Uudet suomalaiset fantasiakirjat

Olettekos jo ehtineet tutustua uusiin suomalaisiin fantasiakirjoihin?

Itse luin Petteri Hannilan esikoisteoksen Kaukamoinen, joka ilmestyi tammikuussa 2013. Tarinan päähenkilö Vierra vei kyllä mukanaan. Tarinan juuret pohjautuvat mytologiaan sekä syvälle muinaiseen Suomeen ja kerronnan välissä on kalevalamittaisia runoja. Suosittelen lämpimästi!

Huomasin muuten, että kirja on jo ehditty kääntää myös englanniksi ja on myynnissä ulkomailla. Hienoa uutta suomalaista kirjallisuutta menossa maailmalle! Pohjoinen eksoottisuus vetoaa varmasti myös kansainvälisillä markkinoilla. Itselle kirjan kuvaama ympäristö tuntui jotenkin kotoisalta.

www.kaukamoinen.fi

Toisena luin Jenny Kangasvuon Sudenveri, ja seuraavaksi meinasin tarttua Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan.

Mitä te olette lukeneet?
10839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä olen lukenut Helena Warista, joka on kanssa suomalaista mytologiamaisemaa hyödyntävää fantasiaa. Sarja vaan päättyi just. :(

Virkistävä yllätys oli Mifongin perintö, joka taas on kaikkea muuta kuin suomalaista metsäfantasiaa, vaikka sen kirjoittaja on suomalainen. Kiva että on vaihtelua ja muutakin kuin kalevalan hyödyntämistä... Tuo Sudenveri kiinnostaa myös!

Tuntuu että viime aikoina on ollut tosi hyvää tarjontaa kotimaisessa fantasiassa. :)

Äänestä

Tietääkö kukaan semmosesta pikku scifistä kuin uusi suomi? Olen löytäny vaan yhen osan ja halusisin tietää miten se jatkuu?

Äänestä

Sama juttu, Kaukamoinen vetosi ja veti. Itse lainasin äskettäin kirjastosta Raili Vesasen Leiloma -sarjan kaksi ensimmäistä romaania ja tykkäsin. Kolmas on vielä lukematta. Vähän erilaista fantasiaa, syvällisempää. Matka uneen ja takaisin ja Syvyyksien sinin tie on kirjoitettu hyvin ja jännittävästi. Niissä seikkaillaan unen maailmassa, joka on kirjassa yhtä todellinen kuin valvemaailma. Pidin etenkin ilkiöistä, mutta mukana on monensorttista otusta tiikeristä ja koirasta yksisarviseen. Nyt odotan mielenkiinnolla Vesasen uutta romaanisarjaa, World Wide Whales, ensimmäinen osa on Maailmojen portti, jonka luvataan olevan kunnon vanhan ajan seikkailua. Parempaa kuin Potter! Nähtäväksi jää! Nämä pienempien kustantamojen kirjat jäävät helposti vähän varjoon, mutta saattavat tarjota kiinnostavia yllätyksiä. Onko joku muu lukenut Vesasen kirjoja?

Äänestä
  • Moikka,

    Kiva, kuulla että muutkin ovat tykänneet Kaukamoisesta!

    Helena Wariksen ensimmäinen kirja "Uniin piirry polku" on tuossa odottamassa lukemista. Varmasti hyvä!

    Vesasen kirjoihin en ole vielä tutustunut, mutta pitänee Googlettaa nekin.

    Äänestä

Kristiina Vuoren Näkijän tyttäressä on myöskin fantasiaelementtejä, muinaisuskon shamanismia, etiäisiä, lintuihin sulautumista. Suosittelen!

Äänestä

Kristiina Vuoren esikoisteoksesta ei taida myöskään puuttua rakkautta ja romantiikkaa :) Koskahan saamme jatkoa kirjalle?

Äänestä

Onko joku lukenut jo Mifonki-sarjan toista osaa, Mifongin aikaa? Onko yhtä hyvä kuin eka osa?

Äänestä
  • Mä tykkäsin melkein enemmän kun ekasta. Hahmot syvenee ja juoni ei ole yhtä tiivistahtinen, vaikka ei se jaarittelekkaan. Lisäksi Reu on isommassa roolissa!!

    Äänestä

Sain sattumalta käsiini yhen vanhan kaverini, Lea Patisen, kirjoittaman kirjan Prologi. Yllättävän jännä kirja, toisin ku normaalisti fantasiakirjat, tää sijoittu ihan Suomeen ja kertoo tavallisista nuorista. Päähenkilöistä yks alottaa koulunsa Hartolassa ja kaks muuta Jyväskylän yliopistossa. Alkuun vaikuttaa aika tavalliselta nuortenkirjalta, mutta sit siihen tulee fantasiajuttuja mukaan. Alku oliki vähän kökkö, mut loppua kohden parani ja sit loppukin vähän kesken. Eli jatkoa ilmeisesti tulossa?

http://leapatinen.jimdo.com/tuotokseni/prologi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karoliina_k_ kirjoitti:

Olettekos jo ehtineet tutustua uusiin suomalaisiin fantasiakirjoihin?

Itse luin Petteri Hannilan esikoisteoksen Kaukamoinen, joka ilmestyi tammikuussa 2013. Tarinan päähenkilö Vierra vei kyllä mukanaan. Tarinan juuret pohjautuvat mytologiaan sekä syvälle muinaiseen Suomeen ja kerronnan välissä on kalevalamittaisia runoja. Suosittelen lämpimästi!

Huomasin muuten, että kirja on jo ehditty kääntää myös englanniksi ja on myynnissä ulkomailla. Hienoa uutta suomalaista kirjallisuutta menossa maailmalle! Pohjoinen eksoottisuus vetoaa varmasti myös kansainvälisillä markkinoilla. Itselle kirjan kuvaama ympäristö tuntui jotenkin kotoisalta.

www.kaukamoinen.fi

Toisena luin Jenny Kangasvuon Sudenveri, ja seuraavaksi meinasin tarttua Emmi Itärannan Teemestarin kirjaan.

Mitä te olette lukeneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu