Niin se vain aika rientää, viisi vuotta mennyt

Viisi vuotta sitten WC:n sivut sulkeutuivat sisäisten tutkimusten takia, ja sitten kuukausittain vakuutettiin, että kohta aukeaa. Jokohan ne sisäiset tutkimukset on kohta valmiita? Poliisi sai omat tutkimuksena paljon nopeammin valmiiksi, ja Hannu on tuomittu jo kahteen kertaan.
10193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä pointti on tämä tilien sulkeminen, mitäs jos KRP ei olisikaan sulkenut tilejä, vaan rahaliikenne olisi saanut jatkua:

1. Rahaa oli tulossa uusisilta jäseniltä tilille ainakin se 600.000 joka palautetiin takaisin Pitkäsen toimesta jäsenille, raha oli MB:n tilillä mutta ei "kirjattu" sisään.
2. MD tilillä rahaa 6.000.000 euroa
3. MB:lle lähetetetyt kotiutuspyynnöt n. 30.000.000 euroa

Lyhyellä matematiikalla laskettunna jostain olis täytynyt saada 23.000.000
euroa.
Mistä nämä puuttuvat miljoonat olis otettu ?
Koko ajan pommitettiin kotiutuksia lisää,, ehkä halutut kotiutukset oli huhtikuun alussa lähemmäs 100.000.000 euroa, koska kaikki 2007 kesällä liittyneet huomasivat aikansa koittaneen.

Tietysti vanhat jäsenet oli etusijalla, mutta Hannu oli pakoitettu lähtemään turneelle kun rahat loppu totaalisesti. Ponzi kaatui.

Siis ihan sama vaikka Hannu oliskin vastannut MB:n viesteihin joissa kysyttiin rahaa lisää tilille, maksujen hoitamiseksi.

Äänestä
  • Mikähän olisi näitten ammattilais-huijareitten vastaus tähän :

    " Siis ihan sama vaikka Hannu oliskin vastannut MB:n viesteihin joissa kysyttiin rahaa lisää tilille, maksujen hoitamiseksi."

    " Lyhyellä matematiikalla laskettunna jostain olis täytynyt saada 23.000.000
    euroa.
    Mistä nämä puuttuvat miljoonat olis otettu ?"

    Äänestä

  • 111+222 kirjoitti:

    Mikähän olisi näitten ammattilais-huijareitten vastaus tähän :

    " Siis ihan sama vaikka Hannu oliskin vastannut MB:n viesteihin joissa kysyttiin rahaa lisää tilille, maksujen hoitamiseksi."

    " Lyhyellä matematiikalla laskettunna jostain olis täytynyt saada 23.000.000
    euroa.
    Mistä nämä puuttuvat miljoonat olis otettu ?"

    Oikeuden kännit käydään kiljupänikässä konnansuolla.
    Kertoo okk, Suomen oikeuslaitos on rkp;n robluuttinarussa ja antaa mp3 soittimen laulaa väärät tuomiot.

    Rahat pitää jättää syyttömien taskuun ja Hannu vapaaksi ja soitin taskuun josta tulee ennen-näkemätön rybyytti..

    Äänestä

  • Rahat 200 miljoonaa ovat rehellisen Panamalaisen firman tilillä. Sieltä niitä olisi tuloutettu WC:tilille, elleivät viranomaiset olisi sulkeneet tiliä.
    Ei huolta wc-soturit, rahat ovat tallessa Panamassa.

    Äänestä

Päivitetty 7.2.2013 17:32, julkaistu 7.2.2013 17:31
WinCapita-vyyhti tuomassa lakimuutoksen korvausten hakuun

STT

Rikoksen uhrin korvauksenhakua halutaan helpottaa. Vastaisuudessa korvausta voisi hakea kirjallisella hakemuksella Oikeusrekisterikeskukselta, kun tähän asti sitä varten on pitänyt nostaa käräjäoikeudessa kanne valtiota vastaan.

Hallitus antoi lakiesityksen torstaina eduskunnalle.

Lakimuutoksen taustalla on WinCapita-juttu, jossa hovioikeuden arvion mukaan on erehdytetty tuhansia ihmisiä. Lakimuutos voi helpottaa aikanaan heidän mahdollisuuttaan hakea korvausta.

Nykylain takia rikoksen uhri on saattanut joutua käymään oikeutta kolmeen kertaan: ensin rikosoikeudenkäynnissä, vahingonkorvausoikeudenkäynnissä ja lopuksi vielä valtiota vastaan korvausten saamiseksi.

– Nyt taakkaa on tarkoitus keventää niin, että Oikeusrekisterikeskukselle tehdään kirjallinen hakemus ja vasta sitten mennään tuomioistuimeen, jos päätökseen ei olla tyytyväisiä, sanoo lainsäädäntöneuvos Jaakko Rautio.

Nyt annettu lakiesitys liittyy tilanteisiin, joissa rikoshyödyn menettämisestä valtiolle on tehty päätös ennen kuin asianomistajan vahingonkorvausvaatimus on ratkaistu.

Valtio maksaa korvauksia vain sen verran, kuin se on saanut rikoshyötyjä haltuunsa.

Samaa kohdetta koskevat hakemukset pitäisi lain mukaan käsitellä Oikeusrekisterikeskuksessa samalla kertaa. Jos rahat eivät riitä kaikille hakijoille, menetellään kuten konkurssitilanteessa eli maksut suoritetaan saatavien suuruuden mukaan.

Poliisi löysi Kailajärven - vietiin heti vankilaan

Äänestä

Onkos se tänään se lopullisen katastrofin muistopäivä? 8.3.2008?
Joko kohta aukeaa?

Äänestä
  • Ponssien lompakot aukeaa, kun UO tulee ja vie rahat, auton, kesämökin, pattajan osakkeet, Alania homekämpät..

    Jätetään vihkisormus, yksi kuppi ja loppuunnussittu sänky..

    Hemmetti että olen vahingoniloinen !

    Äänestä

  • pauska on syytettynä samoista rikoksista, kuin sontahande. Kuinkas on jussan ja muiden laita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika rientää kirjoitti:

Viisi vuotta sitten WC:n sivut sulkeutuivat sisäisten tutkimusten takia, ja sitten kuukausittain vakuutettiin, että kohta aukeaa. Jokohan ne sisäiset tutkimukset on kohta valmiita? Poliisi sai omat tutkimuksena paljon nopeammin valmiiksi, ja Hannu on tuomittu jo kahteen kertaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu