Hautala on ministerinä pannut härskisti tuulemaan. Vihervasemmiston salailun vuoksi hänen nimitystoimensa eivät ole saaneet ansaitsemaansa julkisuutta. Vihreiden entisen ministeriavustajan ja puoluesihteerin Ari Heikkisen urakehitys on tyypillinen poliittisen viherkorruption tuotos. Ari Heikkinen on taustaltaan vasuri, ja siksi kuuluukin luontevasti vihreisiin.
Hautala nimitti Arin ensin mukavaan pikkuvirkaan omaan virastoonsa, sitten junaili Arin STTK:hon, josta vipusi seuraavaksi Ouluun hallintojohtajaksi. Hautalan tuorein saavutus oli nimittää Heikkinen Kemijokiosakeyhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi.
Huvittavaa tässä tiedotuksellisesti "ah niin avoimessa" Vihreässä korruptiossa on se, että ensimmäisen kerran Heikkisen virkanimityksiä on julkisuudessa ihmetelty vasta nyt. HS mainitsi ohimennen Heikkisen ja Kemijokiosakeyhtiön kytköksen, mutta unohti kertoa Hautalan aikaisemmat "saavutukset" Heikkisen urakehitykseen.
Korruption lisäksi Hautala tavoittelee nimityksillään myös mahdollisimman suurta vahinkoa suomalaiselle talouselämälle. Outokumpu Oy:hyn Hautala nimitti öljy-yhtiö Shellin Jorma Ollilan (ennätyssuurella palkkiolla maustettuna) torppaamaan Outokummun kautta Fennovoiman ja Ari Heikkisen Kemijoki Oy:hyn sabotoimaan vesivoimarakentamisen.
Hautala ja rakenteellinen
korruptio
2
76
Vastaukset
- Heidi ja Hesari
Heidi latoi Markus Rauramolle 100 000 EUR käteen Fortumiin sisääntulopalkkioksi. Näillä rahoilla Heidi osti HS:ilta lisää Heidiä ja vihreitä pönkittäviä juttuja. Vitsi on siinä, että Markus Rauramo on Hesarin toimitusjohtajan Jaakko Rauramon poika.
Eläköön riippumaton setelliselkärankainen lehdistö ja sen kierot vihreät toimittajat. - Jakorasia'
Rahalla saa ja Heidillä pääsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770