Bussiyhtiöt tienaavat huijaamalla työajoissa

Miksi ne koti ja ruokatuntisivut on aina tehty niin kireiksi että jäät parista minuutista aina 10 minuuttiin myöhään? Siksi että kuljettajat eivät viitsi alkaa tekemään lappuja kun se vie saman ajan.Tällä pelillä firmat säästää tuhansia vuositasolla kun ihmisiä on paljon.Akt ei ole näihin koskaan puuttunut eikä kukaan mukaan vaan yhtiöt saa häärätä miten tahtoo.Tällaista näpistelyä joksi sitä nimitän en ole kohdannut toisaalla työmarkkinoilla.Esimerkki 8minx10 päivää=80min ja kun sen kerrot 2 on kuukaudessa sulta viety 160min! Se on melkein 3 tuntia! Kerro se sitten 11 tekee 1600min n 27 tuntia! Teet siis talolle n 3 päivää ilmaiseksi työtä.Työurat pitenee heh heh.
19414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minun talkoot on kestäny 8 vuotta

Äänestä

ku oot jo kotona tai ainakin lähellä, enneku sarja loppuu? Teehhääkö lappu sarjan alittaneista minuuteista. Se kuka sanoo ettei sellaisia sarjoja ole, ei ole rehellinen. Tosin eihän sitä voi tunnustaa vaikka tasapuolisuuden ja rehellisyyden nimissä pitäisi, vai mitä.

Äänestä

Entä montako kertaa urasi aikana olet lopettanut päiväsi ennen työajan loppua? Minä laskin yhden vuoden kaikki lopetukset, melkein 4 päivää jäin talolle velkaa, eli lopetin työt ennen työajan loppua!! Eli aika paljon talo maksaa liikaa kuljettajille ;)

Äänestä
  • tommonen luuseri pitäis ulkoistaa helpiltä pois

    Äänestä

Paskapuhetta, kyllä ne sarjat on laskettu, niin, että yli menee, ennemmin kuin ali, ainakin normijätkällä. Muissa töissä pääsee juhlapyhiä ennen aikaisemmin kotiin, bussihommassa ei koskaan ja ylinopeutta ajaa, suurin osa kuskeista, eikä siltikään ehdi.

Äänestä

Helbkuski puhuu pehmosia . He eivät edes kerkiä elielin parkkiin kuin lentokuselle kun ajavat nonstoppina.

Äänestä

helpkuski ja mites sitte kertovat. Sitä vaan on niin vaikeaa tunnustaa noinpäin. Joka minuuttii lasketaan, mikä menee yli, mutta alittavat minuutit on vaan " ansaittua luontaisetua" josta ei tarvitse välittää saati sitä suhteuttaa tuohon ylimenevään, josta kuitenkin jatkuvasti ollaan vaatimassa korvauksia. Parasta kun olisi sellainen kellokortti, joka mittaa ajan siitä kun tulet sisään ja ilmoittaudut, sekä siitä kun jätät tulet varikon ovesta takas sisään sarjan lopulla ja jätät repun kaappiin. Samoin jos olet varikolla tauolla, niin kun aloitat merkityn tauon ja kun lopetat merkityn tauon, niin kortti koneeseen. Nythän toki busscom merkkaa milloin laitat kortin rahastuslaitteeseen ja milloin lopetet ko. toiminnon, mutta se lopullinen aika....

Äänestä

Näin on työajat monesti loppuu jo ennen varikolle ehtimistä

Äänestä

Kyllähän se rehellisyyden nimissä näinkin on, kuten nimim. "mites sitte" totesi... Joissakin ajosarjoissa tekee todella tiukkaa ehtiä varikolle ennen työajan loppua, toisissa taas työaikaa on jäljellä muutama minuutti vielä siinä vaiheessa, kun olet selvästi jo porttien ulkopuolella... Eipä sillä, onhan siellä niitä ylityötuntilappuja.

Noita minuutteja oleellisempaa on minusta kyllä työajat noin muuten, jotka pitäisi ehdottomasti saada lähemmäs kahdeksaa tuntia, ja muutenkin säännöllisemmiksi. - Inhimillisemmiksi.

Äänestä

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Äänestä

Wessulla oli hyvät oltavat. Iltasarjojen ajo/lopetusajat oli niin löysät, että monesti oli kotona saunassa olusen kanssa kun työaika päättyi, ei sitä monesti saunomisesta palkaa makseta. Työmatkasta omalla autolla sai hyvät korvaukset kun palkka juoksi ja samalla sai verovähennyksen omalla autolla ajamisesta.
VOI NIITÄ HYVIÄ AIKOJA WESSULLA.

Äänestä

konkkaan mäni!

Äänestä

Meillä kusetetaan ihan kybällä ja alakerran pojat ei kun juovat kahvia kopissaan.

Äänestä

No ei mitään..! No perii se jäsenmaksut sentään, samaan aikaan kun työoöosuhteet menee alaspäin kuin lehmän häntä. Mikä h..tin urakkatyö bussi-ala oikein on kun ei meinaa ehtiä tuntitöissä käymään edes kusella saati kahvilla kuten on ollut jo ainain 100 vuotta oikeissa työpaikoissa.

Äänestä
  • A K T = ANTAA KAIKEN TYÖNANTAJALLE. Ei tänä autokuskien asioita ja etuja aja kukaan. Jäsenmaksut vaan kelpaa. Joten loimaaseen kaikki autokuskit.KIITOS !

    Äänestä

  • DIAMOND Å ROSI kirjoitti:

    A K T = ANTAA KAIKEN TYÖNANTAJALLE. Ei tänä autokuskien asioita ja etuja aja kukaan. Jäsenmaksut vaan kelpaa. Joten loimaaseen kaikki autokuskit.KIITOS !

    Tervemenoa sinne loimaanliittoon.
    Jos olisit edes hiukan seurannut pidemmän aikavälin kehitystä, niin et noin sanoisi.

    Äänestä

  • Totta mooses... kirjoitti:

    Tervemenoa sinne loimaanliittoon.
    Jos olisit edes hiukan seurannut pidemmän aikavälin kehitystä, niin et noin sanoisi.

    Nyt AKT pyrkii pidentämään työhön sidonnaisuusaikoja seuraavaan teesiin ettei työnantajalla ois paha mieli ja palkkoja pudottamaan 10%. On ainakin syy erota liitosta niin saa osan rahasta takaisin.

    Äänestä

  • höpöheikki kirjoitti:

    Nyt AKT pyrkii pidentämään työhön sidonnaisuusaikoja seuraavaan teesiin ettei työnantajalla ois paha mieli ja palkkoja pudottamaan 10%. On ainakin syy erota liitosta niin saa osan rahasta takaisin.

    Seikoitat ilmeisesti AKT ja ALT, mutta käyppä vaikka keskustelemassa LM:n kanssa, niin saat tietoa missä kohtaa ovat menossa.

    Äänestä

Tällä puhutaan että kuskit joutuu tekeen paljon ylitöitä.
Kuinka paljon niitä on , jos kerran päivässäkin tulee useita tunteja.
Anotaanko yhtiöstä lisätunteja ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voe tokkiinsa kirjoitti:

Miksi ne koti ja ruokatuntisivut on aina tehty niin kireiksi että jäät parista minuutista aina 10 minuuttiin myöhään? Siksi että kuljettajat eivät viitsi alkaa tekemään lappuja kun se vie saman ajan.Tällä pelillä firmat säästää tuhansia vuositasolla kun ihmisiä on paljon.Akt ei ole näihin koskaan puuttunut eikä kukaan mukaan vaan yhtiöt saa häärätä miten tahtoo.Tällaista näpistelyä joksi sitä nimitän en ole kohdannut toisaalla työmarkkinoilla.Esimerkki 8minx10 päivää=80min ja kun sen kerrot 2 on kuukaudessa sulta viety 160min! Se on melkein 3 tuntia! Kerro se sitten 11 tekee 1600min n 27 tuntia! Teet siis talolle n 3 päivää ilmaiseksi työtä.Työurat pitenee heh heh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu