Kuoleva piikkikruunu!?

pottakasvi

Minulla on erittäin pieni ja kitukasvuinen piikkikruunu, jonka sain 2 vuotta sitten ystävältäni muuton yhteydessä. Tähän asti kasvi on voinut ihan hyvin, se kukki koko ensimmäisen vuoden, ja uusia lehtiä pukkasi. Toisena vuonna kasvi lakkasi kukkimasta kokonaan, ja sen oksat ovat yksi toisensa jälkeen kuivahtaneet, menettäneet lehtensä ja kuolleet. Jäljellä on enää yksi oksa jonka tosiaan haluan pelastaa! Siinä on paljon lehtiä, varsi on ruskea, mutta ei kuiva, lehdet ovat alkaneet alaosasta käpristyä ja kellastua. Kasvi on hyvin hiekkaisessa mullassa, ja olen antanut sille talviaikaan vettä hyvin niukasti, se on ollut samassa paikassa kuin ennenkin, aurinkoisella ikkunalaudalla. Leikkasin kuolleet varret pois, ne olivat kuivuneet sisältä asti. Mikä on vikana?

0

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1377
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        73
        1177
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        835
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        24
        638
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        616
      Aihe