Ahistava olo jatkuu ja pakko purkaa tänne ajatuksiani viimeaikaisista tapahtumista johtuen. Siskolleni en kehtaa enää kirjoittaa, hän on jo varmasti ihan kyllästynyt kuulemaan tätä minun ahistusta. Aloitin uuden keskustelun kun en kehtaa liikaa kirjoittaa samaan keskusteluun, liikaa tunnistettavia asioita.
Kyse työpaikan naisesta jolle tunnustin syksyllä tunteeni ja hän sanoi olevansa varattu. Vastasin naiselle että ei se mitään, että kyllä minä tästä tokenen ja ei tarvi pelätä että enää yrittäisin häntä lähestyä ihastumismielessä. Silti ajoittain ollaan vaihdeltu pitkiä katseita, parhaina aikoina hän hymyilee mukavan lämpimästi ja katsoo (katsotaan toisiamme) silmiin.
Pikkujoulut oli tuskaa kun vältin tätä naista kaikin voimin ja join itseni siksi aika humalaan, meni kuukausi ennen kuin oltiin pikkujoulun jälkeen tekemisissä. Nainen kävi aina työasioissa esimieheni luona ja esimies sitten minulle asian sanomassa, vaikka nainen olisi voinut tulla suoraan minun luo. Lopuksi tämä meni onneksi ohi ja tammi-helmikuu oli hyvää aikaa, mukavasti voitiin olla tekemisissä ja moikkailtiin aamuisin kun nähtiin.
Oli taas työpaikan järjestämä tapahtuma ja en mennyt sinne koska muistona oli juuri tuskainen pikkujoulu josta selvisin nipin napin kunnialla. Tämän jälkeen naisen käytös muuttui. Maanantaina hän ei moikannut vaikka yritin moikata hänelle. Hänen ilmeensä oli jotenkin masentunut tai siihen suntaan, hän ei hymyillyt ja käveli vain ohi. Vaikka ei olla oltu mitenkään sanallisesti tekemisissä tämän naisen kanssa kahteen viikkoon, tunnen jotenkin kuin jokin asia olisi pielessä, siis ihan ihme juttu miten näin voi tuntea, semmoinen jännite tuntuu rinnassani, etenkin töissä? Ajatuksissani esim. lenkillä käydessä yritän kysyä naiselta että onko kaikki hyvin ja tekisi mieli halata häntä.
Meillä on käytössä töissä viestintävälineenä tämmöinen messengerin kaltainen ohjelmisto. Asiakaspalvelussa on paljon naisia ja luonnollisesti naiset on ryhmässä vähän semmoinen kotkotteleva kanalauma. Torstaina oli yksi keskustelu käynnissä ja osallistuin keskusteluun muutamalla lauseella. Keskustelussa tapahtui semmoinen hassu yhteensattuma ja "kotkotus" kävi naisten kesken hymiöillä höystettynä. Tämä ihastukseni ei osallistunut tähän keskusteluun, mutta jotenkin ajattelin itsekseni että voi luoja.. huh huh, toivottavasti tämä nainen ei ajattele mitään, ei siihen ole mitään syytä!
Nyt tämä ihastukseni ei saapunutkaan seuraavana aamuna töihin, kaikki oli vähän ihmeissään että missähän se on ja yrittivät saada yhteyttä tähän naiseen, kun työasiatkin sitä vaativat. Kuuntelin sivukorvalla esimieheni keskustelua käytävällä ja minulla alkoi sydän hakata ihan takaraivossa, älytön ahistus valtasi mieleni, oi voi oi voi, hiton hiton hitto, kiesus sentään!?!? Ihan kuin kuulin että joku olisi sanonut ettei hän aijo tulla enää töihin? Mutta ehkä kuulin väärin, loppupäivästä jo kuulin että nainen tulee töihin taas maanantaina, tämä helpotti olotilaani jo enemmän. Toivon todella ettei tämä poissaolo johtunut mitenkään minusta, että ehkäpä hänelle on vain tapahtunut joku muu ihan henkilökohtainen este olla tulematta töihin!?
Tää on niin ahistavaa, kukaan ei varmasti tiedä töissä että olen tunnustanut tälle naiselle tunteeni ja ainakin omalta kohdaltani tunnen valtaisaa vetovoimaa tätä naista kohtaan. Vaikka hän on sanonut olevansa varattu, silti tuntuu etten pääse tästä millään yli, koska naisen käytöksestä silti aistin että hänellä on tunteita minua kohtaan, vaikkei hän ole sitä varsinaisesti mitenkään tunnustanut.
Tuntuu että minulle käy aina näin pienehkössä yhteisössä missä on naisia, esim. opiskeluaikaan opiskelin naisvaltasella alalla, silloin oli ihan vastaavan kaltainen tilanne, mutta asia oli toisinpäin missä tyttö tunnusti isolla lapulla minulle rakkauttaan, mutta minä ujona jätkänä en uskaltanut tehdä mitään. Samankaltaisia tunteita ja tuntemuksia silti nyt käynnissä kuin tämän opiskelijatytön kanssa oli ennen.
Täytyy sanoa että kyllä jännittää, naisen kun näen seuraavan kerran?
Kyse työpaikan naisesta jolle tunnustin syksyllä tunteeni ja hän sanoi olevansa varattu. Vastasin naiselle että ei se mitään, että kyllä minä tästä tokenen ja ei tarvi pelätä että enää yrittäisin häntä lähestyä ihastumismielessä. Silti ajoittain ollaan vaihdeltu pitkiä katseita, parhaina aikoina hän hymyilee mukavan lämpimästi ja katsoo (katsotaan toisiamme) silmiin.
Pikkujoulut oli tuskaa kun vältin tätä naista kaikin voimin ja join itseni siksi aika humalaan, meni kuukausi ennen kuin oltiin pikkujoulun jälkeen tekemisissä. Nainen kävi aina työasioissa esimieheni luona ja esimies sitten minulle asian sanomassa, vaikka nainen olisi voinut tulla suoraan minun luo. Lopuksi tämä meni onneksi ohi ja tammi-helmikuu oli hyvää aikaa, mukavasti voitiin olla tekemisissä ja moikkailtiin aamuisin kun nähtiin.
Oli taas työpaikan järjestämä tapahtuma ja en mennyt sinne koska muistona oli juuri tuskainen pikkujoulu josta selvisin nipin napin kunnialla. Tämän jälkeen naisen käytös muuttui. Maanantaina hän ei moikannut vaikka yritin moikata hänelle. Hänen ilmeensä oli jotenkin masentunut tai siihen suntaan, hän ei hymyillyt ja käveli vain ohi. Vaikka ei olla oltu mitenkään sanallisesti tekemisissä tämän naisen kanssa kahteen viikkoon, tunnen jotenkin kuin jokin asia olisi pielessä, siis ihan ihme juttu miten näin voi tuntea, semmoinen jännite tuntuu rinnassani, etenkin töissä? Ajatuksissani esim. lenkillä käydessä yritän kysyä naiselta että onko kaikki hyvin ja tekisi mieli halata häntä.
Meillä on käytössä töissä viestintävälineenä tämmöinen messengerin kaltainen ohjelmisto. Asiakaspalvelussa on paljon naisia ja luonnollisesti naiset on ryhmässä vähän semmoinen kotkotteleva kanalauma. Torstaina oli yksi keskustelu käynnissä ja osallistuin keskusteluun muutamalla lauseella. Keskustelussa tapahtui semmoinen hassu yhteensattuma ja "kotkotus" kävi naisten kesken hymiöillä höystettynä. Tämä ihastukseni ei osallistunut tähän keskusteluun, mutta jotenkin ajattelin itsekseni että voi luoja.. huh huh, toivottavasti tämä nainen ei ajattele mitään, ei siihen ole mitään syytä!
Nyt tämä ihastukseni ei saapunutkaan seuraavana aamuna töihin, kaikki oli vähän ihmeissään että missähän se on ja yrittivät saada yhteyttä tähän naiseen, kun työasiatkin sitä vaativat. Kuuntelin sivukorvalla esimieheni keskustelua käytävällä ja minulla alkoi sydän hakata ihan takaraivossa, älytön ahistus valtasi mieleni, oi voi oi voi, hiton hiton hitto, kiesus sentään!?!? Ihan kuin kuulin että joku olisi sanonut ettei hän aijo tulla enää töihin? Mutta ehkä kuulin väärin, loppupäivästä jo kuulin että nainen tulee töihin taas maanantaina, tämä helpotti olotilaani jo enemmän. Toivon todella ettei tämä poissaolo johtunut mitenkään minusta, että ehkäpä hänelle on vain tapahtunut joku muu ihan henkilökohtainen este olla tulematta töihin!?
Tää on niin ahistavaa, kukaan ei varmasti tiedä töissä että olen tunnustanut tälle naiselle tunteeni ja ainakin omalta kohdaltani tunnen valtaisaa vetovoimaa tätä naista kohtaan. Vaikka hän on sanonut olevansa varattu, silti tuntuu etten pääse tästä millään yli, koska naisen käytöksestä silti aistin että hänellä on tunteita minua kohtaan, vaikkei hän ole sitä varsinaisesti mitenkään tunnustanut.
Tuntuu että minulle käy aina näin pienehkössä yhteisössä missä on naisia, esim. opiskeluaikaan opiskelin naisvaltasella alalla, silloin oli ihan vastaavan kaltainen tilanne, mutta asia oli toisinpäin missä tyttö tunnusti isolla lapulla minulle rakkauttaan, mutta minä ujona jätkänä en uskaltanut tehdä mitään. Samankaltaisia tunteita ja tuntemuksia silti nyt käynnissä kuin tämän opiskelijatytön kanssa oli ennen.
Täytyy sanoa että kyllä jännittää, naisen kun näen seuraavan kerran?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.