Ministeri Kyllönen

Tämän Kyllösen touhut ovat kyllä hallituksen heikoimpia.
Nyt vassareiden olisi syytä vaihtaa joku toinen henkilö Kyllösen tilalle.

9

158

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllönenrunnovaratsu

      Kyllönen on ajanut myös kaikkiin autoihin tulevaa satelliittipaikannusta jonka mukaan verot kerättäisiin.
      Siinähän muutaman satasen autoon laitettava satelliittipaikannus nostaa kummasti auton hintaa.

      • kyllönen vanhentaa

        autokantaa ja on ihan vietävissä oleva muija.
        vaihtoon.alkais touhuta sen yhen elimen kanssa niin saatais joku järkevä päättäjä
        tilalle,jutta ja jykä siinä samalla ja stubbi ja se yks puolustusmukaministeri kanssa.
        kohta suomessa ei aja kun vieraanmaan panssarit.


      • Luulis jo

        Kaikkien tietävän, että toi satelliittipaikannus on EU-projekti ja alkanut siellä jo 2000-luvun alussa, siitä on jo annettu direktiivikin, puhutaan "tiemaksujen roamingista".

        EU on myös selittänyt autotehtaille jo aikaa sitten, että tuollainen paikanninmahdollisuus on autoihin saatava.


      • Ei käy!
        Luulis jo kirjoitti:

        Kaikkien tietävän, että toi satelliittipaikannus on EU-projekti ja alkanut siellä jo 2000-luvun alussa, siitä on jo annettu direktiivikin, puhutaan "tiemaksujen roamingista".

        EU on myös selittänyt autotehtaille jo aikaa sitten, että tuollainen paikanninmahdollisuus on autoihin saatava.

        Se on vastoin yksityisyydensuojaa.


      • Totta noin
        Luulis jo kirjoitti:

        Kaikkien tietävän, että toi satelliittipaikannus on EU-projekti ja alkanut siellä jo 2000-luvun alussa, siitä on jo annettu direktiivikin, puhutaan "tiemaksujen roamingista".

        EU on myös selittänyt autotehtaille jo aikaa sitten, että tuollainen paikanninmahdollisuus on autoihin saatava.

        tuo on tiedetty näillä palstoillakin jo jokusen vuoden.

        Tässä pari sitaattia autoalan lehdistä:

        "EU on päättänyt, että vuonna 2015 kaikissa uusissa autoissa on oltava gps- ja matkapuhelinominaisuus."

        "EU kannustaa jäsenvaltioita ”käyttäjä maksaa” -periaatteen toteuttamiseen liikenteessä ja on antanut sähköisistä tiemaksujärjestelmistä direktiivin, joka tähtää järjestelmien yhteentoimivuuteen Euroopassa.

        Yhdellä ajoneuvolaitteella maksut eri maissa kirjautuisivat samalle laskulle – matkapuhelinverkon kielellä puhutaan "tiemaksujen roamingista”, joka avaisi eurooppalaiset tiemaksumarkkinat."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10925537/#comment-57337318


      • Joo on

      • Tuohon on vielä
        Ei käy! kirjoitti:

        Se on vastoin yksityisyydensuojaa.

        Tulossa vakiona pakollinen alcometri, sekin on oikeasti EU:n juttuja, Ranska otti sen jo käyttöönsä.

        Lukekaa EU-parlamentin sivuja, siellä mietittiin jo 2000-luvun puolen välin paikkeilla, että miten kielletään autoista GPS-paikantimen häirintälaitteet...

        Mitä? Eivätkö Euroedustajanne ole kertoneet näistä jutuista mitän teille?


    • Yllättyikö.joku

      Kepun Berner jatkaa asiaa...

      Ja näin edetään:

      Etenee, autoihin sim-kortti. Idea on alunperin EU:sta, mutta:

      "Mikäli tuo Bernerin missio yhtiöittää väylät onnistuu, niin kuljetaankohan me kohta kytky autoilla?

      Liittymän mukana voi liisata auton?

      Berner sanoi, että ei tarkoita yksityistämistä, eikä mahdollista myyntiä. Ja lehmät lentää ja joulupukki on olemassa..."

      http://teroteukkaahtola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228470-kytkyautot-tulee

      "Jos uudistus ajetaan läpi, kaikkiin Suomen teillä ajaviin autoihin asennettaisiin HS:n mukaan ”SIM-kortti tai jokin järjestelmä, joka kertoisi kuinka paljon autolla ajetaan”.

      Järjestelmän teknisestä toteutuksesta huolimatta selvää on jo se, että uusi liikenneverkkoyhtiö ei laskuttaisi autoilijaa suoraan. Sen sijaan rahaa kuluttajilta perisivät yksityiset palveluntarjoajat.

      Poikkeuksia säännöstä olisivat vain kuljetusyritykset, jotka saisivat Bernerin mukaan ostaa kilometrinsä suoraan liikenneverkkoyhtiöstä.

      Käytännössä yksityiset palveluntarjoajat laskuttaisivat autoilijaa oman hinnoittelunsa mukaisesti. Näin kilometrien hinta voisi olla erilainen eri puolilla maata ja eri ajoneuvoilla"

      http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005022320.html?ref=rss

    • sipulikos

      Tosin sim kortti kansanedustajaan jotta nähdään mitä se elätti tekee yli 6000 euron palkkiolla ja sama ministerin perseeseen jotta nähdään mitä se tekee yli 10 000 euron palkalla, tosin jos katsoo vain velkaa ensivuonnakin yli 5 miljardia, herää kysymys kun polttoainevero nousee saako sillä muuta kuin vitun puutteessa olevia juoppoja elätettäviä tolloja, siinäpä sitä jo yli 100 miljardin .................

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      989
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      163
      964
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      750
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      687
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      610
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      587
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      499
      567
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      465
    Aihe