Politiikan herraskaistuminen on sangen uusi ilmiö, vaikka luulisi, että politiikka kautta aikain olisi ollut nimenomaan "herrojen herkkua". Pitää kuitenkin muistaa, että perinteisen herravallan katkaisi aikoinaan sosialismin synty ja nousu, joka mahdollisti nykyisenkaltaisen hyvinvointivaltion syntymisen ja sai myös työväestön edustuksen valtiopäiville niin ettei valtakuntia enää hallinneet yksinomaan jumalallista valtaa käyttävät herraporvarit papiston vankkumattomalla tuella ja siunauksella.
Hyvinvointivaltion synty puolestaan mahdollisti entistä useamman kansalaisen elämänolosuhteiden parantumisen siinä määrin, että jopa omat juuret unohtuivat. Moni alkoi hyvinvoinnin huumassa kuvitella olevansa porvari. Kun ammattiyhdistysliike oli saanut neuvoteltua kunnollisen korvauksen työstä ja työolosuhteet oli saatu lakiteitse inhimillisemmiksi, niin perinteisestä työläisestäkin alkoi tuntua siltä, ettei tässä enää mitään työläisiä oltukaan, vaan ihan porvariainesta. Ja kun rahaa ropsahti tilille aina sievoinen summa, niin työläinenkin sai ostetuksi itselleen tiilitalon kaupungin laitamilta, Amerikan auton ja muutaman arvotaulun, joten siinähän ne porvarin tunnusmerkit jo täyttyivätkin. Eipä siis ihme, että vaaleissakin niin ehdokkaat kuin äänetkin alkoivat muuttua porvarillisiksi.
Ja sitä mukaa kuin palkkataso nousi, niin sitä voimakkaammaksi tämä porvaristumistendenssi yltyi. Monelle jäi nyt rahaa aina kaukaisiin ulkomaanmatkoihinkin perinteisten auton ja tiilitalon lisäksi. Niinpä monella porvaristuneella on tänä päivänä loma-asunto tai peräti useampi jo mitä kaukaisimmissa paikoissa. Suoranaisia porvariyhdyskuntia on löydettävissä esimerkiksi Espanjasta ja Amerikan Yhdysvalloista.
Tänä päivänä siis perinteiset rasvanahkaduunarit elävät elämää, jota aikaisemmin viettivät vain maallista ja taivaallista valtaa nauttineet porvarit, pääasiassa tuotantovälineiden omistajat, tehdastelijat ja muunlaisten pääomien haltijat.
Sittemmin myös Neuvostoliiton romahtaminen vahvisti tätä herraskaistumisilmiötä. Romahtamista pidettiin hurskaiden piirissä taivaallisena merkkinä pahan valtakunnan saamisesta ansionsa mukaan. Maallisemmin asioihin suhtautuvat, kapitalistisella rahalla tutkivat tiedemiehet, olivat näkevinään Neuvostoliiton romahduksen evoluution kostona kilpailukyvyttömälle sosialismille, mistä sitten vedettiin porvaristieteellinen johtopäätös, että kapitalismi oli ainoa ja oikea valtiomuoto, koska Neuvostoliitto juuri romahti.
Kirkko puolestaan vannotti olemaan uskollinen porvarilliselle esivallalle, kuten aina. Sen sijaan siinä kirkko teki suuren virheen, kun se ei suostunut hyväksymään perinteisiä porvarillisia paheita kaikille kansalaisille, vaan yritti pitää ne porvariston omina, salaisina rituaaleina. Erityisesti Pariisia on pidetty porvarillisten paheiden tyyssijana, jonne rahvaalla ei ollut mitään asiaa. Sen sijaan nyttemmin jo tavalliset duunaritkin ovat sen verran äveriäitä, että voivat viettää jopa syntymäpäivänsä Nizzassa.
Politiikan herraskaistuminen näkyy erityisesti ulkopoliittisena pyrkimyksenä, suoranaisena pakonomaisena tarpeena, päästä mukaan kaikenlaisiin "vallan kammareihin" ensimmäisten joukossa. Porvarista on hienoa, vähintäänkin fantastista, kun toimittajan apulainen ottaa valokuvan, jossa poliitikko pääsee poseeraamaan maailman mahtavimpien rinnalla. Leveä hymy, käsipäivä ja muutama sana englanninkielistä small talk:ia ja se on siinä: maanpäällinen paratiisi, onni ja autuus, porvarillinen täyttymys.
Valitettavasti herraskaistuminen ei voi jatkua loputtomiin. Ei ainakaan kapitalistisen järjestelmän vallitessa. Esimakua tästä saamme sitä mukaa kuin työttömyys kasvaa ja säästöjä ja leikkauksia tehdään. Ja näinhän käy aina sitä enemmän mitä enemmän herraskaisuutta politiikassa vallitsee.
Keskustalla olisi oiva mahdollisuus tarjota nykymenolle vaihtoehto. Vaihtoehto niin sosialismille kuin kapitalismillekin. Se edellyttää vain uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia menettely- ja toimintatapoja.
Hyvinvointivaltion synty puolestaan mahdollisti entistä useamman kansalaisen elämänolosuhteiden parantumisen siinä määrin, että jopa omat juuret unohtuivat. Moni alkoi hyvinvoinnin huumassa kuvitella olevansa porvari. Kun ammattiyhdistysliike oli saanut neuvoteltua kunnollisen korvauksen työstä ja työolosuhteet oli saatu lakiteitse inhimillisemmiksi, niin perinteisestä työläisestäkin alkoi tuntua siltä, ettei tässä enää mitään työläisiä oltukaan, vaan ihan porvariainesta. Ja kun rahaa ropsahti tilille aina sievoinen summa, niin työläinenkin sai ostetuksi itselleen tiilitalon kaupungin laitamilta, Amerikan auton ja muutaman arvotaulun, joten siinähän ne porvarin tunnusmerkit jo täyttyivätkin. Eipä siis ihme, että vaaleissakin niin ehdokkaat kuin äänetkin alkoivat muuttua porvarillisiksi.
Ja sitä mukaa kuin palkkataso nousi, niin sitä voimakkaammaksi tämä porvaristumistendenssi yltyi. Monelle jäi nyt rahaa aina kaukaisiin ulkomaanmatkoihinkin perinteisten auton ja tiilitalon lisäksi. Niinpä monella porvaristuneella on tänä päivänä loma-asunto tai peräti useampi jo mitä kaukaisimmissa paikoissa. Suoranaisia porvariyhdyskuntia on löydettävissä esimerkiksi Espanjasta ja Amerikan Yhdysvalloista.
Tänä päivänä siis perinteiset rasvanahkaduunarit elävät elämää, jota aikaisemmin viettivät vain maallista ja taivaallista valtaa nauttineet porvarit, pääasiassa tuotantovälineiden omistajat, tehdastelijat ja muunlaisten pääomien haltijat.
Sittemmin myös Neuvostoliiton romahtaminen vahvisti tätä herraskaistumisilmiötä. Romahtamista pidettiin hurskaiden piirissä taivaallisena merkkinä pahan valtakunnan saamisesta ansionsa mukaan. Maallisemmin asioihin suhtautuvat, kapitalistisella rahalla tutkivat tiedemiehet, olivat näkevinään Neuvostoliiton romahduksen evoluution kostona kilpailukyvyttömälle sosialismille, mistä sitten vedettiin porvaristieteellinen johtopäätös, että kapitalismi oli ainoa ja oikea valtiomuoto, koska Neuvostoliitto juuri romahti.
Kirkko puolestaan vannotti olemaan uskollinen porvarilliselle esivallalle, kuten aina. Sen sijaan siinä kirkko teki suuren virheen, kun se ei suostunut hyväksymään perinteisiä porvarillisia paheita kaikille kansalaisille, vaan yritti pitää ne porvariston omina, salaisina rituaaleina. Erityisesti Pariisia on pidetty porvarillisten paheiden tyyssijana, jonne rahvaalla ei ollut mitään asiaa. Sen sijaan nyttemmin jo tavalliset duunaritkin ovat sen verran äveriäitä, että voivat viettää jopa syntymäpäivänsä Nizzassa.
Politiikan herraskaistuminen näkyy erityisesti ulkopoliittisena pyrkimyksenä, suoranaisena pakonomaisena tarpeena, päästä mukaan kaikenlaisiin "vallan kammareihin" ensimmäisten joukossa. Porvarista on hienoa, vähintäänkin fantastista, kun toimittajan apulainen ottaa valokuvan, jossa poliitikko pääsee poseeraamaan maailman mahtavimpien rinnalla. Leveä hymy, käsipäivä ja muutama sana englanninkielistä small talk:ia ja se on siinä: maanpäällinen paratiisi, onni ja autuus, porvarillinen täyttymys.
Valitettavasti herraskaistuminen ei voi jatkua loputtomiin. Ei ainakaan kapitalistisen järjestelmän vallitessa. Esimakua tästä saamme sitä mukaa kuin työttömyys kasvaa ja säästöjä ja leikkauksia tehdään. Ja näinhän käy aina sitä enemmän mitä enemmän herraskaisuutta politiikassa vallitsee.
Keskustalla olisi oiva mahdollisuus tarjota nykymenolle vaihtoehto. Vaihtoehto niin sosialismille kuin kapitalismillekin. Se edellyttää vain uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia menettely- ja toimintatapoja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näyttää siltä, että Keskustalle tulee ylimääräisiä vaikeuksia, kun niin vaalipiiri- kuin kuntajakoakin ollaan muuttamassa. Menettely vaikuttaa suoranaiselta diktatuurilta, kun vielä liitokset on uhattu tehdä pakolla.
Mahtaako Suomi erota kovinkaan paljoa vaikkapa Neuvostoliitosta? Siitäkään huolimatta, vaikka meillä enemmistö hallitusväestäkin on niin sanottuja porvareita. Erityisen kammottava piirre tämä taipumus diktatuuriin on sikäli, että se näyttää sijoittuvan pääosin eteläiseen Suomeen.
Tuossakin joku nimimerkki näkyi kaakattavan jostakin elätti-Suomesta, jolla tarkoitti ilmeisetikin juuri ruuhka-Suomen ulkopuolisia alueita.