Lehti ilmoitti että lehden sivuilla ei enää julkaista kirjoituksia Ratamon sijoituspaikasta. Miksi?
Jotenkin muistuu mieleen kun aikanaan maahan väännettiin porvari hallitusta niin lehti teki muutoksen samaan aikaan että mielipiteitä ei enää julkaista kun omalla nimellä, samaan aikaan myös paikallisesti juntattiin kuntaliitosta eikä kuvioon sopineet sen vastaiset kirjoitukset. Kaikki ei kuitenkaan halua omalla nimellä kirjoittaa kun saa helposti kylähullun maineen vaikka kirjoittaisi täyttä asiaa.
Tämän sairaalan osalta pakko ihmetellä kyseistä päätöstä kun muistelee miten härskisti asia hoidettiin. Valtuustoryhmät sopivat ennen kokousta vaihtoehdot mistä päätetään, mutta vanhan Kouvolan kokkariryhmä joka oli tottumut asioista päättämään junaili asian toisin.
Eihän kukaan normaalijärjellä varustettu itsenäisesti ajatteleva sijoittaisi sairaalaa tuonne keskustaan ja vielä upottaisi suohon. Oli härskiyden huippu vetää puskista ensi sairaalanmäelle vastukseksi äänestykseen asiallisempi paikka kun suo. Jokainen tietää ja ymmärtää että jos tuo lopullisen voiton saanut paikka olisi laitettu sairaalanmäkeä vastaan, niin miten olisi käynyt. Mutta vanhan kaavan mukaan kun taustajoukkoja arvailee niin ymmärtää lehdenkin linjan. Vähän sama kun monella perhe elämässä, sen kaapin paikan päättä ihan joku muu kun annetaan ymmärtää.
Ikinä en ole Perussuomalaisia äänestänyt mutta ymmärrän täysi heidänkin tyhjään äänestämiset tuossa sairaala asiassa. Tuossa tilanteessa olisin tehnyt täysin samoin. Vaikka sairaala ei tehtäisi ehkä parhaalle vaihtoehdolle, siis tuonne sairaalanmäelle niin mikä, kuka tai ketkä tästä nyt tehdystä järjettömästä päätöksestä hyötyvät.
Kouvolan Sanomilta toivoisin syvällisempää ja tasapuolisempaa asennetta uutisointiin ja kirjoituksiin. Jotta ei tämä tuntuisi niin puoluepoliitisesti yhden laidan kirjoitukselta niin toivoisin lehdeltä myös paneutumista vielä China Centerin kaatumisen vastuu kysymyksiin. Tulihan siitä monelle ihmiselle murheita ja jopa elinkeinon loppuminen jonkun innokkaan rajamiehen toimesta. Taisi olla vielä jossain vaiheessa innokas pääsemään lehden sivuille.
Kouvolan Sanomat
40
533
Vastaukset
- Muutos-Antipersu
Ajatelkaa kokonaisuutta ja tehkää kompromissi omaa maailmankuvaanne ajatellen.
Persuissa on monenlaista sakkia ja heillä on järjenvastasia suuria linjoja, joita on kaikkien puolueen jäsenten ryhmäkurin nimissä noudatettava.
MUTTA, Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka valtakunnallisesti ja paikallisesti kyseenalaistaa lainvastaisuudet ja verorahojen holtittoman käytön. Eli jos haluat Kouvolalle parasta, kannata persuja.
Jos olisi olemassa SUORA DEMOKRATIA, ei tarvitsisi tehdä oman henkilökohtaisen ajatusmaailman kanssa kompromisseja. Kompromissit aiheuttavat sen että politiikka ei kiinnosta tavallisia ihmisiä. Esim. vaikka olisit muuten samoilla linjoilla persujen kanssa, mutta abortti-kysymyksissä et ole samalla linjalla kuin Soini, et voi ajatella kannatavasi persuja. Media nostaa nämä äärimmäiset kärjistykset pinnalle (abortti), joten tavallinen ihminen vieraantuu politiikasta.
Otetaan äärimmäinen kärjistetty skenaario: On olemassa puolue, joka ajaa täydellisesti jokaisen suomalaisen etua, mutta puolue vihjaa että lampaisiin sekaantumien on ihan ok. Vaikka tämä lampaisiin sekaantuminen on pieni juttu yhteiskunnassa, se vieraannuttaa kaikki ihmiset puolueesta. Kukaan äänestäjä ei ole samaa mieltä lampaisiin sekaantumisesta, joka johtaa siihen että kukaan ei ole samaa mieltä että puolue ajaa täydellistä suomalaisen etua.. Näin suuri osa kansasta ei äänestä ja muut puolueet voittavat.
Voitte laittaa "lampaisiin sekaantumisen" tilalle: abortin, rasismin, mamut, uskonnon, Hakkaraisen, Halla-ahon, EU:n, Korpivaaran, jne... mutta silti, persut ajavat parhaiten kansan, Suomen, veronmaksajien, yrittäjien ja kouvolalaisten etua.
Vaikka muutamat persut ovatkin aika yksinkertaista väkeä, heille täytyisi vääntää asiat rautalangasta, he edustavat myös sitä osaa kansasta jotka haluavat ja tarvitsevat rautalangan vääntöä. Nämä "juntti-persut" vaativat selkeitä vastauksia itselleen ja tavallisille kansalaisille, mikä on täysin oikein.
Persujen ja heidän kannattajien vastaisuudessa on yleinen leima se, että jos he kyseenalaistavat, he eivät tajua mistään mitään. Kysyminen ei tarkoita aina sitä että päätöksiä kritisoidaan, vaan halutaan tietoa päätöksien syistä. Jos joku kysyy jotain, eikö siihen voi vastata? Eikö "tyhmää" voi opettaa, sen sijaan että huudetaan kovaan äänen hänen olevan tyhmä?
Persut ovat värikäs sakki ja heidän puolueen nimissä tapetille nostetut ideologiat ovat liian kärjistettyjä, ettei kukaan johtajaluonteinen kapitalisti halua osallistua. Siksi heidän on ainoastaan tyytyminen oppositioon. Täma on valitettavaa. Suuri kysymys on myös: Mitä vikaa heidän mielestä on SUORASSA DEMOKRATIASSA?
Tulipahan vuodatettua. Kiitos ja anteeks.i =)- aitoa kouvolaa
Sinulla on elämä hallinnassa.
Kouvolan Sanomat torppasi Ratamon tonttiasian , kun paikallinen ukkomafia jäi väittelyssä häviölle. Eivät pystyneet kuin solvaamiseen ja inttämiseen.
Kotiharjua tarjottiin. Kyseessä kuitenkin Ruskosuo. (tuo harju on täyteen rakennettu)
Päätökset on tehty laput silmillä. Mitään asiallista tietoa ei ollut.
Annettu kustannutarvio 80Me on väärä. Myöskään ei ole selvitetty mitä tuo pitää sisällään. Ilmeisesti pelkät seinät.
Ratamohanketta on hosuttu, miksi, kokonaisselvitys puuttuu. Valtiovalta vasta esittelee tavoitteita ja yhteistyö- ja ymmärrys Kotkan suuntaan on jumissa.
Eli vanha junttausmeno meininki on vielä voimissaan. - vanha parta KVL:sta
Ainakin Kouvolassa ne kannattaa suoraa ja avointa politiikkaa! Minusta on hyvä, kun joku uskaltaa ottaa kantaa epäkohtiin ja puolustaa toisenkin puolueen kaveria!
Korpivaara on avoimmuusvaatimuksellaan onnistunut haastamaan hyvä-veli järjestelmän herrat (Larikka, Suomela, Tähtinen, Koiviston Antti jne) ja sotkenut koko baletin sillä seurauksella, että hyvä-veli organisaatiot on sekaisin. Nyt pitäisi keksiä, miten se kaveri hiljennetaan, tai vaihtuu leipä valtion tarjoamaan!
Korpivaara vastusti leasingin käyttöä yksinään, nyt ei kukaan uskalla puhua sen puolesta mitään. Viime valtuusto teki yksimielisesti päätöksen leasingin käytöstä, nyt ei kukaan kannata. Kaikki käänsi takkinsa Korpivaaran takia. Kiitos Korpivaaralle rahojemme säästämisestä (mahtaa Jatke Oy , Pousi ja Larikka ja Suomela repiä pelihousut, kun kaveri sotkee niden hämärä bisnekset).
Jään mielenkiinnolla odottamaan kaverin uusia avauksia, väriä riittänee kun kaveri sotkee isojen poikien hämärähommat. Kaupungin lakimieskin yritti pöytäkirjan väärentämistä Korpivaaran takia, mutta jäi siitä kiinni.
Onko Korpivaara muuten sukua Toyota maahantuojalle? Ainakin yksi autokauppias oli aikoinaan Kouvolassa Korpivaara? Onko hänen poikansa?
- Sama Urheilussa!!
Eihän täällä kulmakunnalla urheile kuin muutama urheilija.
Ja tämä yksi ja sama mies jutun tekijänä.
Onko kieli kuinka ruskea?
Missä nyt parin huippuhiihtäjän jutut?
Varmaan kouvola maksaa vielä vähän että,ei ole niin pahamieli.
Ja hyvin on maksanutkin,jos katsoo ulkopäin.
Ja kuinka sitä hehkutettiin,että nyt kulkee!
Ja hetken päästä itkettiinkin jo että eihän tämä ole kuin urheilua??
Ai monta vuotta tehdään työkseen töitä,ja sitten tuloksella ei olekkaan mitään väliä?
Oiskohan asenteessa vähän korjaamisen varaa. - noi napakat
muutenkin ihmetyttää.
maksaa mokomista viesteistä jotain ja ratamoa voi kummastella ihan vapaasti täällä.
kousa kyllä kieltää aiheet jos ei joku taho halua lukea esim nyt tuosta ratamosta.
koska se uusi kaupungintalo hanke julkaistaan??? - laillistako ?
Vanhaa hallintojunttaa häiritsee kun niiden kuviot kärsii. Kiukuissaan avaavat pilkkaketjuja tänne ja typerää inttämistä kousan sivuille.
On toki myönnettävä että Ratamon kokoinen hanke antaa mahdollisuuden mittavaan lypsämiseen. Etenkin kun hyväveli verkosto kattaa rakennusvalvonnasta urakoitsijaan. - Larikan peliä
Eniten ihmetyttää sekin asia, että ilman poliittista päätöstä asiasta ilmestyy KS:n juttu siitä, että Ratamoon suunnitellaan (ja rakennetaan) yksityisille lääkärifirmoille tilat???
Aika ihme asia? Asiasta ei ollut etukäteen yhdelläkään (tai Kokoomuksen Larikalla ja Suomelalla varmasti oli tieto).
Ihmettelen kovasti, miten asioita voi täräyttää näin sivusta, vähän kuin tässä vanhassa vitsissä:
Nuoren naisen kanssa naimisiin mennyt 93-vuotias
mies kertoi lääkärilleen, että perheeseen odotettiin vauvaa.
- Kerronpa teille tarinan, sanoi lääkäri.
- Hajamielinen kaveri lähti metsästämään,
mutta ottikin kiväärin asemasta sateenvarjon.
... Äkkiä hän näki leijonan tulevan kohti.
Hän tähtäsi sitä sateenvarjolla,
laukaisi sen ja kellisti pedon siihen paikkaan.
- Mahdotonta, vaari huudahti. - Joku varmaan täräytti sivusta.
- Niinpä niin..., lääkäri sanoi.- peli on kieroo
Kouvola on ulkoistanut terveyspalveluja. säästösyistä. Nuo kyseiset firmat tekee kuitenkin miljoonavoittoja vuodessa.
Noiden ulkolaisten yhtiöiden johdossa tai hallinnossa on näitä paikallisia lääkäreitä hyvillä osingoilla. Joko suoraa tai bulvaanin ninellä.
- -WEE-
Lopetin vuosi sitten KS:n tilauksen 24v tilausvuoden jälkeen.
Yhtään en kaipaa.... Turhanpäiväinen lehti,ei mitään Kouvolan uutisia.... vain lainauksia edellispäivän Hesarista ym.
KS voisi mainostaa: KS - Ohuempana, kuin koskaan! - lapsellinen lälly
Saunalahden muija työvuorossa. Ei mene kommentit läpi.
- täysin kyllästynyt
Ei kait kukaan jaksa lukea tuota Persujen itkemistä joka jumalan asiasta päivästä toiseen, kirjottakoon vaikka valkealan sanomiin.
Olin jo perumassa tilauksen, mutta hyvä näin!!
Kohta ku ne alkaa keskenää tappelee, ni avot.- asialinjalla
Ovat vaatineet että mentäisiin lakien ja asetusten mukaan. Tämähän on ihmisten ja demokratian pilkkaa jos asiota päätetään sokkoina.
- Ass linjalla
asialinjalla kirjoitti:
Ovat vaatineet että mentäisiin lakien ja asetusten mukaan. Tämähän on ihmisten ja demokratian pilkkaa jos asiota päätetään sokkoina.
Mitä asetuksia ja lakeja nyt on rikottu. Muuta ku Tähtisen ilmaset helmapellit, mitä korvausta kukaan muu ei olisi kyllä saanut??
- Mielenkiintoista.
Jos keskustelu menee suunnilleen asialinjalla, niin aina ilmestyy tämä sama joka alkaa tykittää kirjoituksia putkessa haukkuakseen persuja. Olisi mielenkiintoista tietää näiden kirjoitusten alkuperä. Tulee vaan kaikenlaisia ajatuksia noista mieleen.
- omituista hommaa
Missä vaiheessa nää keskustelut täällä menee asialinjalla??
Esim. näin äkkiseltään tässä keskustelussa ei ole päätä eikä häntää?
Näyttää siltä että jos joku arvostelee Persujen hommailuja on heti sata dissaajaa.
- hommawoorumi
Kouvola on Persuleitten luvattu maa, niitä on vissii jo enempi ku mamuja??
En kyl me vannomaa mut paljo niit on. Persut saa kuulemma sossusta jo kodinkoneetki?? - Miksei ks kiinnosta?
Miksi elinkeinotoimen valvonta estetään?
27.2.2013 4:00
Kouvolan kaupunki ja UPM hankkivat Vision Huntersilta 100000 eurolla projektin, joka päättyi 2,5 vuotta sitten. Projektin loppuraporttia ei ole tehty vieläkään, ja sen tulokset ovat hämärän peitossa.
Ainut näkyvä tulos projektista näyttää olevan Vision Huntersin edustajien perustama Wood Front Oy, jonka kanssa Kouvolan kaupunki teki sopimuksen uudesta projektista arvoltaan 493000 euroa. Kaupunginhallitus teki elinkeinotoimen hallinnoiman projektin valvomisen mahdottomaksi päätöksellään julistaa projektin pöytäkirjat salaisiksi kokouksessaan 11.2. Pekka Korpivaara vastusti ainoana tätä salailua ja jätti eriävän mielipiteen asiasta.
Saamieni asiakirjojen mukaan Wood Front Oy on sanellut vaatimuksensa pöytäkirjojen salaamisesta kaupunkikehitysjohtaja Jukka Postille, joka on valmistuttanut kaupungin lakimiehellä lähestulkoon samasanaisen lausunnon kaupunginhallitukselle. Kaupunginhallitus hyväksyi Wood Frontin saneleman vaatimuksen.
Miksi asiakirjojen salaisuus on Wood Frontille niin tärkeää? Muutamien käsiini saamieni pöytäkirjojen perusteella WoodInno-hankkeen projektiryhmän kokouksissa on käsitelty ja pantu toimeen Wood Front Oy:n jäsenten omaa liiketoimintaa suoraan edistäviä asioita.
Tämän perusteella käy selväksi Wood Frontin halu salata pöytäkirjat. Sen sijaan käsittämättömäksi jää edelleen Postin ja kaupunginhallituksen kanta olla valvomatta elinkeinotoimen toimintaa. Miten on mahdollista että yritys, joka toimii Kouvolan kaupungin toimeksiannosta ja tuottaa palveluja kaupungille, pystyy estämään kaupungin valvontavelvollisuuden toteuttamisen yksinkertaisesti vain vaatimalla asiakirjojen salaamista? On välttämätöntä, että pöytäkirjat avataan asioista päättäville. Vaikeassa taloustilanteessa ja Kouvolan säästö- ja lomauttamisvaatimusten vuoksi on ehdottoman tärkeää, että elinkeinotoimen rahoja käytetään moraalisesti kestävällä tavalla ja oikein. Salailupolitiikka antaa aihetta epäillä, että näin ei ole.
Vesa Vainio
Kaupunginvaltuutettu (kd.)
Kouvola - Hyvä ,Hyvä
Nimi esiin.
Pysy Vainio tiukkana.Muutkin Kouvolalaiset haluavat nähdä kaikki kortit ja peli avoimeksi.
Totta että epäilys herää,jos salaillaan papereita.
Mitä siellä voi olla niin salaista jos rehellisellä pelillä pelataan.
Vai oliko jaettu kaksi pakkaa??- jouni riikonen
Voi hyvä luoja!! Kyllä Kouvola on ihmeellinen paikka. Porukkaa on kohta puolet työttömänä ja Vesa Vainiolla, valtuutetulla, elämän tehtävä ja pakkomielle on saada jonkun marttakerhon pullanmyyntitilastot esiin. Kyllä on lillukanvarsista elämä kiinni.
Jos tämäkin kristitty herrasmies tuon tarmon käyttäisi meidän hyväksi ja lobbaisi niitä kaivattuja työpaikkoja edes muutaman tänne voisi hänkin ristiä kätensä ja tuntea onnistumisen hyvää oloa loppu elämänsä. Mutta kauna se on joka meitä johdattaa ja nuhteessa pitää.....
Ystävällisin Terv. Jouni Riikonen - liekkö sokeroituja
jouni riikonen kirjoitti:
Voi hyvä luoja!! Kyllä Kouvola on ihmeellinen paikka. Porukkaa on kohta puolet työttömänä ja Vesa Vainiolla, valtuutetulla, elämän tehtävä ja pakkomielle on saada jonkun marttakerhon pullanmyyntitilastot esiin. Kyllä on lillukanvarsista elämä kiinni.
Jos tämäkin kristitty herrasmies tuon tarmon käyttäisi meidän hyväksi ja lobbaisi niitä kaivattuja työpaikkoja edes muutaman tänne voisi hänkin ristiä kätensä ja tuntea onnistumisen hyvää oloa loppu elämänsä. Mutta kauna se on joka meitä johdattaa ja nuhteessa pitää.....
Ystävällisin Terv. Jouni RiikonenKalliit on pullat kun miljoonia hukkuu kassasta
- Jouni Riikonen fani!
jouni riikonen kirjoitti:
Voi hyvä luoja!! Kyllä Kouvola on ihmeellinen paikka. Porukkaa on kohta puolet työttömänä ja Vesa Vainiolla, valtuutetulla, elämän tehtävä ja pakkomielle on saada jonkun marttakerhon pullanmyyntitilastot esiin. Kyllä on lillukanvarsista elämä kiinni.
Jos tämäkin kristitty herrasmies tuon tarmon käyttäisi meidän hyväksi ja lobbaisi niitä kaivattuja työpaikkoja edes muutaman tänne voisi hänkin ristiä kätensä ja tuntea onnistumisen hyvää oloa loppu elämänsä. Mutta kauna se on joka meitä johdattaa ja nuhteessa pitää.....
Ystävällisin Terv. Jouni RiikonenJouni, joka vuosi käytetään noin 7 milj (sis Kinnon 3 milj) Ahdin bisneksiin! Montako työpaikkaa saatu. laskutukset noin 306 000/4vk eli kolme konsulttia laskuttaa Markku Laukkasen johdolla noin 3000€/vrk eli sitäkö on sinun työllistäminen!
Tutustu vaikka 4.9.2012 olevaan Woodinnon ohjausryhmän paperiin ja tule sitten tänne kertomaan, onko homma ok vai ei! Jos sinulla olisi Jouni Riikonen edes vähän moraalia, voisit sentään tunnustaa tosi asiat! Ihmettelen haluasi puolustaa salailua!
Kerro miten on mahdollista, että ryhmän konsultti tilaa itse itseltään töitä?
Jouni Riikonen, olet ilmeisesti maksettu konsultti!
- QWERTYUUU
Vainio on oikealla asialla. Salailu kertoo ettei asia kestä päivänvaloa.
Lisäksi, kaikki tuollaiset tuet vääristävät kilpailua, eivätkä luo oikeita työpaikkoja. Pelkkää yhteisten varojen tuhlausta ja kanavointia sopiville tahoille.
Työpaikkoja ei luoda lobbaamalla, valitettavasti. Voimme siirtää työpaikkoja lobbaamalla, mutta yhtä kaikki maksamme ne veroissa. Pitää myös muistaa ettei julkisilla varoilla kustannettu työpaikka yleensä tuota mitään. Raha jää kyllä kiertoon, mutta työntekijä on poissa hyvinvointia tuottavan vientisektorin käytöstä.
Huvittaa tämä julkinen kampanja harmaata taloutta vastaankin. Jos joku maksaa vaikka paikalliselle taksille käteisellä, ja tämä ottaa rahan käteisenä ja ilman kuittia, palautuu tämä raha suurelta osin kiertoon ruuan, alkoholin, arvonlisäveron kautta valtiolle. Jos työn tekee kuitilla ja virallisesti valtion tällä hetkellä sallima eu-työntekijä niin suurin rahasta ja hyvinvoinnista häviää muualle. Julkinen laiva uppoaa. - OletkoHölmö?
Siksi että se on pelkkää p*skan jauhamista. Asia on kerrottu sataan kertaan tutkimuksissa ja lausunnoissa, mutta te ette näe muutakuin omia mielipiteitänne tukevat lausunnot. Muut on valhetta ja hyvävelijärjestöä.
Miksi siis julkaista loputtomiin?- Suo kuokka jajussi
Samaa mieltä. HYS,HYS.
- mennyt mies
Totta hemmetissä niitä työpaikkoja luodaan lobbaamalla, kato nyt vähän ympärilles muuallekin kuin Kouvolaan. Minkä takia sä luulet että joku firma päättää asettua johonkin paikkaan, kyllä siihen on aika moni sen paikkakunnan puolesta lobannut ja paljon. Ei kait mikään toimipaikkaa etsiskelevä yritys saapastele jonkun Vesa Vainion luo maanantai aamuna kyselee et meillä olis tämmönen 100 työntekijää työllistävä firma saadaaks me Vesa pliis tulla Kouvolaan??
Mitä helevettiä me tehdään näillä Vesa Vainioilla ja muilla joiden elämäntehtävä on pelkästää kampittaa kaikkia ja kaikkea mikä liikkuu. Äijä on ite ollu hallituksessa päättämässä noistakin rahoista mistä se nyt naukuu, ja hyväksyny toimenpiteet, miksei se ole sillon saanut turpaansa auki ja sanonut että ei käy.
Kyllä tälläsen kyläpahasen maine on ryvettynyt niissä piireissä missä päätetään yritysten sijoituspaikoista. Ei missään ole tälläistä omaan pesään kusijoitten porukkaa ku Kouvolassa. - juuri, mennyttä
"Ei missään ole tälläistä omaan pesään kusijoitten porukkaa ku Kouvolassa."
Tai oman firman edun tavoittelijoita. Toki muuallakin,mutta siellä ei kauan.- Juuri näin
Kun Kouvolassa on saanneet yrittäjät rellestää ja kusettaa kaupunkia mielin määrin.
Ja nyt siihen puututaan se onkin omaan pesään kusemista.
Tännehän ei ole ulkopuolinen saannut perustaa tai hyväksytty kilpailevaa firmaa.
Tai se on tavalla tai toisella torpattu.
Täällähän ei ole sellaista pienyrittäjien ja erikoisosaamisen toimintaa niinkuin on esim. Lahdessa.
Koska täällä ei olla sitä hyväksytty,kun se ei ole pystynyt juottamaan ja syöttämään kaupungin päättäjiä. - tua noin
Juuri näin kirjoitti:
Kun Kouvolassa on saanneet yrittäjät rellestää ja kusettaa kaupunkia mielin määrin.
Ja nyt siihen puututaan se onkin omaan pesään kusemista.
Tännehän ei ole ulkopuolinen saannut perustaa tai hyväksytty kilpailevaa firmaa.
Tai se on tavalla tai toisella torpattu.
Täällähän ei ole sellaista pienyrittäjien ja erikoisosaamisen toimintaa niinkuin on esim. Lahdessa.
Koska täällä ei olla sitä hyväksytty,kun se ei ole pystynyt juottamaan ja syöttämään kaupungin päättäjiä.Nyt meni kyllä ohi?? Yrittäjät on rellestäny muttei kuitenkaan ole yrittämistä? Jos puututaan yrittämiseen se on omaan pesään kusemista??!! Mitähän sä nyt tahtoisit tuoda esiin??
Kaupungin päättäjät ei ole pystynyt syömään eikä juomaan??!!
Kannattaskohan sun nyt ottaa ne iltarauhottavat, hyvissä ajoin.
Vai viittaatko nyt Jumalan valittuun valtuutettuun joka pää märkänä tutkii omia toimiaan?? - jospa nyt paranis
tua noin kirjoitti:
Nyt meni kyllä ohi?? Yrittäjät on rellestäny muttei kuitenkaan ole yrittämistä? Jos puututaan yrittämiseen se on omaan pesään kusemista??!! Mitähän sä nyt tahtoisit tuoda esiin??
Kaupungin päättäjät ei ole pystynyt syömään eikä juomaan??!!
Kannattaskohan sun nyt ottaa ne iltarauhottavat, hyvissä ajoin.
Vai viittaatko nyt Jumalan valittuun valtuutettuun joka pää märkänä tutkii omia toimiaan??Katsoppa piruu. Vanhan valtuuston jäännös. Kun ei tuotakaan ymmärtänyt niin sairaalakin suohon.
On meillä ollut pellet kabineteissa - mitä sina sanoa??
tua noin kirjoitti:
Nyt meni kyllä ohi?? Yrittäjät on rellestäny muttei kuitenkaan ole yrittämistä? Jos puututaan yrittämiseen se on omaan pesään kusemista??!! Mitähän sä nyt tahtoisit tuoda esiin??
Kaupungin päättäjät ei ole pystynyt syömään eikä juomaan??!!
Kannattaskohan sun nyt ottaa ne iltarauhottavat, hyvissä ajoin.
Vai viittaatko nyt Jumalan valittuun valtuutettuun joka pää märkänä tutkii omia toimiaan??Eikö taalla mene pitzza kaupaksi?
Meitä kaupunki tuke hyvi,se ostaa meitä pitzoi ja maksaa vaikka ei osta pitzoi.
Tama edelleenin kirjottaa yrittaamisest ja se ei tietä siita mitaan.
me rakia ja kusi pitzaa,se kait oonse maun salasuus.
eik se oo mun pesa
- härskiä härdelliä
Kouvolan Sanomat ilmoitti noin pari viikkoa sitten että keskustelu sairaalan sijainnista loppuu palstalla, tarkoittivatko sitten pelkästään napakoita vai myös noita mielipidekirjoituksia. No niin tai näin mutta kielto tuli sen vuoksi kun tuli liikaa kirjoituksia suoaluetta vastaan.
Jos joku epäilee ettei kiellon syy ollut tiettyjen tahojen aikaan saama jolla omat systeemit nyt ja tulevaisuudessa pelissä että se sairaala upotetaan suohon joka sijaitsee vielä huonossa paikassa liikeenteen kannalta niin kannattaa katsoa tämän päivän napakoita. Kas kummaa sinne onkin ilmestynyt tekstiä huonosta sairaalan sijoituspaikasta, siis sairaalanmäestä.
Sanoisin lehden toimintaa jo härskin läpinäkyväksi. Taitaa kokkariporukalla olla jonkinsortin paniikki päällä, on heti tulevat ja tulevaisuuten lasketut miljoonat uhattuna. - Olisko näin
Jospa ne lehdessä ajatteli, että on turhaa tuhlata palstatilaa jo kerran
päätettyyn asiaan, kun on muutakin ja ajankohtaisempaa uutisoitavaksi.
Lehtihän on uutisia varten - eikä vanhan asian jauhamista varten ja tuota
vanhan jauhamista kyllä riittää.
Näillä mielipidepalstoillahan voi jokainen kertoa oman mielipiteensä.- vanha hallinto
Joo. Sitä tikulla silmään joka meidän vanhoja rötöksiä muistelee.
- Suninen korpivaaras
Lukijat ovat saaneet tarpeekseen Persujen paskanjauhamisesta ja nillittämisestä.
Sieltä on pyyntö tullut.- Kokoomus keskittää
Keskittäminen vie Kouvolan konkurssiin!
Esko Lavonen (ks 15.3) kirjoitus perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon keskittämisestä oli hyvä kirjoitus keskittämisen haitoista. Kokoomuksen ajama kaiken terveys- ja sosiaalipalvelujen keskittäminen yhteen pisteeseen unohtaa potilaat ja hoidon. Matkustamista jokaisen pienenkin näytteenoton, sairastapauksen ja sosiaaliavun takia keskitettyyn Ratamoon on hulluutta, jota nykyinen keskittämisvimma aiheuttaa. Samalla lopetetaan perusterveydenhuollon toiminnat terveyskeskuksissa ja neuvoloissa. Terveyspalveluissa aika- ja matkakustannukset yhdessä voivat aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin itse hoito. Paras ja asukaskeskeinen hoito saadaan hajautetulla mallilla, jossa neuvolaverkko ja alueterveyskeskukset toimivat ja missä vain erikoissairaanhoito on keskitetty yhteen paikkaa.
Persussuomalaiset vastustavat Kokoomuksen keskittämispolitiikkaa. Ei ole osoitettavissa mitään näyttöä siitä, että seiniä siirtelemällä saataisiin taloudellista hyötyä. Terveyskeskusten vähentäminen ja suuriin yksiköihin keskittäminen ei ratkaise myöskään lääkäripulaa. Ainoastaan siinä siirretään perusterveydenhoitoa kauemmaksi asiakkaista. Henkilöstökulutkaan eivät tilaratkaisujen avulla vähene, eikä investointeja saada koskaan takaisin. Palvelujen keskittämisessä on silloin puolensa, kun tilat on vuokrattu kalliilla ulkoa, epäkäytännölliset tai tulevat kuntonsa puolesta tiensä päähän tai yksikkö on niin pieni, että toiminta kärsii henkilökunnan vähäisyyden takia tai kohtuullisen matkan päässä on toinen terveysasema. Erikoissairaanhoidosta osa tuotetaan jo sairaalanmäellä ja erikoissairaanhoidon laajentaminen vaatii sinne uuden sairaalan. Kokoomuksen keskittämisvimma aiheuttaa Kouvolalle yli puolen miljardin velan, jota katetaan terveyshoidon henkilömäärän leikkauksilla. Tätä perustelemaan keskittämisen tuomilla eduilla! Hoito vaatii hoitavia käsiä, ei terveydenhoidon alas ajamista!
Jouni Suninen ja Pekka Korpivaara
Kaupunginvaltuutettuja (PS) - eijaksa
Kokoomus keskittää kirjoitti:
Keskittäminen vie Kouvolan konkurssiin!
Esko Lavonen (ks 15.3) kirjoitus perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon keskittämisestä oli hyvä kirjoitus keskittämisen haitoista. Kokoomuksen ajama kaiken terveys- ja sosiaalipalvelujen keskittäminen yhteen pisteeseen unohtaa potilaat ja hoidon. Matkustamista jokaisen pienenkin näytteenoton, sairastapauksen ja sosiaaliavun takia keskitettyyn Ratamoon on hulluutta, jota nykyinen keskittämisvimma aiheuttaa. Samalla lopetetaan perusterveydenhuollon toiminnat terveyskeskuksissa ja neuvoloissa. Terveyspalveluissa aika- ja matkakustannukset yhdessä voivat aiheuttaa enemmän kustannuksia kuin itse hoito. Paras ja asukaskeskeinen hoito saadaan hajautetulla mallilla, jossa neuvolaverkko ja alueterveyskeskukset toimivat ja missä vain erikoissairaanhoito on keskitetty yhteen paikkaa.
Persussuomalaiset vastustavat Kokoomuksen keskittämispolitiikkaa. Ei ole osoitettavissa mitään näyttöä siitä, että seiniä siirtelemällä saataisiin taloudellista hyötyä. Terveyskeskusten vähentäminen ja suuriin yksiköihin keskittäminen ei ratkaise myöskään lääkäripulaa. Ainoastaan siinä siirretään perusterveydenhoitoa kauemmaksi asiakkaista. Henkilöstökulutkaan eivät tilaratkaisujen avulla vähene, eikä investointeja saada koskaan takaisin. Palvelujen keskittämisessä on silloin puolensa, kun tilat on vuokrattu kalliilla ulkoa, epäkäytännölliset tai tulevat kuntonsa puolesta tiensä päähän tai yksikkö on niin pieni, että toiminta kärsii henkilökunnan vähäisyyden takia tai kohtuullisen matkan päässä on toinen terveysasema. Erikoissairaanhoidosta osa tuotetaan jo sairaalanmäellä ja erikoissairaanhoidon laajentaminen vaatii sinne uuden sairaalan. Kokoomuksen keskittämisvimma aiheuttaa Kouvolalle yli puolen miljardin velan, jota katetaan terveyshoidon henkilömäärän leikkauksilla. Tätä perustelemaan keskittämisen tuomilla eduilla! Hoito vaatii hoitavia käsiä, ei terveydenhoidon alas ajamista!
Jouni Suninen ja Pekka Korpivaara
Kaupunginvaltuutettuja (PS)paskapuhetta
- olipas argumentointi
eijaksa kirjoitti:
paskapuhetta
Teillä siellä kokoomuksessa taitaa olla faktat hakusessa kun väitteiden argumentointi on tuolla tasolla?
- Jo on menoa.
Päivän lehdessä ollut pääkirjoitus ilmeisesti aukaisee sokeammankin reetan silmät kuinka härskistä pelistä on kyse. Mutta niinhän se menee että kenen leipää syöt, niin sen lauluja laulat.
Että rakennuksen paikka ja sen hinta ei ole edes tärkeitä asiassa? Ja tietysti persujen syy kun eivät saa suorittaa suohon upotusta.- Harmaa talous
Suoratamo-hanke kaatuu siihen, kun pikku-Kouvolan kokoomuslaisille selviää Suomen hankintalain ja EU:n rakennusurakkadirektiivin kilpailutusvaatimukset. Arvoltaan noin 100 miljoonan euron hanketta ei kunta voi rakennuttaa ilman kilpailutusta. Vaikka kaupunki vuokraisi kiinteistön rakentajalta esim. 30 vuodeksi, rakennushanke tulee kilpailuttaa EU:n laajuisesti. Hanketta ei voi suoraan antaa Lemminkäisen ja Jatkeen toteutettavaksi.
- Suni sainaa korvessa
Miten niin ei julkaise Ratamo keskusteluja???
Siellähän nää paikkakunnan kuuluisimmat puberteetti Persut Suninen ja Korpivaara nillittää ja itkeä tuhertaa joka päivä!! Päiväkirja kirjotuksissaan.
Ei ainakaan heidän p"askanjauhamista ole rajoitettu läpyskän sivuilla, muista en tiedä.
Sen verran v"ituttaa toi PeräReikäläisten pervojen suosiminen et mun tilaus kyl loppu nyt!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362