Perussuomalaisten Kettusen koppakuoriaisaloitteelle aikalisä
6.3.2013 13:29 6
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Kettunen

Kansanedustaja Pentti Kettusen (ps) ja 18 muun kansanedustajan jättämä koppakuoriaisaloite on saanut eduskunnan käsittelyssä aikalisän.
Aloitteessa ehdotetaan, että hallitus rajoittaa UKK-kansallispuistosta selkeän alueen, jotta vihreiden eduskuntaryhmä voi siellä perehtyä suurpetojen toimintoihin ja paimentaa lahopuissa sekä muuallakin eläviä koppakuoriaisia.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) ja Kettunen ovat sopineet, että eduskunnan kesätauon aikana Kettunen yhdessä joidenkin muiden kansanedustajien kanssa käy kuulemassa niiden alueiden ihmisiä, joiden vaikutuspiirissä UKK-kansallispuisto sijaitsee.
Kuulemisen tarkoituksena on Kettusen lähettämän tiedotteen mukaan selvittää, haluavatko alueen asukkaat, että vihreiden eduskuntaryhmä tulee harjoittamaan UKK-puiston alueelle aloitteessa kuvattuja toimintoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.