Olen 21-vuotias nainen, olen juuri valmistumassa ammattiin. Olen sairastanut masennusta jo monta vuotta, teini-iästä lähtien. Myös paha sos.tilanteiden pelko ja ahditus on ollut. Ihan diagnooseina on keskivaikea masennus, sos.tilanteiden pelko sekä piirteitä epävakaasta persoonallisuudesta sekä riippuvaisesta persoonallisuudesta. Uupumus ja väsymys ovat TODELLA pahoja. 2011 piristyin, kaikki oli loistavasti pääsin hakemaani kouluun, tutustuin uusiin ihmisiin, sain poikaystävä (samasta koulusta), kaiken piti oll hyvin. Noh, päihteitäitä tuli käytettyä paljon ja sekoiltua. Huomasin, että poikaystäväni on erittäin mustasukkainen ja väkivaltainen. Minusskain oli kyllä paljon vikoja, sitä ei voi kieltää. Vieläkin meillä on jonkin näköinen suhde, on-off sellainen, olen riippuvainen hänestä, niin kuin jotkut päihteistä.
Lapsuuteni oli kaoottinen ja traumaattinen. Kuolemantapaus, olin yh-äidin lapsi, isovanhemmat hoiti paljon, minulla onkin läheiset välit äitini äitiin. Uskon, että lapsuutellani on ollut paljon vaikutusta tilaani. Noh, tosiaan jossain vaiheessa, syksyllä 2011, asiat alkoivat mennä tosissaan päin helvettiä. Petimme toisiamme poikaystävän kanssa ja erosimme. Minä en sitä halunnut mutta poikaystäväni halusi. Aloin käyttäytyä hyvin itsetuhoisesti. Yritin pari kertaa ihan tosissani itsemurhaa, mutta lääkkeillä ja viinalla, koska halusin rauhallisen kuoleman. Noh, olin pari päivää erittäin sekaisin, mutta en kuollut.
Sitten pääsin avohoitoon ja asiat paranivat huomattavasti. Sain sepram-lääkityksen, joka tosiaankin vei pois sos. tilanteiden pelon ja epävakaan mielen. Kaikesta tuli tasaista ja tyyntä. Minulla oli myös ketipinor-lääkitys, mutta sen lopetin, inhosin kyseistä lääkettä. Nykyäänkin menee sepramia ja olen suht. tasapainoinen mutta... saamattomuus ja liiallinen huolettomuus on saanut voiton. Aamulla olen sekaisin, en välttämättä herää herätyskelloon, en pääse kouluun.. eläimet (koira ja kissa) eivät varmastikaan pidä tästä. Olen joutunut laittamaan astian koiralleni, jos en herää tämä käy astialla. En jaksaisi siivota, en käydä suihkussa tai muutenkaan hoitaa itseäni. En tapaa paljon ihmisiä jne. En ole sama huolellinen koululainen, jota olin ennen lääkityksen alkamista. Tää saamattomuus ja väsymys masentaa! haluaisin vain nukkua.. En halua lopettaa lääkitystä, ainakaan vielä, mutta se pitäisi varmaan vaihtaa. Tapaan lääkärini kyllä ensi kuussa, heti ei päässyt, ei ollut vapaita aikoja. Omatunto on huono, en jaksa huolehtia kodista, itsestäni tai eläimistää kuten pitäisi :( Eläimet saavat ruokaa joka päivä, puhdasta vettä on, lenkille koirani pääsee päivittäin.. mutta aamut! ne menee sumussa, sängyssä. Mä en jaksa tätä enää. En tiedä mitä tehdä :( Mä oikeasti haluaisin sellasen, normielämän, jaksaisin nousta, ei väsyttäis koko ajan, jaksaisin siivota kunnolla...
Lisäksi oon tyhmä ja riippuvainen (ex?)poikaystävästä, hänkään ei ole tasapainoinen, todellakaan. Päihteitä en onneksi käytä paljoa enää, se on ainoa hyvä asia. Tuli vähän pitkä juttu, mutta oli pakko purkautua jonnekin..
Lapsuuteni oli kaoottinen ja traumaattinen. Kuolemantapaus, olin yh-äidin lapsi, isovanhemmat hoiti paljon, minulla onkin läheiset välit äitini äitiin. Uskon, että lapsuutellani on ollut paljon vaikutusta tilaani. Noh, tosiaan jossain vaiheessa, syksyllä 2011, asiat alkoivat mennä tosissaan päin helvettiä. Petimme toisiamme poikaystävän kanssa ja erosimme. Minä en sitä halunnut mutta poikaystäväni halusi. Aloin käyttäytyä hyvin itsetuhoisesti. Yritin pari kertaa ihan tosissani itsemurhaa, mutta lääkkeillä ja viinalla, koska halusin rauhallisen kuoleman. Noh, olin pari päivää erittäin sekaisin, mutta en kuollut.
Sitten pääsin avohoitoon ja asiat paranivat huomattavasti. Sain sepram-lääkityksen, joka tosiaankin vei pois sos. tilanteiden pelon ja epävakaan mielen. Kaikesta tuli tasaista ja tyyntä. Minulla oli myös ketipinor-lääkitys, mutta sen lopetin, inhosin kyseistä lääkettä. Nykyäänkin menee sepramia ja olen suht. tasapainoinen mutta... saamattomuus ja liiallinen huolettomuus on saanut voiton. Aamulla olen sekaisin, en välttämättä herää herätyskelloon, en pääse kouluun.. eläimet (koira ja kissa) eivät varmastikaan pidä tästä. Olen joutunut laittamaan astian koiralleni, jos en herää tämä käy astialla. En jaksaisi siivota, en käydä suihkussa tai muutenkaan hoitaa itseäni. En tapaa paljon ihmisiä jne. En ole sama huolellinen koululainen, jota olin ennen lääkityksen alkamista. Tää saamattomuus ja väsymys masentaa! haluaisin vain nukkua.. En halua lopettaa lääkitystä, ainakaan vielä, mutta se pitäisi varmaan vaihtaa. Tapaan lääkärini kyllä ensi kuussa, heti ei päässyt, ei ollut vapaita aikoja. Omatunto on huono, en jaksa huolehtia kodista, itsestäni tai eläimistää kuten pitäisi :( Eläimet saavat ruokaa joka päivä, puhdasta vettä on, lenkille koirani pääsee päivittäin.. mutta aamut! ne menee sumussa, sängyssä. Mä en jaksa tätä enää. En tiedä mitä tehdä :( Mä oikeasti haluaisin sellasen, normielämän, jaksaisin nousta, ei väsyttäis koko ajan, jaksaisin siivota kunnolla...
Lisäksi oon tyhmä ja riippuvainen (ex?)poikaystävästä, hänkään ei ole tasapainoinen, todellakaan. Päihteitä en onneksi käytä paljoa enää, se on ainoa hyvä asia. Tuli vähän pitkä juttu, mutta oli pakko purkautua jonnekin..
Vastaukset 5
Vanhimmat
OLE HILJAA!!!!!
Petit poikaystävääs, käytät päihteitä, ja sitten tuut tänne valittamaan kuinka paskasti asiat ovat? Mitä vittua oikeesti? Sullahan on asiat todella hyvin verrattuna esimerkiks itseeni. Koulutus, lääkitys, suhteita menneisyydessä...
Lopeta vaan dokaaminen ja älä tapaa sitä poikaystävääs enää. Kyl sun asiat siitä järjestyy. Ja hoida se koulus loppuun.
nojoo, varmaan oli sitten väätä osio. Ongelma kun on toi uupumus enemmänki. Ei mulla muuten asiat oikestaan huonosti oo. Kai nuo lääkkeet on sitten pilannu aivot.. Ois kai sitte pitäny lääkepalstalle kirjottaa. Kun sehän tässä se ongelma nyt onki, kerroin vain taustat lääkkeen käyttöön. Mietin jos jollaki ois siit kokemusta.. tuleeko tollasia oireita, anteeks nyt jos loukkasin jotakuta viestilläni. Jaksais ees syödä niitä lääkkeitä.
Niin ja päihteistä vielä, en käytä enää kuin harvoin ja vähän. Lääkitys muuttanut tämänkin asian hyvään suuntaan, mutta toi saamattomuus pilaa lääkityksen hyvät puolet. Niin ja väsymys/uupumus ei ole hävinnyt minnekään. Sehän mua masentaa, muutenhan mun elämä ois ihan hyvää, enkä valittais! Mutta ku ei lääkäritkää oo osannu auttaa tässä, aletaankohan lääkettä edes vaihtamaan. Tässä on käyny mielessä kaikkea itsemurhasta amfetamiinin käyttöön. Mut eihän ne mitään oikeita ratkaisuja olis. Ei oo auttanu 'ota ittees niskasta kiinni'' sanonnat. Aivot on sumunpeitossa.
Ketipinor ainakin väsyttää useimpia, SSRI lääkkeestä en tiedä tarkemmin. Ahdistuneisuus kun jatkuu pitkään niin syö voimia. Pikkuhiljaa eteenpäin. Kysy jotain muuta lääkettä tai parempi jos lopetat ja löydät muita keinoja päästä eteenpäin. Psykoterapia on rankkaa mutta auttaa pitkäaikaisesti. Ei toki kaikilla mutta voisi avata noita solmujasi?