15.1 kerroit minulle, ohimennen, tilanteestasi. Olit ollut yksin jo hetken...minä en ollut osannut päätellä sitä, tai oikeammin en ehkä osannut uskoa sitä, vaikka kieltämättä se oli loogisin selitys kaikkeen mitä oli tapahtunut.
Minä kuuntelin, kysyin, vastailin kuin ystävä ja työkaveri toiselle. Samalla hetkellä kuitenkin sisälläni kuohui.
Sinä yönä en nukkunut kuin pari tuntia. Yhtäkkiä mahdottomasta oli tullut mahdollista, asioista jotka olin kieltänyt, tuli todellisia, tunteista, joita ei saanut olla, tuli todellisuutta. Sinä yönä kävin herkeämättä läpi kaikkea sitä, mitä voisi olla. Yritin tulkita kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut sinä aikana kun olemme toisemme tunteneet.
Seuraavat päivät menivät sumussa. Onneksi olin työmatkalla, se antoi mahdollisuuden miettiä, miettiä ja miettiä. Käydä tätä kaikkea läpi, miettiä mitä voi tehdä ja mitä ei, mitä kaikki merkitsee. Ja sen kaiken keskellä jyskyttävä tunne takomassa sydämessä - haluan vain olla kanssasi, viettää aikaa, tutustua.
Nyt, kaksi kuukautta myöhemmin, tästä on tullut arkea. Ajattelen sinua jatkuvasti. Koetan keksiä syitä soittaa sinulle tai tulla juttelemaan ilman, että tämä on liian ileistä. Minä en ole tuntenut mitään näin vahvaa ehkä koskaan.
Olen ihastunut sinuun. Vaikka se on monella tasolla väärin, ja vaikka tunteiden seuraaminen rikkoisi sen elämän, jota olen rakentanut, en voi tälle mitään. En vain voi. Se ei tapahtunut nyt, se tapahtui kauan sitten, silloin joskus ensimmäisenä iltana, niin viatonta ja korrektia kuin ajanviettomme olikin - firman juhlat ja kaikki ja vaikka väitin, että en muista kun tartuit minuun, niin minä muistan. Lähtemättömästi.
Olen suuri kysymysmerkki. Mitä tästä seuraa ja miten pitäisi olla. Tämä kaipaus on sietämätöntä. Tämän tilanteen mahdottomuus raastaa. Saan valtavasti energiaa kun kohtaamme, kärsin kun olemme erossa. Tästä ei voi puhua kenellekään, tämä saa minut kirjoittamaan kaipaustani nettiin.
Minä en tiedä, mitä tapahtuu ja miten asiat menevät, mutta tiedän, että tällä hetkellä olen aidosti onnellinen vain kun näen sinut - kasvosi, silmäsi, hymysi. Minä, joka olen vastuullinen, kova, menestynyt, arvostettu, kokenut, katsonut kuolemaa silmiin ja selvinnyt, olen edessäsi aseeton.
Minä kuuntelin, kysyin, vastailin kuin ystävä ja työkaveri toiselle. Samalla hetkellä kuitenkin sisälläni kuohui.
Sinä yönä en nukkunut kuin pari tuntia. Yhtäkkiä mahdottomasta oli tullut mahdollista, asioista jotka olin kieltänyt, tuli todellisia, tunteista, joita ei saanut olla, tuli todellisuutta. Sinä yönä kävin herkeämättä läpi kaikkea sitä, mitä voisi olla. Yritin tulkita kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut sinä aikana kun olemme toisemme tunteneet.
Seuraavat päivät menivät sumussa. Onneksi olin työmatkalla, se antoi mahdollisuuden miettiä, miettiä ja miettiä. Käydä tätä kaikkea läpi, miettiä mitä voi tehdä ja mitä ei, mitä kaikki merkitsee. Ja sen kaiken keskellä jyskyttävä tunne takomassa sydämessä - haluan vain olla kanssasi, viettää aikaa, tutustua.
Nyt, kaksi kuukautta myöhemmin, tästä on tullut arkea. Ajattelen sinua jatkuvasti. Koetan keksiä syitä soittaa sinulle tai tulla juttelemaan ilman, että tämä on liian ileistä. Minä en ole tuntenut mitään näin vahvaa ehkä koskaan.
Olen ihastunut sinuun. Vaikka se on monella tasolla väärin, ja vaikka tunteiden seuraaminen rikkoisi sen elämän, jota olen rakentanut, en voi tälle mitään. En vain voi. Se ei tapahtunut nyt, se tapahtui kauan sitten, silloin joskus ensimmäisenä iltana, niin viatonta ja korrektia kuin ajanviettomme olikin - firman juhlat ja kaikki ja vaikka väitin, että en muista kun tartuit minuun, niin minä muistan. Lähtemättömästi.
Olen suuri kysymysmerkki. Mitä tästä seuraa ja miten pitäisi olla. Tämä kaipaus on sietämätöntä. Tämän tilanteen mahdottomuus raastaa. Saan valtavasti energiaa kun kohtaamme, kärsin kun olemme erossa. Tästä ei voi puhua kenellekään, tämä saa minut kirjoittamaan kaipaustani nettiin.
Minä en tiedä, mitä tapahtuu ja miten asiat menevät, mutta tiedän, että tällä hetkellä olen aidosti onnellinen vain kun näen sinut - kasvosi, silmäsi, hymysi. Minä, joka olen vastuullinen, kova, menestynyt, arvostettu, kokenut, katsonut kuolemaa silmiin ja selvinnyt, olen edessäsi aseeton.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minnepäin?
Rohkeutta, sitä tarvitset, ja etenemistä kieli keskellä suuta... :) Kirjoitat hyvin kauniisti, ja Onnekas on tunteidesi nainen.
Itselläni on samanlainen tausta. Et ole kuitenkaan Hän, sillä minä ja minun Hän emme enää ole vain työkavereita ja ystäviä. :) Toki nämä kuuluvat mukaan yhä edelleen. Elämä voittaa, ja toivon tämän uuden tilanteeni jatkuvan pitkään, mieluiten loppuelämän. En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mukanaan, mutta joillei uskalla ei voi voittaakaan.