Liikenne joustavammaksi yksinkertaisella tavalla. Viistokatu avattava uudelleen teatterin kulmalta Kauppakadulle ja siitä matka länteen.
Osa busseista kulkisi Kauppakatua Metson ohi joustavasti ja osan ajaessa edelleen Hämeenkatua. Se helpottaisi Hämeenkadun sumppua.
Torielämälle olisi kyllä tilaa Siperian suunnassa kun autojen parkkiruutuja poistettaisiin. Maan allahan on pysäköintitilaa nykyisin valtavasti.
Eivätkä ne maanpäälliset ruudutkaan nyt niin halpoja ole. Kolikkoja sinne saa lappaa ja kovalla kiireellä sitten stressaantuneena juosta asiallaan. Parkkitaloa käyttäen turha juoksu ja stressi loppuu.
VIISTOKATU takaisin!!!!
40
486
Vastaukset
- pumppu-sumppu
Kauppakatu pitäisi jatkaa taas Hämeepuiston läpi ja muuttaa ajosuunnat sekä Kauppakadulla että Puutarhakadulla.
- markus tuomi
Mikään ei tule kehittymään mihinkään suuntaan! ei ainakaan muuhun suuntaan kuin takapakkia ellei Viistokatua ja Tampereen SYDÄNTÄ palauteta. Sitten kun se on tehty, on aika jatkaa muita suunnitelmia. Toki se ANTAA POTKUT KOKO SILLOISELLE PORUKALLE! Ja kenties nykyisellekkin? Siinä on se syy, mikä estää keskustan kehittämisen. ( Haluatsiko sinä vetää itseltäsi penkin perseen alta)? No Et ! No ei nekään halua. Ihmiset ovat hieman raivoissaan kun ei voi mitään! Konferensseja, kokouksia, kuunellaan kaupunkilaisia? silloin kun kaikki autoilijat yms muut ovat töissä. Mummot kertoilevat jorinoita niille jotka ovat .. Huh!
- minä myös
Koska olet normali järjellä varustettu. Voisitko saada muita mielipiteesi taakse? Keräämme hetkessä 50.000 nimeä asiasi taakse sillä siinä on järkeä, jos ei mene kyselemään niiltä joilla
- ei ole korttia
- ei autoa
- ei asu taajamassa
- Ei kulje kepeillä.
- Ei ole Äö 22%
- Ei kulje veronmaksajien maksamalla taxilla
- Kuten ne useimmat päättäjät tekevät. ( On tutkittu)- Anonyymi
Mikä on Äö-prosentti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on Äö-prosentti?
Se on ÄlykkyysÖsämäärä. Se on Tämpereläisten tapa mitata tyhmyyttä.
- Lasse A. Benzino
"Se helpottaisi Hämeenkadun sumppua."
Missä kohdassa Hämeenkadulla on sumppu? Tietääkseni Hämeenkadulla on koko matkalla vähintään kaksi ajokaistaa, joista yksi on bussikaista. Väli rautatieasema-Keskustori on joka tapauksessa sumppu, vaikka Viistokatu avattaisiinkin. Hatanpään valtatieltä tulijoillekin Hämeensilta on se mikä on, Viistokatu tai ei.
Onhan Hämeenkadulla tosiaan liikennevalot joka risteyksessä, ja se on varmasti suurin syyllinen väitettyyn sujumattomuuteen, mutta ei kaupungin pääkatu voikaan olla mikään moottoritie.- Lasse A. Benzino
"Tietääkseni Hämeenkadulla on koko matkalla vähintään kaksi ajokaistaa,"
Suuntaansa.
- nokikekäle
Eikä pidä paikkaansa.
- Vai ei ole SUMPPU!
2 kaistaa on eri suuntiin. Sumppua silti on.
Länteen:
Liikennevalojen lisäksi heti Stokan kohdalla pysäkit joissa busseja,
liikennevalot ja seur. korttelin pysäkit,
liikennevalot ja seuraavasta oik.kääntyvät tukkivat ja taas 10n pysäkki, liikennevalot,
Tillikan kohdalla ennen valoja paunun bussit tekevät uparin toiselle puolelle toria ja tukkivat kulun,
Keskustorilla pysäkillä olevat tukkivat reunakaistan jollonka vain yksi kaista käytössä tästä lähtien H-puistoon saakka,
liikennevalot,
sitten bussipysäkit joilla aina busseja ja Pirkkalan paunulaiset koettavat päästä Sokoksen pysäkille bussin perän jäädessä keskikaistalle tukkiessa sen kulun,
liikennevalot,
seuraavassa mäessä vasemmalle kääntyvät tukkivat keskikaistan kulun,
bussikaista täynnä,
liikennevalot ja busseja reunakaistalla,
seur kortelissa pysäkit busseineen,
oikealle kääntyvät pikkuautot tukkivat kulun kiilatessaan bussikaistalle bussien väliin.....
Korttelin matkan pääsee kun joka valoissa punaiset edessä, kääntyvät autot oikealle ja vasemmalle, bussit pysäkeillä ja pysäkeiltä lähtemässä keskikaistalle tukkivat kulun, seassa hyppii katua mistä vain ylittäviä...
Automäärä ei ole iso mutta Hämeenkatu ei vain vedä.
Mainittakoon, että bussille on täysi etuajo-oikeus siirtyä keskikaistalle lähtiessään vaikkapa K-torin pysäkiltä (ei syvennyksestä). Tämä siksi koska kaistalla bussin edessä on tulppa.
En jaksa kirjoittaa mitä se itään päin ajo on....sumppua sekin.
Kauppakadun liikenne käännettävä toiseen suuntaan. Nythän siinä ei juuri autoja kuljekaan. H-puiston läpi Pirkankadulle tehtävä väylä uudestaan niin H-kadun sumppu poistuu.- Hämeenkatu Autobahn
"2 kaistaa on eri suuntiin. Sumppua silti on.
Länteen:
Liikennevalojen lisäksi heti Stokan kohdalla pysäkit joissa busseja,
liikennevalot ja seur. korttelin pysäkit,
liikennevalot ja seuraavasta oik.kääntyvät tukkivat ja taas 10n pysäkki, liikennevalot,
Tillikan kohdalla ennen valoja paunun bussit tekevät uparin toiselle puolelle toria ja tukkivat kulun, "
Kerro, millä tavalla Viistokadun palauttaminen auttaisi tuohon.
Oletko bussikuski? Jos et, suosittelen käyttämään muita reittejä. Hämeenkatu ei ole tarkoitettu läpiajoliikenteelle. Sen huomaa juuri saarnaamastasi sumppuuntumisesta.
Jos Viistokatu avattaisiin ja Kauppakadun suunta ja Hämeenpuiston läpäisy palautettaisiin, sumppu siirtyisi Hämeenpuistoon ja Pirkankadulle.
- Suma se vaan seisoo
Hämeenkadun vetoon pitäisi todella isopalkkaisen liikenne-insinöörimme tutustua. Moni liikennevalo-ohjauskin monessa paikassa Mansea on pielessä ja tekee sumaa. Niiden ratkaisemiseen ei tarvita korkeakoulututkintoa!
.Tottahan toki kauppakatua ajettaisiin länteen. Vähentäähän se liikennettä pääkadulla. H-kadun päässä sumpun synnyttävät bussikaistalle kiilaavat pikkuautot.
Näsilinnankadulla taas keskikaista tukkeentuu kun pari pikkuautoa ehtii kääntymään alarantaan päin.
Nythän Kauppakadulla ei montaakaan autoa kulje itään joten se on turha.
Aikanaan kun Viistokatu oli auki ja Kauppakatua ajettiin länteen, liikenne kulki vaikka automäärä oli sama. Silloin Hämeenkatukin veti Keskustorilta länteen.
Aikanaan myös pikavuorot ja Länskä ja Paunun bussit kulkivat Viistokatua jossa oli niiden pysäkit.
Nyt ne bussit seisovat ilman pysäkkisyvennystä H-kadulla tukkien reunakaistan Keskustorilla. Siinä on aina busseja koska lähdöt on 10 min välein.
Hatanpäältä kääntyvät taas tukkivat koko Hämeensillan koska Keskustorilta veto loppuu kokonaan ruuhkaan ja punasiin.
Assalta torille tulo on helpompi ja suma alkaa sillalla.
Keskikaistallakin autot seisovat jo sillalla.
Tillikan eessä on ajantasauspysäkit joissa aina on Paunun autoja. Kun ne siitä (pysäkiltä) lähtevät, nekin tekee sumpun.
Sokoksen eteen taas pyrkivät Pirkkalan paunulaiset jättämään porukkaa. Usein siinä on ja todella kuppaa Länskän pikavuoro rahastamassa jollonka kumpikin kaista on sitten tukossa. TKLn autojakin on reunassa muutama seisomassa.
Kokemuksesta voin sanoa, että EI ruuhka-aikana pääsee ehkä korttelin matkan. Sitten seis. Jumittuminen johtuu kääntyvistä pikkuautoista ja pysäkille tai pois tai uparin tekemistä yrittävistä busseista. Suman takia menee korttelin matkaan useatkin punaset....
Kävellen menee Hämpin päästä päähän nopeammin kuin henkilöautolla. - Tori ei avaudu
Eiu ole mitään järkeä viistokadun avaamisessa ,aina kun on tapahtuma torilla niin katu pitäisi sulkea. Tapahtumia on useita vuodessa ja kesällä teltat olisivat kadun päällä viikkoja.
- ei juopoille
Kyllä ne alkoholistit voi mennä sen sossun maksaman kaljan juomaan johonkin muuallekin.
- muitakin paikkoja ki
Jos sä voisit katsella hieman tarkempaan, tori on lähes yhtä iso ja samannäköinen kuin moskovan punainen vasttava. Kyllä sinne ne teltat mahtuu. Mutta kysymys käsittääkseni oli TAMPEREEN KAUPUNGIN SYDÄMESTÄ, Ja sen kehittämisestä ihmisiä varten( ei poliitikkoja, jotka eivä edusta sitä lajia). Siis: Kaikki alkaa
A: Viistokatu takaisin.
B: Nykyinen suunnittelu popoopp potkut
C: Uudet tilalle.
E: Ihmiskeskeinen hyvinvointi takaisin.
F/a : Lopetetaan ihmisten ja yrittäjien kiusaaminen. tehdään tästä takaisin se mukava - Anonyymi
Tapahtumat muualle, erilliselle tapahtumatorille Teiskoon. Kuka kaipaa?
- Tori hiukkapohjoseen
Torilla on tilaa Siperian suunnassa. Kyllä sinne kuukauden ens.maanantain torimyynti ja kesäiset kaljateltat mahtuvat.
Viistokatua ei tarvitse niiden takia sulkea koskaan. - liikenne.sujumaan
Pitäisi saada kyllä Viistokatu takaisin.
https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/92525-viistokatu-otettava-takaisin-liikenteelle-ja-aleksis-kiven-kadun-suljetut-patkat - Anonyymi
Ratikkakin kannattaisi ohjata Viistokadun kautta Kauppakadulle. Ei jouduttaisi käyttämään Hämeenpuiston kipakkaa mutkaa, jossa mummot ja lastenrattaat on nurin monta kertaa päivässä.
Hämeenkadun osuudelle sitten terasseja ja elävää musiikkia, turvavälit tietenkin huomioiden.- Anonyymi
Tässä olisi järkeä, mutta se ratikka piti voitonmerkkinä saada pääkadulle
- Anonyymi
Ne kiskot on muuten jo asennettu, jos et satu tietämään. Että joku jaksaakin näistä ratikka-asioista vinkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne kiskot on muuten jo asennettu, jos et satu tietämään. Että joku jaksaakin näistä ratikka-asioista vinkua.
Selvä munaus on tietysti arka aihe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvä munaus on tietysti arka aihe
Olisit ollut hiljaa, niin munaustasi ei kukaan olisi huomannut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne kiskot on muuten jo asennettu, jos et satu tietämään. Että joku jaksaakin näistä ratikka-asioista vinkua.
