Miten te vanhemmat jaksatte vuosia tälläistä?

Oon jaksanut jo 14 vuotta. Teen omia juttuja aina kun on mahdollista.
Toisaalta en ole kovin sosiaalinen, etten erityisesti kaipaa seuraa.
En silti kyllä tunne olevani mitenkään super-äiti. Paljon korjaisin itsessäni ,jos se mahdollista olisi.

Eikö aloittajalla ole mitään mahdollisuutta vielä lapsia välillä esim.isovanhempien, kummien, ystävien tai muiden luottavien ihmisten luo vaikka päiväksi jotta pääsisit tuulettamaan itseäsi?
Minä vietän kaikki työpäivän ulkopuoliset hetket lapseni kanssa, en harrasta nyt tarkoituksella mitään, mutta välillä lapsi lähtee mummolaan "lomalle" jotta lapsi ja myös vanhemmat saavat pienen irtioton arjesta. Tämä systeemi toimii meillä täydellisesti, ja tarkoitan että lapsi on mummolassa ehkä 2-3kk välein n.2 yötä. Harmi jos läheisiä ihmisiä ei ole ja vanhemmat väsyvät liikaa lapsiensa kanssa.

Minä myönnän reilusti että minusta ei olisi täyspäiväiseksi kotiäidiksi. Niin minä kuin lapsikin tulisimme hulluksi kotona kahdestaan. Haluan kuitenkin käyttää kaiken vapaa-aikani lapsen kanssa ja tuulettaa mieltäni/käyttää päätäni töissä.

Aloittajan teksti kuin suoraan minun suustani viikko sitten!! Samanlaista ajatuksenjuoksua havaittavissa aina, kun mies on pitemmällä työreissulla.
Ja kun mies tulee takaisin kotiin/isovanhemmat pääsevät hetkeksi lasta vahtimaan menen kauppaan/lenkille/kahvilaan kahville ja en enää muista moisia ajatuksia.
Kannattaa yrittää hankkia tavalla tai toisella itselle se pieni oma aika.

Tiesin kyllä tulevani äidiksi loppuelämäksi, mutta vasta olen tajunnut, että tulin loppuelämäkseni myös taloudenhoitajaksi, tiskariksi, siivoojaksi, kokiksi, hovimestariksi *huoh*.

Vastaan kysymyksiin.

Ei sukulaiset auta lastenhoidossa.

Tietysti lasten isä hoitaa lapsia.
Mutta ei se päästä mua mihinkään kauppaa ihmeellisempään paikkaan.

Eikö tälläistä siis ole teillä muilla?

ei päästä? Sen kun kävelet ovesta ulos ja sanot että käyt lenkillä tai jotain..

Mua rassaa lähinnä se, että en pääse kovinkaan helposti kuntoilemaan ja kampaajalle. Hirveä säätäminen, että pääsee ees hammaslääkäriin, kun ei osu vapaita aikoja miehen vapaapäivälle. Vaatteita haluaisin ostaa rauhassa, ilman että lapsi kitisisi rattaissa ja joudut taiteileen niiden rattaiden kanssa ahtaassa kaupassa. Mun rintsikatkin on ikivanhat. Ei oo isovanhempia joille viedä.

Varsinaista lomaa en välttämättä tarvitse ilman lasta. Enemmän yhteistä aikaa kyllä miehen kanssa eli semmoinen iltaloma tai puolen päivän loma joskus.

Mä jaksan sillä, että lapsi on niin ihana. Mutta tässä on mennyt vasta vähän yli 2 v. Että katotaan, kun vuodet tässä vielä vierii. Lohdutuksena, että viimeistään teini-iässä lapset haluaa olla kavereiden kanssa eikä niitä paljoa näy. Ehkä sitten on omaakin aikaa.

Minä ja kaverini ollaan todettu yksi asia:
Miehelle ei ikinä sovi, että äiti lähtee jonnekin. Ensin murjotetaan, sitten mökötetään ja sitten syyllistetään.
Minun menot olivat kauheita katastrofeja miehelle (ja niitä ei ollut paljon!!), mutta kun kävin muutaman päivän töissä sijaisena, mies oli kotona siivoillut ja kokkaillut ja ollut lapsen kanssa ja sanoi päivän päätteeksi ettei ymmärrä miksi kitisen arjen vaikeuksista.
Nyt tiedän miehen pärjäävän täysin kotona, kiitos muutaman duunipäivän silloin tällöin, mutta mies ei siltikään hyväksy muita menoja: ensin murjottaa, sitten mököttää ja sitten syyllistää.
Kaikki kivat menot tuntuvat paskalta jo valmiiksi tuon paskamaisen käyttäytymisen takia. Silti teen sen uhallakin, muuten minä en kävisi ikinä missään.

Meillä lapset syntyvät peräkkäisinä vuosina ja olin kotona 3,5 vuotta putkeen. Ekat 3 vuotta jaksoin hyvin ja nautin siitä ja unohdin jossain välissä itsenikin, mutta ne viimeiset puoli vuotta oli rankkaa aikaa...lapsilla eri rytmi ja itse halusin hoitaa lapset ja kodin hyvin ja ei siinä 1- ja 2-vuotiaiden kanssa ollut huilitaukoja kun lapsilla oli vielä eri rytmi, PALJON HELPOMMALLA pääsin kun lähdin osa-aikaisesti töihin. Olin ihan hermoraunio jo siinä vaiheessa kun kotiäitiys päättyi ja ihanuus koitti kun palasin töihin, minusta tuli ihana ja pirteä puoliso ja äiti, en ollut enää hermoraunio kahden uhmaikäisen kanssa kotona 24/7, en ole töihin palattuani kertaakaan hermostunut lapsille!! On paljon rankempaa olla kotiäiti, itse olen parempi äiti kun käyn osa-aikaisesti töissä.

Monen mielestä olimme aivan liian vanhoja saamaan lapsia, mutta toisaalta taas olemme ehtineet matkustelemaan ja lomailemaan paljon kaksin. Jotkut haluaa pitää jopa kerran kuussa koko viikonlopun lapsista lomaa, en ymmärrä miksi lasten kanssa on niin rankkaa, että heistä tarvitsee lomaa? Työkaverinikin ehdotti, että jättäisin mieheni kanssa lapsemme viikoksi hoitoon ja menisimme etelään kaksisteen! Ei tulisi mieleenkään. En jaksaisi töissä olla vuosikausia ilman yhtäkään vapaa päivää, mutta en tarvitse vapaa päiviä ilman lasta. En tosin kyllä jaksais 24 h/vrk olla lapsen kanssa.

Miksi et ikinä päässyt pois kotoa ilman lasta? No nyt jos eroatte niin lapsi varmana on välillä isänsä kanssa niin silloin saat varmaan omaa aikaa.

Ei siinä oo mun mielestä jaksamista... Varsinkaan kun on hyvä parisuhde ja lapsen isäkin osallistuu siihen arkiruljanssiin! Tosin kyllä poikanen käy välillä mammalassa lomailemassa ilman vanhempiaankin, mut se on lähinnä mamman ja pappan aloitteesta... Ei omasta tarpeesta! Tylsää tää olis olla ukon kanssa kaksin :D