Raamattuopiston johtaja Junkkaalan kanta jalovaaran demoneihin

insuliinistako demon

Seurakuntalanen.fi: "Junkkaalan mukaan Jalovaaran toimintaa esitellyt MOT-ohjelma oli "monin tavoin hämmentävä".

- Jalovaraan opetus ei vastaa luterilaisen kirkon käsitystä. On väärin ja vaarallista demonisoida sairaudet ja lääkkeiden käyttö.

- Kristillinen kirkko on aina rukoillut sairaiden puolesta ja uskonut, että Jumala voi parantaa. Mutta vielä suurempi ihme on, että ihminen saa uskossa Jumalaan voimaa kantaa vaikeimmatkin sairaudet, Junkkaala erittelee."

Lapsellani on insuliinia, minulla verenpaine- ja sokerilääkitys joiden ansioista olemme työkykyisiä ja terveitä. Mieheltäni puuttuu kilpirauhanen:syö tyroksiinia. Meille ei ole tullut demonia näistä lääkkeistä.

4

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiittikin

      kiitän Junkaalaa ja piispoja hyvistä kannaotoista. On pöyristyttävää että lääkkeitä saavat demonisoitiin.

    • jaska5

      mistä te tiedätte ettei millään pahalla hengellä ole valtaa teihin? henki puhuu hengelle. Ette te sitä sanoina kuule.

      Teettekö syntiä? mistä synti tulee. No kahdesta lähteestä. Langenneesta ruumiista sekä saatanasta jolla apunaan pahoja henkiä.

      Riittää jos ei löydä tietään oikealle kasteelle oikealle tielle ja pidä sapattia ja elä suuttumattta ja vaikka nämä olisikin hallussa on jollain pahalla hengellä kuitenkin jotain valtaa.

      vasta ylösnousemuksen jälkeen voimme kunnolla olla varmasti niistä vapaita. kyllä ne kiusaavat kaikkia. Tottakai krapulassa tai lääke tai huumtokkurassa ollaan herkempiä. Jalovaara raukka on sekä oikeassa että väärässä. "demoni" häneenkin vaikuttaa vaikkei olekaan demoni. Jumalan ihana tytär. Aloitetaan ensimmäisestä perheestä ja kainista ja aabelista. Kuka kuunteli mitä. Jos joku läntisessä maailmassa sanoo että "demoneja" ei ole niin kieltää koko raamatun ja kaiken sivistyksemme ja kenen plani se on . se on itse pääjehu belsebubin.

      tsempiä

    • hyvä hellaripäättäjä

      Helluntaivaikuttajat torjuvat sairauksien demonisoinnin
      06.03.2013 11:00 | Ristin Voitto | Heikki Salmela


      Esirukoilija Pirkko Jalovaaran kommentit viime viikon Ylen MOT-ohjelmassa hämmentävät Ristin Voiton haastattelemia helluntaivaikuttajia. Ohjelmassa esitetyissä puhekatkelmissa Jalovaara niputti sairaudet, lääkkeet ja demonit tavalla, jota ei voi pitää terveen kristillisyyden mukaisena, toteavat Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen Jorma Saarinen ja medialähetysjärjestö Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi. Heidän mukaansa lääkkeiden ja sairauksien liittäminen julistuksessa pahoihin henkiin vain lisää psyykkisesti sairaiden ahdistusta.
      Niilo Närhi on vetänyt kymmenen vuotta mielenterveyskuntoutujien vertaistukiryhmää Keravan helluntaiseurakunnassa, ja hänen mukaansa ajatus siitä, että sairaudet olisivat demonien aiheuttamia ja lääkkeet paholaisen tunkeutumiskanava, on "hyvin ekstriimi".
      - Ohjelmassa esitetyissä Jalovaaran toteamuksissa oli ongelmana sairauden suoraviivainen demonisointi. Sanoopa tällä tavalla pienemmälle tai isommalle joukolle, se on rankkaa tekstiä. Hurskas äitini kuoli syöpään, enkä koskaan ajatellut, että häneen olisi tullut demoni. Sama koskee masennusta, Närhi toteaa.
      - Vertaistukiryhmässämme olen nähnyt, että oikein käytettynä esimerkiksi psyykenlääkkeet antavat ihmisille paljon paremmat elämisen mahdollisuudet. Saarisen mukaan ohjelmasta välittynyt näkemys lääkkeistä Jumalan tahdon vastaisena asiana on vastuuton.
      - Lääkkeet ja lääketiede ovat osa yleistä Jumalan armon ilmenemistä maailmassa. Vaikka esimerkiksi mielialalääkkeiden kaikkia vaikutuksia ei vielä tunnetakaan, lääkkeet eivät missään tapauksessa ole demonisaation kanava. Sairastunut kokee muutenkin helposti häpeän ja syyllisyyden tunteita, ja tällaiset puheet vain lisäävät tätä taakkaa, Saarinen linjaa.
      "Opetusta tarvitaan enemmän"
      Haastatellut muistuttavat, että kristinuskon mukaan demonit ovat osa olemassa olevaa todellisuutta, ja joidenkin ihmisten kohdalla oikeasti tarvitaan eksorkismia eli pahojen henkien karkottamista.
      Useimmiten tämä tulee kuitenkin kyseeseen silloin, jos henkilö on ollut tekemisissä okkultismin ja siihen liittyvien asioiden kanssa. Ajoittain myös helluntailiikkeen piirissä on esiintynyt vääränlaista sairauksien demonisointia.
      - Osa psyykkisistä häiriöistä kärsivistä seurakuntalaisistamme on joutunut kokemaan sitä, että heistä on yritetty ajaa demoneja ulos tai joku on kehottanut heitä lopettamaan lääkityksen. Vaikka uskon, että tässä on menty parempaan suuntaan, silti näistä asioista tulisi opettaa seurakunnissa avoimemmin, Närhi toteaa.
      Saarinen toivoo, että seurakunnissa päästäisiin eroon lopustakin lääketieteen ja esirukouksen välisestä vastakkainasettelusta.

      EDELLISEN perusteella helluntaivaikuttajilla on identtinne käsitys lutherilaisten päättäjoine kanssa. Hyvä kun tuli selväksi. On käsittämätöntä että sairailta on rahastettu miljoonia. PJ lienee masentunut henkilökohtaisten menetysten myötä?

      • syöpähenki hui

        Tiedän/tunnen ehkä 10 syöpäpotilasta. EN mitenkään voi ajatella että heissä on joku syöpähenki. Ovat kaikinpuolin tasaisia, hyvin työnsä hoitaneita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      62
      5182
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe