäni jätti minuun kai pysyvät arvet. Minut on myös melkein raiskattu, ja kaikki kaverini ovat kääntyneet minua vastaan. Jonkun tasoista koulukiusaamista olen myös joutunut kestämään.
Saan joskus yksin kotona kohtauksia, jolloin tavarat todella lentelevät. Silloin tartun veitseen. En onnistu lopettaa viiltelyä, kun on paha olla, se auttaa hetken.
Nyt kuitenkin palatakseni otsikkoon.. En osaa enää nauttia asioista, ja pelkään kamalasti onnellisuutta. En edes tiedä miksi. Ehkä se on minulle sen verran vieras käsite etten tiedä miten siihen tulisi suhtautua.
En jaksa enempää avautua, mitä mieltä olette ? Kuinka vakavasta masennuksesta on kyse ?
Ainiin, piti vielä kysyä,, kuinka paljon maksaa psykiatrilla käyminen, jos käy vaikka 2 kertaa viikossa ? En uskalla mennä puhumaan terveydenhoitajalle ongelmistani, sillä tiedän että hän laittaisi lähetteen psykiatrille.. Ja jos se maksaisi kovin paljon, siitä tulisi äidilleni ongelma. Meidän perhe kun ei ole niinkuin Saunalahden mainoksessa olevat Lindströmit.
Anyway, kiitän etukäteen vastauksista :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kuule, rakas nuori tyttö, olet itse nyt oikeilla jäljillä. Äiti on ehkä tottunut niin sinuun, että ei ymmärrä ollenkaan sinua ja ei hän tietenkään itse koe miltä sinsuta tuntuu. Ei tuollainen kuulu murrosikään ja olet noin nurikin. hyvä että kerrroit noista vaikeuksia. Kun sinulla on paha olla niin ei haittaa, js esineet lentävt mutta viiltely ei ole hyvä keino helpottaa tuskaa. Viiltely ei paranna sinua, siirtää vain hetkeksi tuskan tunteen pois sielusta. Sinulle on tehneet aikuiset paljon pahaa, olet joutunut noiden sairaiden psykopaattisten ihmisten uhriksi. Sinusa itsessäsi ei ole pahaa ja et ole mitenkään syypää vaikka joskus tuollisessa tilanteessa nuoresta tai lapsesta saattaa tuntua, että itse kai olen niin paha ja minua pitää vihata ja niin kohdella. Olet erttäin fiksu ja nokkela nuori ja ymmärrät asioita. Et halua alistua tuollaiseen ja ei tarvitsekkaan. Sinulla on nyt niin vaikeata, että kaikki muutos pelottaa joka onnellisuus kun et tiedä tai se tuntuu nyt kaukaiselta.
Ei sinun tarvitse pelätä hoitoa ja ei se maksa sinulle mitään. Jos et saa tai uskalla kerrottua tuskaasi terkkarille niin kirjoita asia paperille. Ihan näin tarkkaan ja vielä terkempaankin. Silloin sinut otetaan todesta ja saat apua. Puhmisesta ammattilaisen ja ymmärtävän ihmisen kanssa on jo valtavasti apua. päät jo nyt ihan heti mennä juttelemaan, Mkäli äitis ei ymmärrä tai jaksa paneuta asiaasi niin voit mennä hakemaan apua ihan itsenäisesti. kerro vain napakasti, että haluat asioihin helpotusta.
Ensinnäkin kiitos tosi paljon pitkästä vastauksesta, arvostan
Helposti sinunlaisessa tilanteessa kasvaa läheisriippuvaiseksi ja kokeen että pitää tässä yhden olla jaksamassa. Ei avun hakeminen ole itsekästä ja kyllä ihmisen pitää oppia arvostamaan ja rastamaan omaa itseäänkin terveellä tavalla. jos ei hoida itseään ei jasa tukea toisiakaan.
Elä pelkää terkkarille menoa. Kyllä hän ymmärtää nuorta, jolla on vaikeaa ja miten vaikea on avautua. Ei hän sinua myöskään tuomitse,vaikka et ole saanut sanotuksi viime kerralla totuuttta. Jos pekäät että pokka pettää niin kirjoita nuo asiat paperille. Sano vain sitten, että en pysty nyt puhumaan.
Mitä itsemurhaan tulee, niin se kyllä luhistaisi äidin ja sisarusporukan elämän kokonaan. Olis paljon itsekkäämpi ratkaisuna. Yleeensä kun perheessä yski alkaa etsiä apua, siitä alkaa koko perheen eheytyminen. Ole vain rohkea ja siitä saat olla sitten kiitollinen koko elämäsi.
Vaikea uskoa että 12-vuotias kirjoittaisi noin selkeää ja virheetöntä tekstiä. Pohdinnatkin ovat aika syvällisiä noin nuorelle. Jos aloitus on todellinen, niin ei tosiaan kannata itsemurhaa hautoa, potentiaalia löytyy vaikka mihin.
''itsekkin kärsinyt''; En osaa sanoa muuta, kuin kiitos :) Olet oikeassa.
Ja sinä toinen,, olen kirjoittanut niin kauan kuin muistan, siitä on tullut vahvin puoleni. Ja kylläkai sitä kuka vaan osaa kirjoittaa oikein ja selkeästi jos haluaa ? :)
En pidä itseäni henkisesti enää yhtä nuorena mitä oikeasti olen.
Olet joutunut aikuisen saappaiisiin ihan liian nuorena. Nyt haet apua ja alat nauttia vielä nuoruudesta.
Keissa, se on niin uskomattoman vaikeaa minulle.
Nyt tyttö lopetat sen typerän viiltelyn. Olet nuori, lapsi vielä! Mene sinne terveydenhoitajalle ja hae apua ongelmiisi. Muiden mielipiteillä ei ole väliä.
Ajatelkaa itsekkin, tuonikäinen nuori. joutunut pienen ikänsä sinnittelmään vaikeuksissa olevien vanhempiensa miltei huoltaja ja vielä sisaruksistaan. Ei siinä ehdi elämään lapuuttaan. Nyt on hiihtolomakin ja terkkari ei paikalla. Sanon sinulle tytttö, että nyt älä enää yhtään jatka tuota nykyistä roolia. Ratkaisu on vaikea, mutta tämä ratkaisu koituu teidän koko perheen parhaaksi. Voit hakea apua vaikka terveyskeskukseta. Kun ongelmasi on noinkin laaja ja pitkäaiakinen niin itse kirjottaisin jopa kirjallisen raportin. Tulee asait sanootua jasinut otetaan vakavasti ja tosissaan. Viikkokin tosi väsyneenä on piktä aika tarkoitan kouluterkarille pääsyä.
Asioitani kirjoittaessa huomaan miten paha minun on oikeasti olla. Itselleni nykyään uskottelen etten tarvitse apua, olen niin tottunut jo tähän. 4 vuotta on pitkä aika kärsiä..
Pelkään vain, ettei kukaan usko minua enää, kun en ole aiemmin koskaan puhunut muille kuin nettikavereille ja äidille (sen verran mitä hän on kuunnellut).
Mutta jos en nyt hae apua, tulen olemaan pulassa kun kasvan vanhemmaksi. Jos tämä menee vielä yhtään pahemmaksi, voi käydä huonosti.
Toivotaan nyt, että ensi viikolla asiat muuttuvat parempaan suuntaan, vihdoin :)
Kiitoksia tsempistä
Kirjoittaminen noista vuosista paperille kannattaa juuri sen vuoksi, että sinua auttavat henkilöt osaavat ottaa tilanteesi todesta ja eivät ajattele purkauksen menevän murrosiän piikkiin. Kirjoiitaminen on terapiaa ja siinä työstät tunteita, väsymistä ja surua myös sanoin. Elämäsi on ollut niin rankkaa, että ole maltillinen asioiden työstämisessä, ei liikaa keralla. silloin tuska tulee liian suurena ryöppynä ulos. Nyt pitää hakea se apua. Jos pitkität voit sairastua ja ethän sinä enää jaksaiskaan. Toivon että myös vanhempasi saisvat aj ymmärtäisivat hakea apua.
Onko koulussasi koulukuraattori? Minulla on ainakin ollut sellainen käsitys, että sellainen olisi melkein joka koulussa. Jokatapauksessa kuraattorille voi mennä puhumaan tuontyylisistä asioista. Kuraattorilla on vaitiolovelvollisuus, joten hän ei voi kertoa asiasta vanhemmillesi eikä kenellekkään muulle, jos et siihen anna lupaa. Voit myös pyytää kuraattoria varaamaan sinulle ajan psykiatrille. Jos hän on oikein mukava, ehkä hän voisi ainakin yhden käynnin sinulle kustantaa.
Minkälainen äiti ei ota vakavasti sitä, kun lapsi rohkeasti tulee kertomaan pahasta olostaan, ja laittaa vielä viiltelyn murrosiän piikkiin?? Viiltely ei todellakaan ole mikään murrosiän oire eikä millään lailla kuulu normaaliin elämään. Tekstistäsi saa vaikutelman sellaisen vaikutelman , että vanhempasi eivät olisi kovin kunnollisia. Jos näin on, suosittelisin kokeilemaan elämää kasvatuslaitoksella. Ystäväni mukaan ainakin siellä on tosi mukavaa.
p.s. Vaikutat tosi mukavalta persoonalta. Onko sinulla vaaleat hiukset? :3
Niinno, mun äiti on oikeestaa mun paras kaveri, ei siin mitää. Se ei vaa osaa oikee kuunnella mua, eikä selvästikää ymmärrä et mun on oikeesti paha olla.
En jaksa alkaa pidemmin nyt vastaamaan, mut kiitän !c:
Mullon tummat hiukset, kui ?:D
Hei tyttö,sinulla on vielä elämä edessäsi joten hopi hopi ota itsestäsi hoitovastuu koska kukaan muu ei sitä voi puolestasi tehdä.Itse olen kärsinyt lapsesta saakka masennuksesta ja muista ongelmista ja elämäni on ollut yhtä itseinhoa,masennusta ja epäonnistumista.Miehenä minun on ollut vain pakko teeskennellä kovaa ja näyttää vahvalta,olen kieltänyt oman tilani ja kärsinyt siitä liian kauan.Toivon että et koe samaa paskaa elämässäsi kuin minä.Ole itsellesi armollinen.Olet hyvä ja tarpeellinen ihminen!Kaikkea hyvää sulle.