Haluaisin kysellä ovatko muut naiset tunteet samoja tuntemuksia kuin minä abortin jälkeen eli halua tulla uudestaan raskaaksi? Eihän mikään voi korvata ihmiselämää eikä aborttia voi eikä mielestäni saa unohtumaan sillä, että tulisi uudestaan raskaaksi. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa hurjalta, joidenkin ihmisten korvissa. Mutta jos aborttiin on päätynyt muiden ihmisten painostuksen alaisena ja itse tajunnut päätöksen vääräksi liian myöhään, onko tämän kaltaiset tuntemukset normaaleita?
Uudelleen raskaaksi
13
973
Vastaukset
- Stephanie
Itse keskeytin raskauden "epämääräisessä tunnetilassa",
en
ollut varma mitä haluan, tai mitä mahdollinen äidiksi tuleminen toisi tullessaan.
Mies
oli raskautta vastaan, ajatuksella
"Ei vielä ole lapsen aika", joten keskeytin raskauden
sen ihmeempiä ajattelematta.
Vasta "toimenpiteen" jälkeen arki iski vasten kasvoja.
Sattui saatanasti. -Henkisesti.
Siinä vaiheessa kerroin asiasta vasta yhdelle läheiselle sukulaiselleni
(ikää hänellä jo reilut 70)
joka kaikeksi yllätyksekseni ihmetteli tekoani suuresti.
Hän ei missään nimessä ole kärkäs abortin vastustaja, (itsekin terveydellisistä syistä tehnyt sellaisen n 45-vuotiaana),
mutta
kummasteli miksen aiemmin ollut asiasta hänen kanssaan puhunut.
"Sinun kroppa, sinun päätös, ja sinun vastuu, jos mies siitä irtisanoutuu" hän sanoi.
On lapsista ennenkin selvitty, miksei siitä selviäisi nuori,
elinvoimainen ihminen ???
....Kaikki nämä sanat, liian myöhään.
-Aloin miettimään uutta raskautta, ehkä jotenkin "korvatakseni" menetetyn,
tai
ehkä jopa huonoa omaatuntoani paikkaamaan.
Eli tiedän, ja "tunnen" tunteen.
Kaikista ajatuksista huolimatta seuraavan lapsen teko kannattaa ajatella ihan loppuun asti.
Keskeytys tehty, eikä siitä pääse mihinkään.
Nyt eletään päivä kerrallaan, ja hommataan (jos Luoja suo)
niitä vauveleita vasta kun se on oikeasti ajankohtaista....
-Vais mitä ? =)- kaikenlaisia...
ETTE OLE VALMIITA ÄIDIKSI!! siis voi herrajumala.... että on sitten vastuuntunnotimia ihmisiä voi helevetin helevetti...
miettikää nyt pikkasen siis kannataa ajatella sitä lasta vasta sitten kun on tasapainoinen ja valmis kantamaan vastuun ja kannattaa varmaan käsitellä se abortti eka läpi ja käydä tuntojansa eka läpi ennnen kuin alkaa uuttaa tekeen... siis suoraan sanottuna sairasta!
ei riitä sanat kuvaamaan kuinka ärsyttää tollaset... - Stephanie
kaikenlaisia... kirjoitti:
ETTE OLE VALMIITA ÄIDIKSI!! siis voi herrajumala.... että on sitten vastuuntunnotimia ihmisiä voi helevetin helevetti...
miettikää nyt pikkasen siis kannataa ajatella sitä lasta vasta sitten kun on tasapainoinen ja valmis kantamaan vastuun ja kannattaa varmaan käsitellä se abortti eka läpi ja käydä tuntojansa eka läpi ennnen kuin alkaa uuttaa tekeen... siis suoraan sanottuna sairasta!
ei riitä sanat kuvaamaan kuinka ärsyttää tollaset...Vastuuttomia ?
Ei valmiita äidiksi ????
