persut ovat eurooppalainen puolue

Perussuomalaisten johtaja kaipaa talouspoliittista keskustelua
Euron vaihtoehto olisi kelluva valuutta

STT, Helsinki

JANNE LEHIKOINEN

Mikä olisi Suomen paras vaihtoehto, jos euroa ei olisi olemassa? Tätä muun muassa tutki Pellervon taloustutkimus perussuomalaisten Suomen Perusta -ajatuspajan tilauksesta. Ja vastauskin löytyi.

– Oletettavasti euronkin jälkeen Suomessa käytettäisiin jotain valuuttaa. Ja käteen jää tämä vaihtoehto: kelluva valuutta, ”Miten euroalue kehittyy” -tutkimuksen yksi kirjoittaja Markus Lahtinen toteaa.

– Uskottava, hyvin toimiva keskuspankki pystyy operoimaan niin, että valuuttakurssien heilahtelut eivät ole täysin satunnaisia. Katsotaan vaikka Ruotsia, Lahtinen täydentää.

Muut vaihtoehdot euron ulkopuolella olisivat uusi rahaliitto joko pohjoisen Euroopan tai Pohjoismaiden kanssa tai kiinteä valuuttakurssikytkös Saksan valuuttaan.

Niissä on kuitenkin isot ongelmansa ja Lahtinen ne hylkää, vaikka kelluvassa valuutassakin olisi muiden riskien ohella yksi merkittävä haaste: uskottavan keskuspankin luominen Suomeen.

Perussuomalaiset eurooppalainen puolue
Euro ei ole kuitenkaan katoamassa, ainakaan vielä. Eikä sen puolin Euroopan unionikaan.

Tutkimusta kommentoinut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini korosti, että puolue on eurooppalainen ja haluaa Euroopan selviävän kurimuksestaan. Mutta resepti Suomen pärjäämiseen on Soinin mukaan selkeä, oli euroa olemassa tai ei.

– Pitää oma talous kunnossa. Se suojaa meitä parhaiten, tapahtui eurossa ja Euroopassa mitä tahansa, Soini tiivisti.

Tutkimus kansan käsiin
Soini on omien sanojensa mukaan ”jotenkin imeytynyt mukaan Eurooppaan ja talouskeskusteluun”, mutta lähinnä puhunut asioista vain ”ympäri Eurooppaa”.

Suomessa on vaikeampaa, kun ”euron yhden totuuden portinvartijapolitiikka on vielä niin kireetä”.

Soini haluaa talouspoliittista keskustelua, Suomeenkin.

– Sitä ei kymmeneen vuoteen ole käytännössä ollut, tutkimuksen 11 kilometrin korkeudessa ympäri Eurooppaa matkatessaan lukenut Soini totesi.

– Toivotaan, että tämä tutkimus kuluu kansan kädessä ja edesauttaa keskustelua, koska niin taloudessa kuin politiikassakin on aina useampia mahdollisuuksia kuin yksi, Soini korosti.

3

53

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maksuvälineenä kädes

      Ei kovin kaukaa ole haettua sekään, että toimimme kuten on ollutkin jo puhetta, eli pohjoinen euro ja eteläinen euro. Usa-Canada linjallahan näin on. Se toimii ja kummatkin saa politiikkansa mukaisen arvon. USD & CAD

      Kaupan teko on tervettä tuloa maallemme ja sitä tarvitsemme. Samoin erilaiset avustukset pois ja EU maksut, joista ei ole meille todellista hyötyä.
      Näissä asioissa saa olla itsekäs. Se on tervettä.

    • Soini oppikouluun

      Niin siis itäeurooppalainen puolue. Tokkopa hekään sielä ymmärtävät mitä tarkoittaa rasismi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1433
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      230
      648
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      521
    Aihe