Kuvataideyhteistyö, mainostaminen, sponsoroiminen

Hei,

Onko yrityksiä tai muita kiinnostunut kuvataide yhteistyöstä, mainonnasta, tuotesijoittelusta, sponsoroinnista ja mesenoinnista? Tarjoan mahdollisuutta saada brändinne taiteeseeni näkyvään ja keskeiseen osaan – taidettani löytyy osoitteesta www.julius.fi - Taiteeni koostuu valokuvista, digitaalisista taideteoksista, maalauksista, installaatiosta ja t-paidoista kuvaprintteineen – kaikissa näissä voi brändinne esiintyä. Kukaan taiteilija ei ole ennen ollut yrityksen sponsoroima tällä tavalla, joten tämä olisi ainutlaatuista.
Lisäksi on mahdollista että sivuilleni tulisi yrityksenne mainoksia, mutta taiteen sisäinen ”mainostaminen” on kiinnostavampaa. Taiteeni on sekoitus surrealismia, poptaidetta, eroottistataidetta, symbolismia ja poliittista taidetta.

Tarvitsen brändinne tuotteita tuotepakkauksineen ja promootio- ja mainosmateriaalia joita käytän taiteeni materiaalina ja mallina – t-paitoja, mainoksia ja muuta. Lisäksi on mahdollista tukea taiteellista työskentelyäni esimerkiksi 200-1000€ summilla. Yhteistyöstä yrityksenne ja brändinne kanssa tulee maininta kotisivuille www.julius.fi

Muistakin yhteistyönmuodoista ja ideoista voidaan sopia.

Lämpimin terveisin ja odottaen yhteydenottoanne,

Julius Granström
www.julius.fi
[email protected]

Kellään ei taida olla kokemusta? Korjaatko jos olen väärässä mutta kukaan taiteilija ei ole saannut koskaan yritykseltä tukea, mainosrahaa tms. Monet museot ja taidekilpailut sen sijaan saavat.

Kaksi yritystä on osoittanut vähän kiinnostusta tai oikeastaan kolme.

Jägermeister, http://pinartworks.com ja ARCH-kenkämerkki (joka on hyvin pieni ja kokeellinen.)

0

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        79
        2891
      2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        28
        2607
      3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        47
        2411
      4. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        2104
      5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        111
        1622
      6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        167
        1403
      7. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        29
        1118
      8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        52
        1072
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        15
        856
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        111
        846
      Aihe