Olen huomannut, että aika moni nuori aikuinen elelee sinkkuna ja osa heistä kärsii yksinäisyydestä. Heille tuntuu olevan kaverin saaminen kaikki kaikessa. Nämä sinkut ovat kuitenkin olleet usein seurustelusuhteessa, ehkä useammankin kerran ja pidempiäkin jaksoja, mutta sitten, kun homma ei olekkaan toiminut, ollaan erottu. Juuri nämä tämän tyyppiset henkilöt, sitten kokeilevat samasta sukupuolesta itselleen seurustelu suhdetta. Onko siis yksinäisyys, se tekijä, mikä on tuonut, niin paljon homoja, lesboja ja bi nuoria tähän aikakauteen? Ajattelevatko he, että samaa sukupuolta olevan kanssa pääsee kestävämpään ja toista osapuolta ymmärtävään suhteeseen? Aika läheltä olen seurannut yhden nuoren naisen rakkauden janoa, huomion hakua kumppanilta ja tämäkin nuori nainen on erittäin yksinäinen ja osittain, vain siksi yksinäinen, kun se yksinäisyys onkin hänen pääkopassaan. Kyllä hänellä on ystäviä, mutta, kun juuttuu liian helposti kotiinsa ja käpertyy siihen yksinäisyyteensä. Ihan kuin lapsuudessa jo toitotettaisiin, kuinka paljon mulla on kavereita, se on sellainen kilpailukysymys nykyisin ja jää lapsuudesta jo ihmisten aivoihin. Kaveruus ei ole luonnollista nykyisin, vaan ikään kuin, joku statussymboli sekin.
Yksinäisyys
aitoa ystävyyttä
1
231
Vastaukset
- ei vellit sekaisin
En kyllä voi ymmärtää, että kariutuneet suhteet vastakkaista sukupuolta olevien kanssa ajaa homouteen tai lesbouteen. Olen hehtero ja sinä psysn. Jos minulla on eroottinen suhde niin vastapeluri on ehdottoamsti mies. Naisystävät ovat sitten niitä ysväiä, tosin voi mieskin olla vain pelkkä ystävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380