Muita joiden työnteosta ei tuu mitään?

Mä näkisin, että fyysisen kunnon kohottaminen auttaisi kahdella tavalla. Saat voimia työntekoon ja samalla virkistyy myös mieli. Huonokuntoisena kaikki on kaksin verroin raskaampaa. Jos päätät aloittaa kuntoilun, tee se pikkuhiljaa, hitaastiettet riko itseäsi. Ekaksi suosittelisin personal trainerin hankkimista alkuun tai kokeneemman kuntoiljan pyytämistä oppaaksi siihen alkuun.

Voin jakaa tuon fiiliksesi.

Olen nyt työkokeilussa, ja jo muutaman viikon jälkeen tuntuu etten oikeasti pysty tekemään "tulosta" riittävästi, vaikka ymmärtämystä työnantajalta tuleekin.

Joudun satsaamaan työntekoon kaikki energiani, ja vapaapäivinä vain makaan, kun en jaksa tehdä mitään, ja samalla jo kammoksun uutta työviikkoa ja sen tuomaa rasitusta. Perheeni ei saisi olla kärsivä osapuoli, mutta kun ei ole voimia mihinkään yhteiseen tekemiseen, niin "syytön" osapuoli joutuu turhaan kärsijän rooliin.

Eläkekin alkaa tuntua jo sopivalta vaihtoehdolta, vaikken tietysti sitäkään saa, kun luulen että minut todetaan liian "terveeksi", kun työkokeilussakin olen.

En mä tiie....

mullakaan ei oikein tahdo duunit sujua ja olenkin ollut työelämässä n kolme vuotta elämästäni ja kohta alkaa jo keski-ikä painaa päälle,syy ei ole jaksamisesta vaan huonosta itsetunnosta ja riittämättömyyden tunteesta,epäonnistumisen pelosta puhumattakaan.Tämä maailma on sen verran sairas,että ihmiseltä vaaditaan vain kokoajan enemmän ja enemmän ja silti mikään ei riitä.Tunnollisia ihmisiä se stressaa ja ahdistaa kun yrittää elää "oikein" ja olla tuottava(tärkeä) ihnminen.Nyt olen ottanut hälläväliä asenteen ja en murehdi sitä että olenko yhteiskuntakelpoinen vaiko en,ihan sama olenko töissä tai en,ei väliä.Olo helpottuu kummasti.Nykysysteemissä kun kaikille ei ole töitä edes teoriassa tarjolla,vaan työpaikkoja on tarkoituksella liian vähän työvoimareserviin nähden,niin voin ihan hyvin antaa oman työpaikkani sitä enemmän tarvitsevalle tervejärkiselle nuorelle jolla on elämä edessä ja perheenperustamispuuhat mielessä.Mulla ei ole enää niin väliä.Jotain hyväntekeväisyystyötä voin tehdä,siitä kun tulee hyvä mieli jos voi jotain auttaa.Kannattaa yrittää elää elämää niinkuin haluaa muiden valittamisesta huolimatta.

Moi!
Mulla on vaikea toistuva masennus. Nyttemmin hieman elpyneenä. Olen ollut 17v työelämässä ja sitten sairastuin. 300 pv kelan rahalla sitten työkokeilu 3-4kk ja duunia 4kk sitten taas 50pv sairaspäivärahaa ja nyt kuntoutustuki. Aivan valtava pettymys kyllä ollut ettei yksinkertaisesti enää pystynyt töihin vaikka helpotettiin ja kannustettiin. Aivan tautinen pettymys. Joo, oireet vaivaa joka vitun päivä mut olen lähtenyt varovaisesti kuntoilemaan ja nauttimaan luonnosta. Joogaa hieman, mielen joogaa, pientä harrastamista, mitä oireilultaan pystyy. Jäljelle jääneitä tärkeitä rooleja; isä, aviomies, ystävä, vertaistuki yms. Niistä merkityksen kaivan. Joka saatanan aamu revin itseni suloisesti ylös vaikka oksennus pukkaa suuhun ja pää räjähtää.
Edellisellä kerralla tein juuri niinkuin joku, tosin vilpittömästi auttaakseen, tuossa kannusti. että personal traineria ja sitä ja tätä ja tota kunnes sairastuin taas. Sitten tajusin että on tultava eritavalla juttuun itsensä kanssa. Tavalla jota itse on arvostettava ja vaalittava. Työ on edelleen haaveissa. Mulla on hyvä koulutus (no mikä nyt sitten on hyvä ja mikä ei?) ja arvostettu ammatti. Tipuin korkealta ja kovaa. Kuntouttavaa työtoimintaa on monenlaista. Sitä voi myös itse itselleen järjestää jos tuntuu ettei halua alkoholi ym ongelmaisten (no hard fiilings!) kanssa työkeskuksiin. Itse olen ajatellut käsityöammattia ja osittain oman ammatin jatkamista. Työtä voi tehdä sen verran kun jaksaa ja saa sitten hieman tukea yhteiskunnaltakin. On sen verran "yhteiskuntakelpoinen" kun pystyy. Tätä en olisi kirjoittanut vielä vuosi sitten mutta kuntoutuminen tekee ihmeitä.