Keskitalven aikaan voidaan raitiovaunu laittaa kulkemaan vaikka Hämeenkadun kautta, jos kerran kiskot ja ajolangat on jo asennettu.
Terassikaudella ajolangoista voidaan ottaa virtaa esimerkiksi terassilämmittimille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit ollut hiljaa, niin munaustasi ei kukaan olisi huomannut.
Siis myönnät munauksen tapahtuneeksi? Se on reilua
- Anonyymi
Viistokatua voitaisiin kehittää yhtenä Tampereen kesäkaduista, jonka varrella paikallisten tuottajien ja pienkäsityöläisten, sekä yrittäjien tuotteita ja palveluita voitaisiin tarjota.
Ja, kun ihmiset saapuvat Tampereelle olisi heillä itse havaittavissa paikallisia huipputuotteita. Viistokatupäivät tarjoaisivat myös vaihtoehdon ja mahdollisuuden järjestöjen ja yhdistysten toiminnan esittelyyn. Jo areenan mukanaan lähistölle tuomat miljoona uutta asiakasta tarjoavat potentiaalisen kasvun mahdollisuuksia kontaktiensa kautta mikäli sellaisia on. Pidetään Tampere kuitenkin aitona, rentona ja ihmisen kokoisena, vaikka se tuleekin lähiaikoina kasvamaan, kansainvälistyään ja urbanisoitumaan. - Anonyymi
Ettekö te hyvät lapset käsitä,
Kaikki autoilu tehdään täysin mahdottomaksi keskustassa,
pysäköinti ylihintaiseksi,
tämä on faktaa.
( mitenkään muuten ei kukaan täysjärkijen voi selittää liikennejärjestelyjä )
Jos haluat esimerkkejä autolla sujuvasti liikkumisesta käy tutkimassa eri maiden autoilua ja vertaa tännä junttilaan jossa tahallaan kaikki vaikeutetaan, tämäkin on faktaa.
Ihmettelen esim. kauppaseuran bisnesmiehiä,
kun eivät ole saaneet mitään tähänkään asiaan aikaan?- Anonyymi
Mihin maahan,kaupunkiin ????? Nigeria,Moskova.
- Anonyymi
Tampereen ratikan keula on lähes yhtä viisto kuin Viistokatu.
- Anonyymi
Toritapahtumat Teiskoon. En kaipaa
- Anonyymi
Samaa mieltä! Viistokatu elävöittää kaupunkia ja tuo varsin hyvin takaisin siihen investoidut muutostyövarat.
- Anonyymi
Viistokadun ja Hämeenkadun väliin jäävään kolmioon rakennettaisiin samanmuotoinen pilvenpiirtäjä asunnottomien käyttöön.
- Anonyymi
Hämeenkatu on käännettävä etelä-pohjois suuntaiseksi.
- Anonyymi
Ei, vaan Hämeenkatu on nostettava pystyyn
- Anonyymi
Hämeenkadun nimen voi vaihtaa Riistokaduksi. Joka kerta on baariturneen jälkeen pankkitili nollilla.
- Anonyymi
Suurimman osan baareista voisi siirtää jonnekkin hevon kuuseen. Keskustan viihtyvyys nousisi välittömästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimman osan baareista voisi siirtää jonnekkin hevon kuuseen. Keskustan viihtyvyys nousisi välittömästi.
Sitten ei tulisi käytyä keskustassa senkään vertaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurimman osan baareista voisi siirtää jonnekkin hevon kuuseen. Keskustan viihtyvyys nousisi välittömästi.
Mitä tilalle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tilalle?
Mustanmakkaran myyntipisteitä.
- Anonyymi
Autot helvettiin Suomesta ja hevoskärryt tilalle. Hevosenpaska kuuluu keskustan kaduille ja kenkien pohjaan.
- Anonyymi
Tampere on myynyt Viistokujan käyttöoikeudet Harri Portterille:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Potter_-sarjan_tapahtumapaikat?§ion=22#Viistokuja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862