Mäntyharjun hyvä tietää

Isänmaan puolesta

Parkkifirmojen laittomat valvontamaksut julkisilla paikoilla suututtavat Suomessa

A:n (maanomistaja/haltija) ja C:n (parkkifirma) keskenään tehty käyttäytymissopimus B:stä (ihminen/sinä ja minä) = oikeuskelvoton, olemassa olematon sopimus (OikTL 1 luku, 1 §), jota ei voi käsitellä oikeudessa muilla syytteillä, kuin (rikoslaki luku 25, 3 §,1-4) kohta) ihmisen vapauteen kohdistuvina rikoksina.

KKO:n päätös parkkifirman ja helsinkiläismiesten valvontamaksuriita-asiat koko laajuudessaan perustui oikeuspaikan oikeusoppineiden erheelliseen käsitykseen parkkifirman oikeuskelpoisuudesta. Em. jutussa asian omistajia oli ainakin kolme, mutta vain kahta kuultiin, joka jo sinällään yksin riittää vääristämään asian todellisen tilan oikeata hahmottamista.

Koska parkkifirman valvontamaksu oli jo syntyessään lain (5 luku, 3 §, kohta 1-4) mukaan oikeuskelvoton, juttu olisi pitänyt jättää koko oikeuskäsittelyn ulkopuolelle odottamaan oikeaa, lain mukaista parkkifirmaan kohdistuvaa ihmiskaupparikokseen perustuvaa syytettä.

OikTL 1 LUKU Sopimuksen tekeminen, 1 §
Tämän luvun säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä myöskään sopimuksia, joiden päättämiseen vaaditaan suorituksen toimittamista toiselle sopimuspuolelle, ja ovat muuten voimassa vain, mikäli tarjouksesta tai vastauksesta tahi kauppa- tai muusta tavasta ei muuta johdu.

Rikoslain 25 luku (21.4.1995/578) Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 § (9.7.2004/650) Ihmiskauppa
Joka
1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa,
2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,
3) maksamalla korvauksen toista vallassaan pitävälle henkilölle tai
4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen jne....

On myös tärkeää huomata, että onko isännöitsijä maanomistajan / haltijan (työsopimussuhteessa) ominaisuudessa luvatta (todennäköisin vaihtoehto) ryhtynyt parkkifirman ja isännöitsijän välisiin oikeudettomiin, rikollisiin sopimussotkuihin.

Isännöintiyrityksestä muutama ote:
* tiedostaa vastuunsa, velvollisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa.
* tuntee toimialansa lainsäädännön ja normit.
* ylläpitää ja kehittää isännöinnin arvostusta.
* kunnioittaa isännöintialan muita toimijoita ja kilpailee rehellisesti.
* sitoutuu harmaan talouden torjuntaan.

Myös perustuslain 1 luku, 2 §, jossa todetaan, että "kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia". Parkkifirmathan toimivat nimen omaan julkisilla paikoilla, eivätkä välitä Suomen ja EU:n laista pätkän vertaan.

Hyvää lisätietoa sopimusten tekemisestä:
31 §
Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä,
kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai
edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa
siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään
vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido
sitä, jonka etua on loukattu. Jne...

33 §
Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako
voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä
tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen,
ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä
tietäneen.

36 § (17.12.1982/956)
Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi
kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon
ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon
oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja
sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen
jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun
vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se
voidaan määrätä raukeamaan.

Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Jne...

4

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • €u ja Q parkki

      Odotellaan milloin Q-petteri ilmestyy maisemaan.

    • yrjö yrittäjä

      Ööööö?? Sori mut mihin Mäntyharjulla pitää parkkeerata et sais sakon?
      Kunnanjohtajan tupaan?? mut seki taitaa olla toisessa kerroksessa, tarttis ainakii kunnon maasturin.......

    • Ethän vaan maksanut?

      Kaikkihan tietää että noi voi jättää maksamatta.Noilla ei edes ole oikeutta velkoa noita sakkoja,oli ne missä vaan saatuja. Vain idiootti maksaa noille.

    • Q-petteriä äänestin

      Kylhän mää maksoin keltasen kassanauhan määräämän hinnan.

      Mikkelin rallissakin tuli kolmetoista ralliautoa peräkkäin ja
      ensimmäisenä ajaneen keulassa luki LINDORFF.

      Eu meiniki, köyhät kyykkyyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe