Olen ollut yksinäinen yläasteen loppupuolelta. Ala-asteella minulla oli vielä paljon kavereita, mutta yläasteen aikana kaveripiiri pieneni tasaista vauhtia. 9 luokan päätytyä minulla oli kavereita 0. Ketään muuta kuin itseäni tästähän en voi tietenkään syyttää. Kesä meni ja aloitin amiksen.
Tulin mielestäni hyvin toimeen lähes kaikkien luokkalaisteni kanssa. Jostain syystä en vain saanut amiksessa sellaisia kavereita joita olisin nähnyt vapaa-ajalla. Puhelin numeroita tuli vaihdeltua, mutta eipä niillä tullut kuin kouluasioita hoideltua. Olin luokan "hikke" ja sain viikottain kertoa jollekkin puhelimitse mitä tuli läksyks, koealuetta tai missa luokassa jo alkanut tunti on. Amis loppui, kesän tein töitä, lähdin suorittamaan asepalvelusta.
Lähdin inttiin toiselle puolelle Suomea. Olin intissä vuoden. Nautin jokaisesta hetkestä. Sitten tuli se päivä, intti oli ohitse. siitä on nyt reilu puoli vuotta kun pääsin vapauteen, pari kertaa olen kadulla törmännyt inttikaveriin, ollaan vaihdettu parisanaa ja jatkettu matkaa. Ainut asia joka jäi intisstä harmittamaan oli se että miksi en valinnut varuskuntaa johon suurin osa paikkakuntalaisistani menee, miksi piti lähteä niin kauaks. Intin jälkeen pidin kuukauden lomaa ja lähdin takaisin työelämään.
Nyt kuitenkin työnantaja joutuu pistämään porukkaa pihalle ja olen yksi niistä. Enään on muutama päivä töitä jäljellä, jonka jälkeen olen yksinäisempi kuin koskaan ennen. Vanhemmat ja veljet on kylläkin ajomatkan tai puhelun päässä, mutta ei niille oikein osaa tai halua avautua.
Tulin mielestäni hyvin toimeen lähes kaikkien luokkalaisteni kanssa. Jostain syystä en vain saanut amiksessa sellaisia kavereita joita olisin nähnyt vapaa-ajalla. Puhelin numeroita tuli vaihdeltua, mutta eipä niillä tullut kuin kouluasioita hoideltua. Olin luokan "hikke" ja sain viikottain kertoa jollekkin puhelimitse mitä tuli läksyks, koealuetta tai missa luokassa jo alkanut tunti on. Amis loppui, kesän tein töitä, lähdin suorittamaan asepalvelusta.
Lähdin inttiin toiselle puolelle Suomea. Olin intissä vuoden. Nautin jokaisesta hetkestä. Sitten tuli se päivä, intti oli ohitse. siitä on nyt reilu puoli vuotta kun pääsin vapauteen, pari kertaa olen kadulla törmännyt inttikaveriin, ollaan vaihdettu parisanaa ja jatkettu matkaa. Ainut asia joka jäi intisstä harmittamaan oli se että miksi en valinnut varuskuntaa johon suurin osa paikkakuntalaisistani menee, miksi piti lähteä niin kauaks. Intin jälkeen pidin kuukauden lomaa ja lähdin takaisin työelämään.
Nyt kuitenkin työnantaja joutuu pistämään porukkaa pihalle ja olen yksi niistä. Enään on muutama päivä töitä jäljellä, jonka jälkeen olen yksinäisempi kuin koskaan ennen. Vanhemmat ja veljet on kylläkin ajomatkan tai puhelun päässä, mutta ei niille oikein osaa tai halua avautua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinä vaikutat olevan kuitenkin itse sosiaalisesti aktiivinen ja et pelkää tutsutua uusiin ihmisiin. Harmi että työt loppuvat, mutta eiköhän uusi työpaikka jälleen jostain löytyy tai pääset entiseen taksin töihin.Hyvä että on kotiväki lähellä. Jokainen meistä kokee välistä jaksoja että ystäviä on liian vähän, No sekin opettaa arvostamaan ihmisuhteiden tärkeyttä ja ehkä opettaa vastuuta huomioimaan myös jos näkee jonkun olevan yksin. Ei tässä elämässä asiat ole itsestään selviä. Onneksi nykyään on tämä sosiaalinen media ja näin voi pitää yhteyttä ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia ja saada veraistukea.
Kevätmieltä sinulle!