Biologonen kello tikittää. Harkitsen sittenkin lasta. Pelkään kipua yli kaiken. Jo pelkästään hemmaslääkäriin meno on järkyttävää.
Nyt kun olen etsinyt tietoa lapsista (olen aika onnistuneesti välttynyt näiltä perusasioilta elämässä), äitiydestä, odotuksesta, synnytyksestä yms. Alan mennä "puihin". Tukka pystyssä luen näitäkin juttuja mitä täällä kirjoitetaan. Pelkään kipua (ja hoitovirheitä yms.)niin paljon, etten voi lasta maailmaan saattaa. Miten ihmeessä te pahimmat pelkääjät (kauhusta kankeat) olette suoriutuneet odotuksesta, lääkäreistä, neuvoloista ja synnytyksestä?
Ne, joilla ei ole tätä kipuherkkyyttä, eivät varmasti voi ymmärtää tätä asiaa. On erilaista ottaa asiat sellaisina, kun ne tulee tai olla niin kauhuissaan, että veri pakenee, pyörtyy tai poistuu paikalta (lääkärit). Ikäkään ei ole poistanut tai vähentänyt kipuongelmaa.
Nyt kun olen etsinyt tietoa lapsista (olen aika onnistuneesti välttynyt näiltä perusasioilta elämässä), äitiydestä, odotuksesta, synnytyksestä yms. Alan mennä "puihin". Tukka pystyssä luen näitäkin juttuja mitä täällä kirjoitetaan. Pelkään kipua (ja hoitovirheitä yms.)niin paljon, etten voi lasta maailmaan saattaa. Miten ihmeessä te pahimmat pelkääjät (kauhusta kankeat) olette suoriutuneet odotuksesta, lääkäreistä, neuvoloista ja synnytyksestä?
Ne, joilla ei ole tätä kipuherkkyyttä, eivät varmasti voi ymmärtää tätä asiaa. On erilaista ottaa asiat sellaisina, kun ne tulee tai olla niin kauhuissaan, että veri pakenee, pyörtyy tai poistuu paikalta (lääkärit). Ikäkään ei ole poistanut tai vähentänyt kipuongelmaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minä pelkään kans kipua yms. yli kaiken, mutta raskaana vaan ollaan!! En tiedä miten voin synnytyksestä ikinä selvitä, mutta olen ajatellut että pakko se sit vaan on!! Vielä siihen on sen verran aikaa, että en viitsi kauheasti ottaa paniikkia siis VIELÄ. Täytyy vaan yrittää kertoa peloista neuvolassa niin ehkä ne osaa ohjata tarvittaessa "hoitoon". Niin se kello tikitti mullakin ja päätin että nyt sitten - kävi miten kävi!! Ei kannata sen takia jättää jälkikasvua tekemättä. Itse olen ajatellut "otetaan kaikki mitä vastaan tulee"- periaatteella ja pakkohan se onkin kun on raskaana jo. Tsemppiä ja rohkeutta sinullekin!!
Mä kans pelkään hamppilääkäriä jne. ylikaiken!! Pelkkä gyne-käynti on ihan hirveetä!!!!! :(
Mut pakko kait se vaan on jossain vaiheessa päästä asian yli. Parempi ku ei mieti sitä niin paljoo.. antaa luonnon hoitaa asiat. :)
*Tsemppiä* :)
\ Bambi /
Katsoppas googlesta ; synnytyskipu, siellä selostetaan eri kipuvaiheet, ja kipulääkkeet. Tietokin voi lisätä tai lieventää kipua.
googlesta ja menin siniseksi. Mihin se veri voikaan paeta tällaista vauhtia!! Taitaa kyllä perävalot vain vilkkua, kun pakenen lastentekotouhuista. Voi siinä mies vähän ihmetellä. Silkka kauhu vie tällä hetkellä voiton :-(
Mä olen tosissani arkinnut sektiota ja sain joskus tältä palstalta haukut päälle..Muuta muuten en selviä.
...eli se on tosiasia että sektiossakin niitä kipuja tulee; tulevat vain jälkikäteen. Kannattaa kätilölle ja lääkärille ihan ensin jutella ennenkuin hankkiudut raskaaksi :) Mullakin on pelkopolilla aika huomenna; jos vaan suostuvat haluan sektion. Joillakin kuitenkin sektio ajatusenakin on kamalaa kun onhan se iso leikkaus jossa vatsa vedetään auki; kirjaimellisesti. Tavallisessa synnytyksessä lapsi tulee alateitse eli sitä pitkin kun on sinne joskus tullutkin alunperin :) Näihin kaikkiin saa kipulääkitystä ja suosittelisin sulle että jos ja kun odotat lasta niin mainitse tästä jo heti ekalla neuvolakäynnillä ja he kertovat mitä eri kipulääkityksiä synnyttäjille on tarjolla. Ketään ei pakoteta synnyttämään ilman vaan sunkin olisi hyvä esim käydä synnytyssairaalassa polilla ja tekemään ns. synnytyssuunnitelma joka hiukan voisi auttaa hahmottamaan miten kaikki sujuu. Kun olet raskaana niin voi pelkokin unohtua! Nyt olen itse 8:lla kuulla ja vauva potkii terhakasti masussa ja saa äidin nauramaan kun kutittaa :) Lapsen saamiseen liittyy myös niin paljon positiivisia asioita että ne tulevat yllätyksenä kun sitten toivottavasti joskus odotat ikiomaa pikkuista! Mä en kyllä missään nimessä jättäisi tätä kokematta; kaikki on ainutlaatuista. Ja mielestäni kaikki pelot on tehty voitettaviksi! Ja lapsi on myös lahja; raskaaksi ei tulla itsestään on/off-nappia painamalla vaan ihmisen kehitys on hyvin herkkää touhua. Onnea matkaan!
Ihan turhaan normaalia synnytystä pelkäät.
Minulle on tehty sektio ja olen myös synnyttänyt normaalisti.
Voin taata että synnytyskivut unohtuvat sen jälkeen kun saat vauvan syliisi ja voit aloittaa uuden elämän lapsesi kanssa.
Keisarinleikkauksen jälkeen olin ainakin minä niin kipeä että vauvankin sain syliin vasta seuraavana päivänä hetkeksi.
Kunpa ihmiset jotka pelkäävät kipua ja synnytystä ymmärtäisivät että sektio ei ole välttämättä se oikea vaihtoehto.
Kyllähän alatie synnytykseen on olemassa kipua lievittäviä lääkkeitä. Jotkut valitsevat epiduraalin joka antaa kunnon puudutuksen.
Itse molemmat kokeneena valitsisin aina ehdottomasti alatie synnytyksen.
Ensimmäistä lasta odottaessani pelkäsin ja jännitin kaikkea, jopa hemoglobiinin mittaus sattui. Synnytykseen ajattelin kuolevani, silloin ei edes ollut pelkopoleja vaan kävin pelkojani läpi kavereiden kanssa, joista tosi harva ymmärsi.
Mutta annas olla kun synnytyksen aika tuli: se oli niin MASSIIVINEN kokemus, etten MUISTANUT enää pelätä! Unohtui kaikki muu paitsi se tilanne itse. Siinä ei enää ehtinyt miettimään, sattuuko vai ei, oli mentävä vain tilanteen mukaan ja ilokaasut, epiduraalit ja muut kyllä mukavasti kipuja varmaankin veivät.
Mutta nyt olen synnyttänyt ja ylpeä ja odotan toista lastani viikolla 38 5 eikä enää pelota yhtään!
Kyllä mä olen pelännyt joka kerta kun olen menny synnyttään. Mulla on lapsia neljä, ja joka kerta itkut on tirahtanu kun sinne on joutunu. Ei siihen kipuun kyllä totu, se täytyy sanoa, mutta tietysti joku kestää kipua enemmin kuin toinen.
Enkä mä niitä kipuja unohda, vaikka joku väittää että kivut unohtuu, mä kyllä muistan vieläkin miten mää huusin kouristelin ja purin lakanaa, raavin mieheni käden verille ym. Mutta tämä oli minä, en sano että jokaisella on näin.
Kantsii tosiaan puhua jonkun kanssa kivusta tai sitten vaan rohkeasti kokeilla! Mitkään kipulääkkeet eivät minulta vienyt tuskaa pois. Epiduraalia en ees pyytäny, jotkut sanoo et se on paras.
Minä pelkään kans raskautta / synnytystä ja ylipäänsä kaikkia mahdollisia vartalooni kohdistuvia toimenpiteitä yli kaiken. Pelkään toki kipuakin, mutta ennen kaikkea pelkään sitä, että jokin menee pieleen. Se, että tietää veritulppien ym. mahdollisuuden ei kyllä helpota tilannetta, vaikka niinhän sitä sanotaankin, että tieto lisää tuskaa. Onko jollakin kokemuksia tuosta pelkopolista, millaista "hoitoa" siellä saa? Mä olen nimittäin aivan toivoton tapaus, pelkään saavani jonku älyttömän komplikaation jo luomenpoistossa käytettävästä puudutusaineesta jne. Saati sitten jostain synnytyksestä. Välillä ihan itseäkin naurattaa tämä skitsoilu, mutta jos joku on yhtä paha tapaus ja käynyt pelkopolilla, niin kuulisin siitä mielelläni:D
kiinnostaa minuakin. Ehkä tuossa odotuksessa/synnytyksessä kaikkein kamalinta on toisten armoilla olo. Et voi määrätä omasta vartalostasi ja kivustasi. Et voi viheltää peliä poikki. Aivan kuin olisit leikeltävää possunlihaa linjalla teurastuksen jälkeen. Ääääk!
Minua ei edes naurata tämä "skitsoilu", koska olen oikeasti kauhuissani moisesta! =:-O
Siksipä minuakin ihmetyttää joittenkin halu mennä leikeltäväksi, jolloin varmasti ollaan täysin toisista riippuvaisia. Normaalisynnytyksen kulkuun voi jotenkin itse vaikuttaa esim. liikkumalla ja asentoa vaihtamalla, voi käydä vessassa itse ym., mutta leikkauksessa on tosiaankin täysin toisten armoilla jopa ruumiintoimintoja myöten.
Minä kans koin olevani todella kipuherkkä ja piikkikammoinen. (Johtuen lapsuuden sairaalassa ravaamisista ja huonoista kokemuksista!) Ennen raskautta vauvakuumeen kourissa en synnytystä tullut ajatelleeksi :) mutta koko raskausajan pelkäsin :(. Luonto on kuitenkin järjestänyt asiat juuri oikein, ainakin minun mielestäni. Jos kerran on pakko synnyttää työllä ja tuskalla niin kyllä sitä alkaa jo HALUTAkin. Itse ainakin olin niin isosti Raskaana, että olin viimeisen kuukauden valmis lähtemään milloin tahansa (vaikka edelleen kyllä pelottikin.)
Kaikista pahin pelko minulle oli repeäminen. Pelkäsin sekä epparia että "alakerran täydellistä tuhoutumista." Miten paljon se voi sattua jos repeää, kun hemoglobinin mittaaminenkin oli ylitsepääsemätöntä... ja veri todellakin kaikkosi kasvoista kun vain ajattelinkin asiaa! Tietenkin vilkkaalla mielikuvituksella sain mielikuviin kuulumaan myös rusahduksen, ja olo oli vielä heikompi...
Kun synnytys sitten käynnistyi, olivat ajatukset supistuksissa. Niiden voima lisääntyi hiljalleen. Koko synnytys eteni rauhallisesti (ehkä vähän liiankin) eikä mikään tullut yllätyksenä. Kivut lisääntyivät asteittain ja vaiheet seurasivat toisiaan ilman sen suurempia "hyppyjä." Epiduraalin sain kun sitä jossain vaiheessa tarvitsin. (Sen aion ottaa seuraavallakin kerralla!!) Kivun kaikki kokevat eri tavoin ja yllätyksekseni huomasin olevani lähinnä rauhallinen synnyttäjä. En missään vaiheessa huutanut, kiroillut tai katunut vauvaa. Pari kyyneltä kyllä itkin miehen olkapäähän vähän yhdessä kohtaa kun tuntui ettei loppua näy. Kun supistukset koveni en enää ehtinyt itkeskelemään!
Ponnistusvaiheen alkaessa pelko kuitenkin iski päälle. En halunnut revetä joten en halunnut ponnistaa. Hoin kätilölle supistusten välissä että pelkään. Onneksi minulla oli ihana kätilö joka osasi rauhoitella. Hän oli luvannut ettei leikkaa epparia ellei ole ihan pakko. Ponnistuksen-tarve kasvoi enkä enää voinut pidätellä.
Vauvani oli iso (4350g) ja pieni eppari leikattiin (7 tikkiä) kun vauva ei oikeasti mahtunut tulemaan ja sydänäänet alkoivat laskea... Jälkeenpäin kätilö sanoi että OLISIN revennyt ilman. Siinä vaiheessa kun sydänäänet heikkeni ei millään pelolla ollut enää väliä.
Kipu unohtuu. Nyt on kohta vuosi kulunut ja uusi vauvakuume nostaa päätä. Pienenä peikkona pelko vielä silti on, mutta nyt tiedän, että siitä selviää. Onhan se ihan kauheeta koko synnytystouhu, mutta mielummin sinne menen kuin poistattamaan viisaudenhampaat (edessä syyskuusa, aikakin varattu!!). Viisurit kun repii joku muu ja olen pelkkä pelkääjä, synnytyksessä saan itsekin tehdä jotain!!
Tässäpä minun kokemuskeni. Pitkä teksti tuli, mutta tarkoitus oli kovasti rohkaista, toivottavasti siis en pelkästään pahentanut tilanetta. Niin paljon kuitenkin palkakseen saa, että pelko kannattaa voittaa!
Niin... pitää heti lisätä kun kirjoitin että mielummin synnytän kuin poistatan viisaudenhampaita, niin että kokemusta siitäkin on! (Että ei ihan pelkää etukäteis-paniikkia!!) Kaksi ylhäältä poistettu sillä tuloksella että makasin takahuoneessa puoli tuntia ja mies tuli hakemaan kun eivät pyöriälemään päästäneet! Synnytyksessä mikään ei aiheuttanut vastaavaa heikotusta...
PS: jokohan tuli kaikki sanottua??? :)
Itse en ole raskaana (vielä), mutta olis kyllä suunnitteilla lähiaikoina. Olen miettinyt todella paljon odotusta ja synnytystä --> sitä kipua ja tuskaa ja pelkoa. Omistan muutenkin aika ahtaat alatiet (lantio tosin on riittävän iso), tai ainakin joskus tuntuu jo pelkästään oman miehen kanssa puuhaillessa että kohta repeää! >:( Että mitenkähän sitten kun joskus joudun synnyttämään... Ja se myös pelottaa, että jos sieltä tuleekin isommanlainen vaaveli. Olen varma, että ilman tuota välilihanleikkausta en selviä. Olenkin miettinyt, että kuinka pitkän matkaa sitä voi leikata? Eihän siinä ole kuin ehkä 2 cm tilaa, miten se muka voi radikaalisti auttaa vauvan ulospääsyyn?!
Terve
Olen pelkänyt tosi paljon elämäni aikana turhaan kaikesta. Suurin pelko on ollut kuolema. Ensimmäinen kerta kun odotin lasta pelko ei vainonut minua....olen siis työstäny vuosia tätä asiaa. Joten ei enää vaivaa niinkän paljon asia, mutta kuitenkin yllätyin miten iisisti otin ekan synnytyksen vaikka se oli tosi pitkä nja rankka. Vaikka ihminen kokee kipua ja synnytys ei voi mihinkään toiseen kipuun verrata, kipu ja se olotila voi sietää. meillä on suomessa monet lievitykset. Jotkut kokee että ne ei edes halua kivunlievitystä koska luonollinen synnytys on paras. Mutta siinä ollessaan huomaa että ei se suunnitteleminen ja psyykkaaminen siitä miten synnytys tulee olemaan ole sitä mitä luulee. Me ajateltiin että yritetään olla ilman kivunlievitystä mutta sitten kun olin synnyttämässä halusin kaikki mahdolliset. Silti ajattelin heti sen jälkeen että voin toistekin tulla synnyttämään. Toki kaikki nämä kertomukset mitä täällä lukee on yksilöllisiä ja me koetaan asiat erintavoin. Mutta ei hätää. Ihmiset pelottelee kun ne itse pelkää. Dont worry. Lantion mitat ja ahtaat paikat tsekataan ennen synnytystä jo leikkaus eli sektioon mennään tosi nopeesti jos on tarvis....
Onnea kaikkeen mitä teetkin elämässä-
Ajattelin vaan jakaa tietoa ja kertoa että mun kaikista ongelmista olen päässyt eroon pitkälti Sahaja joogan avulla. Suosittelen ihan mihin vaivbaan tahansa. Se on itsetuntemuksen vuoksi tosi hyvä ja ei maksa mitään. Sain esim. kaikki ihottumat pois josta kärsin vuosia todella pahasti. Moneessa kaupungissa löytyy ilmaista opetusta ja kun sen tekniikan osaa voi kotonakin tai bussissa meditoida hetken ja tuntea olonsa rauhalliseksi. Silloin ei pelotkaan häiritse.
Moi