Punikit tappelee

Siksi tänne kun Urpilainen sanoi SDP:n olevan osa keskustaa.

Hienohipiäinen nainen tai naiset nostaneet kanteita: " oikeudessa tavataan "

Valtataisteluahan se.
Naiset voitti tämän erän ja tulevan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

AKT:n ex-puheenjohtaja Timo Räty saa syytteen epäillystä Hilkka Ahteen kiusaamisesta.
Kihlakunnansyyttäjä päätti nostaa syytteen epäillystä työturvallisuusrikoksesta sekä pahoinpitelystä tai vammantuottamisesta vuosina 2006-2012.

Syyttäjän tiedotteen mukaan epäily on "ilmennyt liiton viestintäpäällikön epäasiallisena kohteluna sekä kyseisellä menettelyllä aiheutetulla asianomistajan terveyden vahingoittamisena".

AKT:n viestintäpäällikkö Hilkka Ahde jätti kesällä 2011 työsuojeluviranomaisille kantelun Rädystä. Syynä oli alaisten huono kohtelu. Saman vuoden lopulla Ahde kanteli Rädystä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

Epäilty kiusaaminen tuli julkisuuteen, Ahde irtisanottiin, oli sairauslomalla ja palasi töihinsä.

AKT:n varapuheenjohtaja Veijo Ruonala ja valtuuston ex-puheenjohtaja Heikki Harakka saavat syytteen epäillystä työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 2010-2012. Syytteen mukaan he eivät asemassaan tehneet velvollisuuksiaan tilanteen korjaamiseksi.

Räty, Ruonala ja Harakka saivat jo joulukuussa syytteet työturvallisuusrikoksesta. Asianomistaja jutussa on AKT:n entinen työntekijä.

Räty hyllytettiin viime keväänä kiusaamiskohun takia, hänet erotettiin kesäkuussa.

Äänestä

Uutiset lykkää kana / kukko tappelua Ay liikkeessä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AKT-tango kalterilla kirjoitti:

Siksi tänne kun Urpilainen sanoi SDP:n olevan osa keskustaa.

Hienohipiäinen nainen tai naiset nostaneet kanteita: " oikeudessa tavataan "

Valtataisteluahan se.
Naiset voitti tämän erän ja tulevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu