Yhteisöllinen coping-keinohan tuo on. Onko mitään järkeä "tukea" vastaavassa tilanteessa olevaa?
Minusta se on teennäistä ja halpaa. Minä en kykene auttamaan ketään, enhän kykene auttamaan itseänikään. Yhteisöllinen "Kannustaminen ja selkääntaputtelu" on oman pahan olon laajentamista, sen muuttamista toimimattomaksi "osanottavuudeksi" - ilman että ryhmän todellinen ongelma koskaan ratkeaa.
Kyse on siitä että ryhmämme on hylätty. Me olemme yksin ja me olemme siten ainoa mahdollinen lohdun lähde. Kun katsoo ryhmän ulkopuolelle onko näkyvissä valoa?
Ei ole. Ongelmat ovat yhä siellä ja ne ovat sellaisia joille masentuneet edes joukkona eivät voi mitään. Paskat asiat eivät mene pois "Jaksamalla". Miksi siis kannustaa jaksamaan - jos mitään todellista pidemmän tähtäimen suunnitelmaa ei ole?
Olette myös huomanneet että toisella kädellä myös annetaan. Ensin ymmärretään ja sitten lävätyetään totuudella: Se on vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi kiinni. Kuopan reunalle kiivenneet eivät heittele alas köysiä, vaan "Kun minäkin pystyin. Se on vain tahdosta kiinni!" sloganeita.
Masennus on sairaus joka vie ihmisen todennäköisemmin kuin syöpä. Masennusta vastaan taistelemiseen tarvittavat voimavarat ovat juuri ne asiat mitkä masennus lähtökohtaisesti syö. Masennuksen asiallinen hoito laiminlyödään ja masennusta ei noteerata sen todellisessa merkityksessään yhteiskunnassamme, muuria masentuneiden ja ei-masentuneiden välille ei siis rakenna pelkästään sairaus - vaan myös "terveiden odotukset" jotka eivät perustu tieteeseen vaan mielikuviin ja suhteutukseen terveisiin.
Väitän että masennus on luonnollinen reaktio kollektiiviin sairaudelle. Väitän että masennus ei ole yksilösairaus - vaan se on kollektiivisairaus joka ilmenee yksilössä. Väitän että kyseessä on suurta ihmisjoukkoa koskeva ihmisen perustarpeiden laiminlyöminen - joista turvallisuuden ja jatkuvuudentunteen puuttuminen on suurin laukaiseva tekijä. Väitän että nykymedikalisaatio ja yhetiskunnan rakenne nimenomaan edellyttää "masentujien" ryhmää, kyseessä ei ole ryhmä joka halutaan poistaa parantamalla - vaan ryhmä jonka uhri-olemassaoloa tarvitaan, jonka olemassaolo hyväksytään ja ryhmää ei yritetäkään poistaa vaan kyseessä on "collateral damage of wellbeing of others" - toisten hyvinvoinnin sivulliset uhrit.
Minä kerron teille omat ajatukseni. Ei ole mitään syytä ajatella positiivisesti. Me olemme hylättyjä ja silmäänkustuja. Meidän sairautemme ei hyödytä meitä eikä meidän sairauttamme edes yritetä parantaa. Meidän sairautemme on harvojen etu ja monille tekosyy - ja maailma järjestyy tuohon ajatukseen meidän etujemme vastaisesti.
Siksi saamme kuuppamme sekoittavia ja turruttavia lääkkeitä - eikä hoitoa ja olosuhteita jotka auttaisivat teitä. Me olemme ideologinen, taloudellinen, terveydenhuollollinen, mielipiteellinen ja poliittinen lyömäase jolla muut ihmiset masturboivat täsmälleen sillä tavalla kuin heitä huvittaa. Meidän elämämme ja kohtalomme on merkityksetön toisten ihmisten hyvinvoinnin rinnalla, me olemme lypsykarjaa, me emme tuota - vaan me olemme organismi jonka avulla voidaan tehdä tuloja, tai jonka avulla voidaan muodostaa "oikeita mielipiteitä" - jotka oikeuttavat toisille jotain enemmän.
Me olemme sivullisia sairaudessamme.
"Kyllä se siitä".
Paskat. Ei mikään muutu. Ei ole syytä muuttua. Vain jos meistä nousee syy muuttaa systeemiä - silloin joku voi ehkä muuttua. Jos vain annamme hetken empatiaa toisillemme ei mikään muutu, vaan jaksamme paskaa hetken kauemmin for no fucking reason.
Minusta se on teennäistä ja halpaa. Minä en kykene auttamaan ketään, enhän kykene auttamaan itseänikään. Yhteisöllinen "Kannustaminen ja selkääntaputtelu" on oman pahan olon laajentamista, sen muuttamista toimimattomaksi "osanottavuudeksi" - ilman että ryhmän todellinen ongelma koskaan ratkeaa.
Kyse on siitä että ryhmämme on hylätty. Me olemme yksin ja me olemme siten ainoa mahdollinen lohdun lähde. Kun katsoo ryhmän ulkopuolelle onko näkyvissä valoa?
Ei ole. Ongelmat ovat yhä siellä ja ne ovat sellaisia joille masentuneet edes joukkona eivät voi mitään. Paskat asiat eivät mene pois "Jaksamalla". Miksi siis kannustaa jaksamaan - jos mitään todellista pidemmän tähtäimen suunnitelmaa ei ole?
Olette myös huomanneet että toisella kädellä myös annetaan. Ensin ymmärretään ja sitten lävätyetään totuudella: Se on vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi kiinni. Kuopan reunalle kiivenneet eivät heittele alas köysiä, vaan "Kun minäkin pystyin. Se on vain tahdosta kiinni!" sloganeita.
Masennus on sairaus joka vie ihmisen todennäköisemmin kuin syöpä. Masennusta vastaan taistelemiseen tarvittavat voimavarat ovat juuri ne asiat mitkä masennus lähtökohtaisesti syö. Masennuksen asiallinen hoito laiminlyödään ja masennusta ei noteerata sen todellisessa merkityksessään yhteiskunnassamme, muuria masentuneiden ja ei-masentuneiden välille ei siis rakenna pelkästään sairaus - vaan myös "terveiden odotukset" jotka eivät perustu tieteeseen vaan mielikuviin ja suhteutukseen terveisiin.
Väitän että masennus on luonnollinen reaktio kollektiiviin sairaudelle. Väitän että masennus ei ole yksilösairaus - vaan se on kollektiivisairaus joka ilmenee yksilössä. Väitän että kyseessä on suurta ihmisjoukkoa koskeva ihmisen perustarpeiden laiminlyöminen - joista turvallisuuden ja jatkuvuudentunteen puuttuminen on suurin laukaiseva tekijä. Väitän että nykymedikalisaatio ja yhetiskunnan rakenne nimenomaan edellyttää "masentujien" ryhmää, kyseessä ei ole ryhmä joka halutaan poistaa parantamalla - vaan ryhmä jonka uhri-olemassaoloa tarvitaan, jonka olemassaolo hyväksytään ja ryhmää ei yritetäkään poistaa vaan kyseessä on "collateral damage of wellbeing of others" - toisten hyvinvoinnin sivulliset uhrit.
Minä kerron teille omat ajatukseni. Ei ole mitään syytä ajatella positiivisesti. Me olemme hylättyjä ja silmäänkustuja. Meidän sairautemme ei hyödytä meitä eikä meidän sairauttamme edes yritetä parantaa. Meidän sairautemme on harvojen etu ja monille tekosyy - ja maailma järjestyy tuohon ajatukseen meidän etujemme vastaisesti.
Siksi saamme kuuppamme sekoittavia ja turruttavia lääkkeitä - eikä hoitoa ja olosuhteita jotka auttaisivat teitä. Me olemme ideologinen, taloudellinen, terveydenhuollollinen, mielipiteellinen ja poliittinen lyömäase jolla muut ihmiset masturboivat täsmälleen sillä tavalla kuin heitä huvittaa. Meidän elämämme ja kohtalomme on merkityksetön toisten ihmisten hyvinvoinnin rinnalla, me olemme lypsykarjaa, me emme tuota - vaan me olemme organismi jonka avulla voidaan tehdä tuloja, tai jonka avulla voidaan muodostaa "oikeita mielipiteitä" - jotka oikeuttavat toisille jotain enemmän.
Me olemme sivullisia sairaudessamme.
"Kyllä se siitä".
Paskat. Ei mikään muutu. Ei ole syytä muuttua. Vain jos meistä nousee syy muuttaa systeemiä - silloin joku voi ehkä muuttua. Jos vain annamme hetken empatiaa toisillemme ei mikään muutu, vaan jaksamme paskaa hetken kauemmin for no fucking reason.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ehdotan siis elämän hylkäämistä ja uhrista taistelijaksi siirtymistä. Jos näköpiirissä ei ole mitään parempaan, ei suunnitelmaa eikä oleellista perusteltua tulevaisuutta...
Niin tuhopoltot, satunnainen väkivalta, ryöstöt, kaiknen sivistyneen strukturalismin hylkääminen on vaihtoehto. Se on siirtymistä tilaan jossa olet oman kaoottisen loppusi herra. Muutut syrjäytyjästä subjektiksi, otat täydellisen vallan ja käytät sitä.
Se on elämistä kirkkaasti ja vasten sitä yhteisöä jonka lahja sinulle oli olosuhteet ja maailma jossa pääsi vastaa masennuksella - masennuksella jota ei oteta mittarina yhteiskunnan tilasta.
Sellainen yhteiskunta on arvoton sinulle, vapaalle voimakkaalle ihmiselle. Tuhoa se yhteiskunta. Elä täydellisesti omia oikeuksiasi ja tahtoasi hetki alistumatta valheille ja apatialle, tuhoa sitä mikä sinua piinaa - sinä et ole yhteiskunnan odotusten, toimimattomuuden tai harhaisuuden vanki, olet vapaa moraalista ja pelosta seurauksista.
Tämä on jotain minkä voit antaa itse itsellesi, ne palavat sekunnit jolloin pystyit maailmalle ja itsellesi oikeasti jotain.
Sinä saat olla ja pitää milipiteesi.Saitpahan sen sanottua.
Turha yrittää passivoida. Kukaan masentunut ei ole kenellekään mitään velkaa, ei uskollisuuttaan eikä heillä ole tarvetta tai hyötyä noudattaa "sosiaalisia sääntöjä" tai "moraalisääntöjä". Sinulle siitä on etua koska sinua siitä palkitaan - masentunut sensijaan menettää noilla säännöillä pelatessaan.
Sinä yrität suojella hyvää elämääsi, mutta jos et pysty tarjoamaan hyvän elämän edellytyksiä kärsiville et tee itsesuojelutyötäsi järkevästi. Voit passivoida väkeä syyllistämällä vain tiettyyn rajaan asti. Minun rajani meni jo, minä en ole enää syyllinen, minä olen se joka on valmis jakamaan kaiken - sinä saat kärsimystäni kärsittäväkseni ja minä saan hyvinvointia ja valtaa jota sinulla on. Se on sinulle huono kauppa, mutta se on ainoa kauppa jonka tulet saamaan.
Mitä sinä sitten oikein tahdot? Mikä sinua oikeasti auttaisi?
Positiiviseen ajatteluun kannustaminen on eri asia kuin tukeminen.
Ja tukeminen ei tarkoita sitä, että tukee toisen tosiasioiden vastaisia päähänpinttymiä.
http://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU
Miksi alistut aj uhraudut? Teet sitä itse itsellesi. Etkö huomaa? Pahoinpitelet itseäsi. Ensin olet uhautuva ja alistut ja otat toisilta neuvoja vastaan. Kun mittasi on täynnä, hyökkäät ja puolustat itseä, oletkin äkkiä vihainen ja haet oikeutta itsellesi. Saatat olla aggressiivinen ja impulsiivinen välittämätä toisten tunteista. Kun olet aikasi räyhännyt, vetäydyt ja alat hyvitellä tekoasi. Muutut kiltiksi ja uhriksi siihen asti, kun olet sitä täynnä.
Nuo roolit eivät kanna ihmistä pitkään. On oltava jämäkkä ja uskottava omaan sisäiseen voimaan. Usko ja luota, että sisälläsi on jumalainen voima. Tuo voima ei halua kenellekään pahaa, mutta ei myöskään itselle. Se kunnioittaa ihmistä Jumalan kuvana. Rakkaus ja armahtaminen. Sammuta se sisäistetty vanhempi, joka vaatii liikaa, alistaa, pakottaa kontrolloiman tunteita, saa tuntemman olosi turvattomaksi pelottelemalla, saa sinut häpeämään huonoutta. Ne uskomukset ovat alitajunnassa ja epäilen, että masentuneena ne lakvat puhua negatiivissen sävyyn.
Ala vaan yksinkertaisesti opettaa itsellesi, että olet henkisesti vahva ja voimakas, niin vahva, ettet tarvitse turruttavia lääkkeitä. Tarvitset lääkkeetöntä tilaa saadaksesi tunetsita kiinni ja ymmärtääksesi mistä se huonous, epäonnistuminen, hylkäys, rakkaudettomuus jne. juontaa juurensa. Sitten voit alkaa puolustaa sisäistä lastasi tuolta ääneltä tai sisäistetyltä aikuiselta.
Ala olla paras ystävä itsellesi. Ala muuttaa olosuhteita pikkuhiljaa sellaisiksi, että tarpeesi (emotionaaliset ja muut) tulevat tyydytettyä ja tunnet itsesi tyytyväiseksi. Opit luottamaan ja uskomaan elämään, itseen ja muihin. Et enää usko tai pelkää, että mitä pahaa huomenna tapahtuu. Ehkä ei tapahdu mitään pahaa. Ehkä sinua kannatellaan, kun vain uskot.
Kannattaa tutustua Tunnekoukku-kirjaan. Siinä neuvotaan kuinka kohdata menneisyydestä juontavat tunnelukot, jotka edelleen iskelvät päälle ja saavat uskomaan, ettei sinusta ole muuttamaan elämääsi. Kirjassa on myös hyviä ohjeita joihin ei välttämättä tarvitse terapeuttia. Siinä neuvotaan tuolityöskentelyä, kuinka kirjoittaa kirje lapselta aikuiselle ja aikuiselta lapselle. Ei uskomukset muutu, jos niihin ei itse puutu ja ala muuttaa niitä. Ei auta, jos joku muu neuvoo. tämäkäänei varmaan auta paljoa.
Itse sain avun tunnelukkojen tutkimisesta. Haitalliset uskomukset voi sammuttaa aikuisena ja sitten on sinut menneisyyden kanssa. Sieltä ei nouse enää mitään outoa, joka pitää turruttaa lääkkeillä tai viinalla tai vaikka ylensyömällä. Itseä auttaa myös usko siihen, että minun jämäkkä aikuinen, joka puolustaa lasta on lasten ystävä Jeesus. Hän kyllä pitää pienen puolta ja uskaltaa puuttua vääryyksiin. Hän on minun sisäinen johtaja, tavallaan jokaisessa ihmisessä oleva voima. Jeesus oli ihminen ja Jumalan poika. Me olemme ihmisinä sitä samaa. Meidän tulee vain uskoa voimaamme.
Tämä ei liity mihinkään uskonlahkon julistukseen. Monissa on niin paljon vallankäyttöä, että unohdetaan ihmisessä piilevä valtava voima. Kun voi rakastaa lähimmäsitä niinkuin itseä, on pitkällä. Itseä on rakastettava myös. Jumalaa mielestäni rakastaa, kun näkee sen suuren voiman ihmisten elämässä. Se on Henki ja johdattaja. Jos joku antaa kaiken tarpeellisen ja vielä enemmän, jos joku vastaa rukouksiin ja tekee ihmeitä elämässäsi, niin et voi kuin rakastaa Häntä. Hän on ihmisen sisäinen voima. Se on vaan ihmisen tahdosta kiinni, haluaako hän ottaa tuon voiman käyttöönsä. Se voima ei ole tuhoava, vaan rakenteva.
No tuohan on juurikin jumalan tuputtamista. Opetat täysin päätöntä tulkintaa uskonasioista - tulkintaa jota riivaavat mm. moraalinen suojelutarve. Kyseinen moraalinen suojelutarve ei kuitenkaan konkretisoidu masentuneiden hyödyksi - vaan kyseinen moraali on hyväosaisten uskovien halua turvalliseen yhteisöön ja siksi aletaan luomaan sääntöjä.
Jumalaisia imperatiivejä voidaan tarkastella mm. sen kautta että "Älä tapa" - samalla kun yhteisö toimii tavoilla joka ajaa ihmisiä itsetuhoisuuteen - jos se ei ole "tappamista" niin mikä on? Ainoa selitys sille on että "Jumalaiset säännöt" eivät ole Jumalaisia - vaan ne ovat tulleet ihmisiltä - niiltä jotka haluavat keksiä sääntöjä omaksi turvakseen ja toisten tappioksi. Sitten näistä säännöistä tehdään toisia sitovia, niitä laajennettaan kunnes yhteisölle on annettu hiljainen lupa lääkitä vaikkapa yhteisön päättömyydestä johtuva huonostivointi hiljaiseksi ja annettu lupa syyttää masentuvia masennuksestaan. Siinä on "sääntönne" - säännöt jotka estävät totuuden julkituomisen, terveen yhteisöllisen kritiikin ja yhteisön tervehdyttämisen. Säännöt jotka suojelevat idiotteja lainsäätäjiä - säännöt joita yhteisöt itsessään rikkovat jo viimeistään "älä valehtele" kohdassa kun aletaan horisemaan mielikuvituskavereista.
Inhimillinen ajatuksenvapaus, valppaus, kaaos ja vaikka silkka anarkia paremman puutteessa on todellisuutta. Yhtesömme mielivailtaisuus vallankäytössä ja vaikkapa sairauksien ja niiden syiden määrittelyssä on ANARKIAA, on anarkiaa määritellä masentumisen syyt joksikin muuksi paitsi yhteiskunnalliseksi rappioksi ja asettaa yksilöt vastuuseen masennuksestaan tilanteessa joissa ns. herraluokan toiminta on kansakuntien tuhon ja lamaannuksen syy.
Väitän että masentuneet ovat elämänsä uskoneet että toimimalla ns. oikein ja yrittämällä pärjää, olemalla "hyvä ihminen" - ja kun se ei toimi he masentuvat. Siinä on palkka hyvästä yrittämisestä, empatiasta ja kaikesta muusta sellaisesta - masennus siitä että maailma ei kannusta tai edusta noita asioita. Sensijaan holtiton ahneus ja kontrollinhalu toisiin ihmisiin on kovin kovassa kurssissa - olkoon kyse esivallasta tai uskonnosta tai mediasta - kaikki nuo toimivat anarkistisen itseoikeutuksen kautta.
Minä sanon vain tämän: Jos herroilla, rikkailla ja uskovaisilla on oikeus anarkiaan - niin se oikeus on kaikkien oikeus. Masentuneiden kannatta ymmärtää että maailma ei ole järjestäytynyt, maailma ei aja ihmisten etuja, ihmisyhteisöt ovat anarkistisia entiteettejä - JA NIIN TULISI SINUNKIN OLLA.
Epätoivo on moottori ja paha olo on polttoaine. Moraalia ei ole, oikea ja väärä on henkilökohtainen asenne ja kun asiota tarkastelee - niin se mitä masentunut keksii on se mitä muut ovat ansainneet.
Iskekää lujaa, iskekää kipeästi ja syvälle tämän yhteisön tietoisuuteen. Me olemme tämän maailman omatunto, koska tunnemme maailman tilan itsessämme.
Olet todella kateroitunut. Vaikea sinua on auttaa! Et pysty ottamaan mitään apua.
Katkeruuden puhdistama.
Ja minä en ole se joka tässä kuviossa apua tarvii, katsos, joko olet uhrin roolissa- tai joku muu on.
Koska inhoan itsekeskeistä perus-pikkurunkkaria ja hänen kapeaa itsekästä maailmankuvaansa ja tuota lamauttavaa typeryyttä joka elää keinotekoisen toisilta riistettävän hyvinvoinnin varassa - inhoan laumasieluisuutta jossa kaikenlainen hölynpöly ja kollektiivinen mielipide perustetaan aliälyiseen reaktiivisuuteen...
... juuri sen ryhmän aion saattaa uhrin asemaan. Sekä yksilöinä, että kollektiivisena identiteettinä. He ovat sen ansainneet. Tuhoudun toki itse siinä samalla, mutta väliäkö sillä? Onhan minulla jotain suurempaa; Elämälläni on ylevä tarkoitus.
Masentunut -stigmaa kantava ryhmä on yhteiskunnalliseen tarpeeseen määritelty joukko. Jokaisesta tuotantoerästä löytyy "SOPEUTUMATTOMIA", massa tarvitsee aina syntipukin, oikeutuksen olemassaololleen ja "vasta-esimerkin", jotta omaa paremmuutta voidaan pönkittää toisten kustannuksella.
"S:t" voivat auttaa toisiaan luomalla todellista yhteisöllisyyttä ja lyömällä kapuloita rattaisiin. Tämä vaatii vain järjestäytymistä. Henkisen avun tarjoajat ja lämpimikseen puhujat toimivat vielä järjestelmälle (se ulottaa lonkeroitaan pitkälle), vaikka masennuksesta pääsemiseen tarvitaan konkreettisia, perustavanlaatuisia toimia. Me olemme niitä jotka ovat nähneet elämän nurjan puolen, puolen jota ahneudelle ja pahuudelle valjastettu elämäntapa ei tunnusta "oikeaksi".
Jos kaikki, itsemurhaa harkitsevat, saisi kohdistamaan tyytymättömyytensä mätään synsteemiin... ehkei silmillemme enää kustaisi..? Ehkä ihmisarvo saataisiin tunnustettua..?
Minussa elää toivon kipinä vielä tuon suhteen.
"Minussa elää toivon kipinä vielä tuon suhteen. "
...
Kaikista vitsauksista joita saatana ihmisille on antanut on toivo kaikkein nerokkain ja julmin.
Toivo saa ihmisen lopettamaan toimimisen, kapinoimisen ja istumaan alas piinattavaksi loputtomasti. Jos ihmiselle antaa pisaran toivoa häntä saa vetää taas kuukauden pataan rauhassa. Toivo on myös ilmaista ja se on helppo antaa sosiaalisesti. Siksi masentuneet saavat aika-ajoin "keskustella" ja me tarjoilemme toisillemme toivoa koska roikumme itse siinä.
Tämä ei ole tunneli jonka päässä on valoa. Tämä on sysipimeä sokkeloksi rakennettu umpikuja ja umpikujan eri haaroissa törmäät "toivoa antaviin tahoihin" tai "nappikauppiaisiin" jotka lähettävät sinut jälleen pimeään sokkeloon.
Milloin olet nähnyt valaistun kyltin "ULOS ->" - tai edes "HÄTÄULOSKÄYTÄVÄ"?
Se on ainoa mitä tarvitaan, ja se on nimenomaan se mitä ei ole.