ALKOIKO SAIRAUTESI MASENNUKSELLA VAI MANIALLA ?

Masennuksella se alkoi. Vasta myöhemmin tullut hypomaanisia jaksoja. Mun käsittääkseni masennuslääkkeet ei laukase tätä sairautta, mutta joillekin saattaa laukasta hypomaniaa tai maniaa. Ihmiset osaavat varmaan itse päättää, syövätkö lääkkeitä vai ei. Itse en syö. En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka syövät ties mitä kauheita kemikaaleja, joista on vaan haittaa. Suurimmaksi osaksi näiden lääkityksien tarkoitus on tehdä bipoista sängyssä makaavia zombeja. Harvat lääkärit yrittävät potilaan kanssa löytää sopivan lääkityksen, jostai ei tulisi kamalia haittavaikutuksia.

Alussa oli lievä masennus johon sain aika massiivisen masennuslääkityksen joka todentotta antoi vauhtia elämään =((

Tuota kesti kuukausia ja elämähän siinä tuli sotkettua kuunnolla. Vauhdin jälkeen tuli psykoottinen masennus, jota kesti 8kk.

Nyt ollaan tilanteessa jossa odottelen ja katselen mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki tämä tapahtunut 2,5 vuoden aikana. Alkaa olla voimat loppu.

Lääkkeenä Voxra. Kokeilussa ollut vaikka mitä, pahin kokemus Seroquelista. Mitään tasaajaa en ole kokeillut.

Minulla alkoi kierre siitä kun tuli konkurssi, avioero ja liika juominen no siitä sitten seurasi kauhee masennus ja ahdistus johon menasin kuolla makasin vaan kuukausi kaupalla tekemättä mitään. Ehkä sillon olisin tarvinnut tukea ja terapiaa mutta kun ei niin ei.
Tytär vei lääkäriin joka määräsi cipralexia joka ei alussa auttanut yhtään mutta kolmen viikon käytön jälkeen helpotti mutta ei nekään lääkkeet vuoden päästä auttaneet joten minulle määrättiin Cympaltaa joka pisti elämäni ja pääni sekaisin. Siis sain kunnon manian. Meni todella lujaa ja luulin että nyt olen ok kun saan paljon aikaiseksi ja olo on helkatin hyvä. Olin kuitenkin ihan sairaudentunnoton ja tilannetajuni puuttui kokonaan.
Nyt sitten on tasaavaa ja piristävää ja kaikki ihan sekasin on tunne etten oikein tunne enää itseäni vaan olen kuin Tsompi pillereiden turruttama pelle.
Meillä ei ole suvussa kaksisuuntaista sairautta joten en tiedä mistä tää mulle tuli. Omat epäilykseni on mutta mitäs ne enää auttaa.

Cymbaltasta hyvää juttua
http://www.mediuutiset.fi/keskustelu/?action=thread&thread=469898

mulla alko masennuksella ja en usko että kukaan maniassa hekee hoitoa ellei sitte viedä hoitoon. ei mullakaan ollu ku vähn alakuloo kun vertaa näiin vitun jaksoihin mitä on tullu kun apuua hain ja sain näistä vitun läkkeistä mut ne ei pitkää helpota kun jo pitää vaihtaa tai lisätä
nyt on loppu täätyyppi oliko näit bipoja ennenvabhaan vai onko se nyt tullu ilmi koko hiivatin asia mä en jaksa enää mä haluun olla muna ja avoin viatonkin vailla tätä sairashistriaa mä olen väsynyt mut voimia jaksuja sinulla ainaskii
soryy muntexti kun en oikein nää ku väsyttää vitsuut.sorry ku olen olemassss

Manialla alkoi. (Jouduin lopulta sairaalaan.) Tosin oli joskus aiemmin ollut lyhyitä masennusjaksoja - kotikonstein ja ajan myötä niistä kuitenkin selvitty. Nyt myöhemmin ollut vakavia masennuksia ja useampia sairaalajaksoja sen vuoksi. Hypomaniat menneet ohi helpommin. Kunnon maniaa ei enää ole tullut, vahva lääkitys kun on. Enkä koskaan halua olla ilman noita pillereitä. Diagnoosi: Bibo 1.

Hirveä masennus 12-vuotiaana. Itkin kaiket yöt johonkin yli 20-vuotiaaksi asti. Eipä ketään kiinnostanut eikä kukaan edes huomannut.

Tämä sairaus ei ole mikään uusi keksintö, se johtuu geenivirheestä, joita on tupsahdellut ihmisiin niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Tätähän on usein äärettömän vaikea diagnosoida, joten minuakin hoidettiin masennuspotilaana väärillä lääkkeillä 25 vuotta ja vasta muutama vuosi sitten sain uuden diagnoosin ja tepsivät lääkkeet, kun olin itse ottanut taudista selvää ja miettinyt, että minulla voisikin olla se.

Vuorotellen riehuva ja masentuva vaarini luultavasti kantoi tätä sairautta. Hän oli syntynyt 1899. Häntä ei tietenkään hoidettu, kun hoitoa ja lääkkeitä ei ollut, joten hän teki perheensä elämän silkaksi helvetiksi kuolemaansa asti.

Kiitos viesteistä oli jotenkin järkkyä lukea kun meidän suvussa on tätä miesten hullua käytöstä ollut vuosisatoja. He ovat olleet erittäin älykkäitä ja menestyneitä mutta ihan demoneja perhettään kohtaan.
Joku suvun tädeistä oli poikkeuksellisen kaunis ja rohkean älykäs ja nyt vasta paljastu että kuoli ilotyttönä ja afmetammini riippuvaisena joskus 50 luvulla. Nää on ollut niitä suvun vaiettuja asioita.
Itsellä ollut muutama masennusjakso ja perhelääkäri kehoitti hakeutumaan mieluummin ratkaisukeskeiseen terapiian ensi ja jos ei auta niin sitten varovasti lääkkeitä ja mieluummin valvotuissa oloissa.
Jotenkin luettuani näitä keskusteluja täällä on vastakkain jotkut ryhmät jota en ymmärrä ollenkaan.
Itselläni oli joku meno jakso viime kesänä jolloin rahaa paloi ja naisia vaihtui niin tiuhaan että vakituinen avovaimo lähti vetämään ja sitä mä todella harmittelen koska rakastin häntä syvästi ja ikävöin vieläkin mutta miten nää jutut voi sille selittää ?