Siis enkö juuri sanonut, ettei, ainakaan itselläni lapsen (ainakaan uuden sellaisen) aika ole vielä!?!
Abortti aiheuttaa suuren tunnekuohun,
suuremmalla osalla sen tehneistä, uskoisin.
Abortti EI ole ehkäisykeino,
itsekin
sen tein ns "painostuksen alaisena",
ja
raskaaksi taas tulin ehkäisynkin olevan hoidossa.
(Oletko sattunut ikinä kuulemaan suhteellisen harvinaisesta (?) kierukkaraskaudesta ?)
Osaatko ajatella tilannetta, että seurustelet kolmatta vuotta
tasapainoisessa suhteessa,
ikää kuitenkin itselläni suhteellisen vähän,
opiskelut kesken,
ja
elämä edessä.
Minusta tässä tilanteessa vastuuttomampaa olisi ollut
antaa lapsen tulla,
TÄYDELLISESTI vastoin miehen (jota suuresti rakastan ja kunnioitan!)tahtoa ja mielipidettä.
Ymmärtääkseni näin suurista asioista
ei
päätetä yksin eikä itsekkäästi !
Miksi
olisin riskeerannut meidän yhteisen tulevaisuuden,
päättämällä
hätiköidysti pitää lapsen, kun en itsekään kyennyt
tarkkaan tajuamaan mitä haluan!?
Raskaus tuli todellisena yllätyksenä,
eikä
vaihtoehtoja ollut aikaa miettiä kuin vajaa viikko. (4pvää!!!!)
Lainatakseni sinua,
"Suoraan sanottuna sairasta" tulla arvostelemaan toisia, VARSINKIN kun kaikista faktoista ei ole selvillä.
Ole hyvä ja kasva aikuiseksi,
ja
painu moraalisaarnojesi kanssa mun puolestani vaikk hevon-vittuun!
Itse en halua olla tuomassa tähän maailmaan enää yhtään isätöntä lasta.
Jos itse katsot sen paremmaksi vaihtoehdoksi,
tee niin sitten.
En tule arvostelemaan.
Mutta anna muiden "HALUTA", ja hommata ne lapset siinä
vaiheessa kun itse ovat siihen kykeneväisiä,
ja
VALMIITA !
Ei neljässä päivässä hyvä ihminen päätetä lopusta elämästä !
Loppuun vielä lainaus : Ei riitä sanat kuvaamaan kuinka ärsyttää tollaset!
-Kivat syksyt! - janna
Stephanie kirjoitti:
Vastuuttomia ?

-Kivat syksyt!Mielipiteitä kerta tullaan kysymään niin kai niitä sitten saa antaa mun mielipide on että on todella tyhmää tehdä abortti ja sitten jo seuraavssa kuusssa haluta lasta..onko se normaalia,onko?! ei todellakaan...
kasva itse aikuiseksi jos on erimieltä sinun kanssasi ei sitä tarvi alkaa haukkumaan...
mitä vittua tulee tänne mielipiteitä kyseleen jos ei halua niitä kuulla!!!!
Vituttaa tuollaiset vääristelijät etköhän ottanut liikaa itseesi..nythän olikin kyse siitä että tekee abortin ja haluaakin heti raskaaksi ei abortin teosta itsessään...
SE on on todella sairasta tehdä abortti ja sitte suunnitella heti lasta perään ja se ajatus että tehdä lapsi korvaamaan oman tekonsa seuraukset...
stephanie ei voi muuta sanoa kun että ette ole todellakaan valmiita äidiksi eikö sitä saa muut sanoa vaikka itse sitä toistelet että piti tehdä abortti kun en ollu "valmis äidiksi" sittekö toinen sen sanoo niin haukut pystyyn...huhhuh...'
kasva aikuseksi!!itse... - kaikenlaisia...
Stephanie kirjoitti:
Vastuuttomia ?
Ei valmiita äidiksi ????
Siis enkö juuri sanonut, ettei, ainakaan itselläni lapsen (ainakaan uuden sellaisen) aika ole vielä!?!
Abortti aiheuttaa suuren tunnekuohun,
suuremmalla osalla sen tehneistä, uskoisin.
Abortti EI ole ehkäisykeino,
itsekin
sen tein ns "painostuksen alaisena",
ja
raskaaksi taas tulin ehkäisynkin olevan hoidossa.
(Oletko sattunut ikinä kuulemaan suhteellisen harvinaisesta (?) kierukkaraskaudesta ?)
Osaatko ajatella tilannetta, että seurustelet kolmatta vuotta
tasapainoisessa suhteessa,
ikää kuitenkin itselläni suhteellisen vähän,
opiskelut kesken,
ja
elämä edessä.
Minusta tässä tilanteessa vastuuttomampaa olisi ollut
antaa lapsen tulla,
TÄYDELLISESTI vastoin miehen (jota suuresti rakastan ja kunnioitan!)tahtoa ja mielipidettä.
Ymmärtääkseni näin suurista asioista
ei
päätetä yksin eikä itsekkäästi !
Miksi
olisin riskeerannut meidän yhteisen tulevaisuuden,
päättämällä
hätiköidysti pitää lapsen, kun en itsekään kyennyt
tarkkaan tajuamaan mitä haluan!?
Raskaus tuli todellisena yllätyksenä,
eikä
vaihtoehtoja ollut aikaa miettiä kuin vajaa viikko. (4pvää!!!!)
Lainatakseni sinua,
"Suoraan sanottuna sairasta" tulla arvostelemaan toisia, VARSINKIN kun kaikista faktoista ei ole selvillä.
Ole hyvä ja kasva aikuiseksi,
ja
painu moraalisaarnojesi kanssa mun puolestani vaikk hevon-vittuun!
Itse en halua olla tuomassa tähän maailmaan enää yhtään isätöntä lasta.
Jos itse katsot sen paremmaksi vaihtoehdoksi,
tee niin sitten.
En tule arvostelemaan.
Mutta anna muiden "HALUTA", ja hommata ne lapset siinä
vaiheessa kun itse ovat siihen kykeneväisiä,
ja
VALMIITA !
Ei neljässä päivässä hyvä ihminen päätetä lopusta elämästä !
Loppuun vielä lainaus : Ei riitä sanat kuvaamaan kuinka ärsyttää tollaset!
-Kivat syksyt!en puhunut abortista että ihan syyttä sä mun kimppuun käyt...
mä olen sitä mieltä (aivan sama mitä sanot)
että jos tekee abortin ja haluuakin sitten heti lapsen perään on sairasta ja vastuuntunnotonta tehdä heti parin kuukauden päästä lapsi perään!!!
niinku janna kirjoitti... että tehdä muka lapsi korvaamaan sitä omaa pahaa oloa...huh huh...kyllä mun mielestä siitä pahasta olosta pitää eka päästä muulla keinoin...
katsoppa vain peiliin ja mieti kenellä se aikuistua pitäisi... - Stephanie
kaikenlaisia... kirjoitti:
en puhunut abortista että ihan syyttä sä mun kimppuun käyt...
mä olen sitä mieltä (aivan sama mitä sanot)
että jos tekee abortin ja haluuakin sitten heti lapsen perään on sairasta ja vastuuntunnotonta tehdä heti parin kuukauden päästä lapsi perään!!!
niinku janna kirjoitti... että tehdä muka lapsi korvaamaan sitä omaa pahaa oloa...huh huh...kyllä mun mielestä siitä pahasta olosta pitää eka päästä muulla keinoin...
katsoppa vain peiliin ja mieti kenellä se aikuistua pitäisi...Siis, ENSINNÄKÄÄN, en ole tänne tullut mitään kyselemään,
VAAN vastasin ketjun aloittajan viestiin.
ETTÄ:
-lapsen haluaminen heti abortin jälkeen ei ole vieras ajatus,
vaan
tiedän tunteen.
On se sitten "normaalia tai ei",
se
tunne itselleni tuli,
ja
niin ymmärtäääkseni edellämainitullekin.
-Siihen vastasin, en kysellyt mitään.
TOISEKSI,
en
ole sitä lasta hankkimassa, eli aivan oikein,
siitä
pahasta olosta ON päästävä eroon muilla keinoin.
Jos
ymmärsitte minun olevan hankkimassa lasta,
olette
ymmärtäneet helvetin pahasti väärin !
Kyse onkin TUNTEISTA, ja FIILIKSISTÄ jotka mm.itseäni abortin jälkeen seurasivat.
EI aikomuksista!!!!
Oletteko itse joutuneet tekemään aborttia, syystä tai toisesta ?
Tulkaa sitten kertomaan mikä on olo ?
Sekavat,
ja varsin vaihtelevat sellaiset on käsittääkseni ihan normaaleita.
Ei ole kyse "aikuistumisesta", eikä mistään muustakaan vastaavasta.
Ja KOLMANNEKSI: toisten "tunteiden" arvioiminen,
(mikä on sairasta ja mikä ei,)
osoittaa
kasvun paikkaa arvioijalle itselleen.
Kun
kyse on nimenomaan, VAAN JA AINOASTAAN, ajatuksista,
joita keskeytyksestä seuraa.
Tunnevammaiset eivät varmasti hetkahda mitenkään,
mutta
itse en heihin lukeudu.
Tarkoitukseni ei ole tänne tulla vääntämään.
Ja
toivon aikuismaista kypsyyttä "vastaanotaajiltakin".
Ennen arvostelu kannattaisi olla tietoinen MISTÄ toinen puhuu....KO????!!!KÖ???
Vai eikö se teillä kaiken tietävillä "aikuisilla" ole tapana ? - Stephanie
Stephanie kirjoitti:
Siis, ENSINNÄKÄÄN, en ole tänne tullut mitään kyselemään,
VAAN vastasin ketjun aloittajan viestiin.
ETTÄ:
-lapsen haluaminen heti abortin jälkeen ei ole vieras ajatus,
vaan
tiedän tunteen.
On se sitten "normaalia tai ei",
se
tunne itselleni tuli,
ja
niin ymmärtäääkseni edellämainitullekin.
-Siihen vastasin, en kysellyt mitään.
TOISEKSI,
en
ole sitä lasta hankkimassa, eli aivan oikein,
siitä
pahasta olosta ON päästävä eroon muilla keinoin.
Jos
ymmärsitte minun olevan hankkimassa lasta,
olette
ymmärtäneet helvetin pahasti väärin !
Kyse onkin TUNTEISTA, ja FIILIKSISTÄ jotka mm.itseäni abortin jälkeen seurasivat.
EI aikomuksista!!!!
Oletteko itse joutuneet tekemään aborttia, syystä tai toisesta ?
Tulkaa sitten kertomaan mikä on olo ?
Sekavat,
ja varsin vaihtelevat sellaiset on käsittääkseni ihan normaaleita.
Ei ole kyse "aikuistumisesta", eikä mistään muustakaan vastaavasta.
Ja KOLMANNEKSI: toisten "tunteiden" arvioiminen,
(mikä on sairasta ja mikä ei,)
osoittaa
kasvun paikkaa arvioijalle itselleen.
Kun
kyse on nimenomaan, VAAN JA AINOASTAAN, ajatuksista,
joita keskeytyksestä seuraa.
Tunnevammaiset eivät varmasti hetkahda mitenkään,
mutta
itse en heihin lukeudu.
Tarkoitukseni ei ole tänne tulla vääntämään.
Ja
toivon aikuismaista kypsyyttä "vastaanotaajiltakin".
Ennen arvostelu kannattaisi olla tietoinen MISTÄ toinen puhuu....KO????!!!KÖ???
Vai eikö se teillä kaiken tietävillä "aikuisilla" ole tapana ?Kaikille teille, jotka olette abortin kokeneet,
tai
olette sen mahdollisesti tekemässä
-Toivotan sydämestäni voimia !
Jokainen meistä tekee itse omaa elämäänsä koskevat valinnat,
ja niiden kanssa on (luonnollisesti) tultava toimeen.
Tuomitsijoita riittää , mutta jätetään ne omaan arvoonsa.
Tarpeeksi kestämistä kun on muutenkin....
-Vielä kerran, hyviä alkusyksyn hetkiä Teille kaikille !
t. Step. - kaikenlaisia...
Stephanie kirjoitti:
Kaikille teille, jotka olette abortin kokeneet,
tai
olette sen mahdollisesti tekemässä
-Toivotan sydämestäni voimia !
Jokainen meistä tekee itse omaa elämäänsä koskevat valinnat,
ja niiden kanssa on (luonnollisesti) tultava toimeen.
Tuomitsijoita riittää , mutta jätetään ne omaan arvoonsa.
Tarpeeksi kestämistä kun on muutenkin....
-Vielä kerran, hyviä alkusyksyn hetkiä Teille kaikille !
t. Step.sinua step lainatakseni:
"Ja KOLMANNEKSI: toisten "tunteiden" arvioiminen,
(mikä on sairasta ja mikä ei,)
osoittaa
kasvun paikkaa arvioijalle itselleen.
Kun
kyse on nimenomaan, VAAN JA AINOASTAAN, ajatuksista.."
aivan.... mäkin puhuin vaan omista tunteistani, musta tuntuu vaan siltä... en puhu abortista vaan siitä mitä tää alkup. kyseli enkä ole tarkoittanutkaan että SÄ olisit sitä lasta heti perään homaamassa tai tää alkup.kirjoittajakaan vaan ihan yleisesti sitä mieltä olen... ja mistä helekatista sä tiedät olenko itse kokenut ja mitä...
mietippä omia kirjoituksiasias...paasaat toiselle sellaset miten itse käyttäydyt..
otat liian henk.koht. mun mielipiteen asiasta..
ihan turhaan..
huomaa että kannat syyllisyyttä jostain kun noin tulistut(ihan turhaan, silloin olet tehnyt oikean valinnan ja se on silloin tuntunut oikealta vaihtoehdolta).. mutta asia on kuitenkin näin "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa"... kuvittelitko että kaikki ovat kanssasi samaa mieltä siitä että abortin voi tehdä ja sitten seuraavassa kuussa voi tehdä jo lapsen,ei siinä mitään... mielipiteitä on niin monta kun on ihmistäkin...
Tottakia ajatella voi ja tuntea voi nin että haluaisi lapsen siinä ei ole mitään väärää ja se on normaalia ja varmasti aika masentaavaakin...
MUTTA MÄ TARKOITINKIN SITÄ ETTÄ JOS JOKU OIKEESTI MEINAA NIIN TEHDÄ!!! ja niin on myös jotku tehnyt!!!
ELÄ OTA HENKILÖKOHTASESTI!
- Mng
Itse olin hitusen alle 15-vuotias, kun tulin raskaaksi vahingossa. Tämä oli minulle suuri sokki, hädintuskin edes ymmärsin koko tilannetta ja tietenkin tein abortin, koska olin NIIN nuori, enkä voinut kuvitellakaan pitäväni lasta. Tahdoin vain mahdollisimman nopeasti eroon siitä, mikä jo kasvoi sisälläni. Silloin se tuntui helpotukselta.
Myöhemmin, nyt lähes kaikki nämä vuodet (4v) on asia kalvanut mieltäni lähes päivittäin. Nyt vasta ymmärrän, mitä olen tehnyt. Mietin, miksi annoin sen tapahtua, että tulin silloin raskaaksi. Tavallaan kaipaan sitä lasta kamalasti.
Poden huonoa omaatuntoa asiasta ja nyttemmin oikeasti haluaisin uudestaan raskaaksi. Luulen, että tämä tuska helpottaa vasta (tuskin kokonaan), kun saan hänet "takaisin" uuden raskauden kautta. Tuntuu pahalta nähdä odottavia äitejä ja lapsia, kun on "menettänyt" omansa, eikä saa sitä enää takaisin. Tahtoisin kovasti tulla raskaaksi, olisi hyvät edellytyksetkin; asun avoliitossa mieheni kanssa, valmistun ensi keväänä ammattiin, mutta raha-asiat eivät ole kovin hyvällä mallilla, koska olen opiskelija, ei töitä ja mieheni aloittaa opiskelut vuoden päästä syksyllä. Järki sanoo, että ei kannata, mutta sydän itkee tuskasta... Mielipiteitä?- mielipide..
Varmasti on ollut vaikea asia ja olet ollut niin hirmu nuorikin =(
nyt kuitenkin ilmeisesti lähentelet jo kahtakymmentä, joten ihan hyvinhän voit suunnitella lasta... minun mielestäni sulla kannattaa käydä eka se koulu loppuun niin olisi jo ammatti valmiina.. mutta jos sinusta tuntuu oikeelta hetkeltä tehdä lapsi ja miehesikin sitä haluaa niin eikai siinä mitään... mutta yritä pistää asiat tärkeysjärjestykseen...
Silloin (kun teit abortin) olet tehnyt itsestäsi sen parhaan valinnan lapsesi ja itsesi kannalta, sekin on sitä hyvää äitiyttä...
pärjäile... - kaikenlaisia...
mielipide.. kirjoitti:

pärjäile...oho meni nimimerkki ja otsikko edellisessä väärinpäin =)
- korjaus!!
korjaan nyt tälläisen asian mun mielestä tuntemukset ovat normaaleja ymmärrettäviä mutta jos joku oikeesti tekisi niin voi lukea mielipiteeni ed. teksteistä!!
en tarkoittanut sinua alkup. sillä enhän tiedä oletko oikeesti tekemässä niin tms... vaan sellaisia jotka ovat niin tehnyt tai oikeesti aikovat...
EN TODELLAKAAN TARKOITTANUT SITÄ ETTÄ JOS JOLLAKIN NÄITÄ TUNTEMUKSIA ON VAAN SITÄ JOS JOKU NE "AIKOMUKSET" TOTEUTTAA!!! toivottavasti ymmärsitte... ilmeisesti stephanie käsitti väärin tahallaan tai sitten vahingossa...- Stephanie
LAINAUS: -korjaan nyt tälläisen asian mun mielestä tuntemukset ovat normaaleja ymmärrettäviä mutta jos joku oikeesti tekisi niin voi lukea mielipiteeni ed. teksteistä!! -
Nonni....tämä koira älähti, johon kalikka kolahti ;)
Olen herkkä ottamaan vastaan minkäänlaista kommenttia,
varsinkin sävyltään "Idiootti oot ja tyhmästi teit"-tyylisiä,
kun
niitä kotioloissakin saan kuunnella ihan tarpeeksi.
Anyacase, näköjään molemmat meistä ovat valmiita "tuomitsemaan"
lapsen konkreettisen hankinnan
korvaamaan "itse aiheutettua edellisen menetystä".....
(olipas raas vaikeesti sanottu....)
Mutta ajatuksia, ja mielialojen heittelyjä ei kukaan tuomita voi
eikä mitä ilmeisemmin niin ole kukaan tehnytkään.
Se siitä.
Oleellisinta kai kuitenkin on se, että sekä abortin tekijät,
että
sen tekemättä jättävät kantavat vastuun päätöksistään.
Voimia tarvitaan.... =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243