Onkohan kristittyjen aika jo ohi ja muidenkin uskovaisten kun otsikkovalikoissa vilahtaa "Pieni penis petipuuhissa" ja "Ujolle treffiseuraa?", eikä liioin esim. "Mooseksen kirja on totta" tms.!? Ihmiset kirjoittavat vain niistä asioista jotka ovat heistä tärkeimpiä ja ajankohtaisia, eikä liioin mistään "sielunvaelluksista" jotka taasen kristittyjä saattaisi viehättää. Siis käsitykseni miehenä on ottamatta kantaa siis oman penikseni koosta olisi ehkä kristittyjen mukaan yhtä voivottelua, että joillekin miehille Jumala on luonut liian pienen ja ison peniksen ja taas tuohon Ujon ihmisen treffiseuran hakemiseen kristitty voivottelisi että kaikki ei ole kristityn kaltaisia rohkeita kuin kristityt, jotka hakevat seuransa vain seurakuntien suunnalta, eikä liioin muualta. Kyllähän se aikalailla köyhää elämää täytyy olla, jos koolla tulisi olla väliä petipuuhissa ja huomasitteko ollenkaan kristityt että puhuin Jumalasta ja seurakunnasta, enkä liioin peniksen koosta tai ollenkaan "Ujon treffiseurasta", jotka tekin piilotatte vain sanoihin ettekä uskalla sanoa niitä nykyisessä muodossa!! Esim. sana haureus voi tarkoittaa niin paljon asioita kuin on teitä kristittyjäkin ja muiden uskoon kuuluvia ihmisiä olemassa!!!
Keskusteluvalikon tärkeimmät otsikot su 3.3. n. klo 21.00-21.45
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840