Dosentti Talan erehdys

Wika Maltari

Heikki Tala kirjoitti: ”Suomalaisuuden Liiton mahtavaa historiaa ja tavattoman suurta vaikutusvaltaa osoittaa, että korkeimmalle politiikassa koskaan yltänyt suomalainen Otto-Ville Kuusinen oli - tosin lyhytaikainen - liiton perustajäsen ja ensimmäisen johtokunnan jäsen”

Oletko dosentti Tala tietoinen siitä että sankarisi Otto-Wille oli mukana passittamassa suomalaisia Siperiaan?

Vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen Suomesta oli paennut Neuvosto-Venäjälle kymmenisen tuhatta punaista. 1930-luvun pulan aikana emigranttien määrä kasvoi 12 000—15 000 hengellä.

Sosialismin rakennustyö houkutteli Neuvostoliittoon myös 4 500 — 6 000 amerikansuomalaista. Kaiken kaikkiaan sotienvälisenä aikana Neuvostoliitossa asui arviolta 25 000 — 30 000 suomalaisemigranttia, jotka olivat sijoittuneet ennen muuta Karjalaan ja Pietarin alueelle.

Näistä suurin osa joutui Siperiaan leireille erittäin tuhoisin seurauksin.

Neuvostoliitossa Kuusinen toimi Kommunistisen internationaalin eli Kominternin johdossa 1921&8211;1939. Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan puhjettua marraskuussa 1939 Stalin nimitti Kuusisen ns. Terijoen hallituksen pääministeriksi. Talvisodan jälkeen Kuusinen toimi vuosina 1940&8211;1956 Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johdossa. Yhtenä tehtävänä Kuusisella oli "epäisänmaallisten suomalaisten pettureiden" karkoittaminen Siperiaan.

Kuusinen toimi suomalaisia/suomalaisuutta vastaan. Kuusinen ei näin ollen ole suomalainen, neuvostoliittolainen kylläkin.

Olet siis erehtynyt, dosentti Tala!

10

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ironian ymmärtäminen vaatii jonkin verran älykkyyttä ja huumorintajua. ;-)
      Suomalaisuuden Liiton perustivat vuonna 1906 kaikki silloiset suomenkieliset puolueet. Se oli niin merkittävä tapaus, että suomenruotsalaisille tuli tulipalokiire perustaa RKP pari viikkoa myöhemmin.

      Heti toiminnan alussa kielikysymys oli keskeinen liiton toiminnassa. Ja homma on edennyt näin:

      Suomessa vääntöä ruotsin kielen asemasta on käyty noin 150 vuotta. Silloin täällä elettiin Venäjän vallan alla ja hallinto toimi edelleen ruotsiksi. Heinäkuun lopulla tulee 150 vuotta siitä, kun keisari Aleksanteri II antoi kielireskriptin, jolla suomi nostettiin viralliseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Ruotsinkielinen hallintoeliitti pystyi viivyttämään sitä 40 vuotta aina vuoden 1902 kieliasetukseen.

      Vuonna 1919 valtiomuotoa laatiessaan K J Ståhlberg kirjoitti suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi, mutta ruotsinkielisten taloudellinen ja muu valta olivat vielä niin suuret, että he pystyivät runnomaan ruotsin toiseksi viralliseksi kieleksi. Kehitys kulki kuiteniin kohti virallista yksikielisyyttä aina toiseen maailmansotaan asti. Hävitty sota antoi suomenruotsalaisille ja Ruotsille niskalenkin, jolla ajettiin pakkoruotsi peruskouluun 1968 ja virkamiespakkoruotsi myöhemmin korkeakouluihin.

      Vuonna 1988 aloitimme Suomalaisuuden Liitossa järjestelmällisen työn pakkoruotsin murtamiseksi ja internet antoi meille vapaamman tiedonvälityskanavan noin 10 vuotta sitten. Sen jälkeen kehitys on ollut nopeaa kohti kielivapautta ja pohjoismaisen mallin mukaista virallista yksikielisyyttä. Aivan erinomainen malli Suomelle on Ruotsin uusi kielilaki (2009). Kansalaisaloitteemme on seuraava askel ja alku näyttää lupaavalta. Heti ensimmäisellä viikolla saanemme 10 % tarvittavista allekirjoittajista.
      http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

      Naistenpäivän kunniaksi näyttää tänään ensimmäiset 5000 allekirjoittajaa täyttyvän.

      • Hörhön paikka: hoito

        "Naistenpäivän kunniaksi näyttää tänään ensimmäiset 5000 allekirjoittajaa täyttyvän."

        On jo mennyt. Kantahämeeläinen työkyvyttömyyseläkeläinen, mielipuolinen pakkoruotsittaja, on tästä tietysti raivoissaan. Tiedät kyllä, Heikki, kenestä on kyse. Sama henkilö, joka syksyllä häiriköi valheillaan Iltalehden keskustelufoorumilla sabotoidakseen kunnallisvaaliehdokkuuttasi.


    • Totuus.

      O-W Kuusinen osoittaa oikeaksi sen säännön, että kenessäkään ei ole niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin.

      Tosin surusvekojen kohdalta epäilen vahvasti tuota sääntöä!

      • Kuusisen tiellä

        SuoLi:n iskulause: "Moskovan asialla, Otto Ville Kuusisen viitoittamalla tiellä."


      • p.ersu
        Kuusisen tiellä kirjoitti:

        SuoLi:n iskulause: "Moskovan asialla, Otto Ville Kuusisen viitoittamalla tiellä."

        Suomalaisuuden Liitto lyhennetään SL. Mutta asiaan, kuka svedu-aktivisti
        keksi tämän keinotekoisen venäjäkortin käytön?
        Nyt tämä vastakkainasettelu (ruotsi /venäjä) on koko ajan esillä niin sarjassa "ruotsalainen
        suomi" kuin SL:n mustamaalauksessa.
        Uskokaa jo Rkp:läiset ja teidän suomenkielinen palvelusväki : Suomalaiset eivät ole tyhmiä
        ja teidän yrityksenne pitää kansan tahdon vastainen pakkoruotsi suomessa ikuisesti
        ei enää onnistu.


    • Ja nyt meni 5.000 allekirjoituksen raja rikki! http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/

      Vanha mediakin on joutunut huomioimaan professori Ilmari Rostilan ja Heikki Orsilan kansalaisaloitteen, jota tukevat Vapaa Kielivalinta ry, Suomalaisuuden Liitto ry, PerusS Nuoret ja Kokoomuksen Nuorten Liitto.

      Laskuri näyttää keskimäärin yli tuhat allekirjoitusta vuorokaudessa. :-)

    • Agentti Andersson

      Ei Talaa ole uskominen.

    • Sota oli lottovoitto

      KOMMUNISTINEN NAISTENPÄIVÄ 8.3.1917 PIETARISSA

      Kommunistinen naistenpäivä sai alkunsa, kun Putilovin tehtaan työläisnaiset 8.3.1917 marssivat Pietarissa yli jäätyneen Nevan yhtyäkseen Talvipalatsin kapinoiviin huligaaneihin. Samalla sai alkunsa kommunitinen vallankumous, joka merkitsi 60 miljoonaa Stalinin uhria, merkittävästi yli Hitlerin tuhoamien. Hämmästelin, kun täkäläisessä maakuntalehdessä ahkerasti kirjoitteleva kolumnisti tunnusti, ettei hänelle ole koskaan selvinnyt, mistä naistenpäivä, siis kommunistinen naistenpäivä, sai alkunsa. Johan tämän asian opetti meille Kotkan tyttölyseossa historian opettajamme, tohtori Kalle Pietilä, Koo Pee. Mutta sehän olikin sitä aikaa, kun oppikoulut olivat melkoisia kulttuurilaitoksia. Kun pitkästä sotavankeudesta palannut isäni haki minut, Ruotsin sotalapsen, kotiin hentoisena, alle 50-kiloisena miehenä Tukholmasta, ei onnellani ollut rajoja, kun tiesin saavani pyrkiä oppikouluun. Se vain oli uutta, että rintamalta palannut alakoulun opettajani, reservin upseeri kiskoi poletit uniformustaan ja ilmoitti, ettei puolla 32:n lapsen joukosta kuin kahden pyrkimistä oppikouluun, Maitojunalla takaisin tulevia hän ei hyväksynyt. Myöhemmin selvisi, että ne kaksi pyrkijää olivat kirkkoherran poika ja minä, Upplannin hienon herraskartanon sotalapsi, joka oli jo viisivuotiaana lounastanut Tukhoman Berns´íssä ja Oopeerakellarissa ja samassa iässä oppinut lukemaan ruotsia A.A, Milnen Nalle Puhista ja Ruotsin kuninkaallisten kalenterista. Vieläkin osaan ulkoa "Sibylla Calma Marie Alice Bathildis Feodora, Sachsen-Coburg- Gothan prinsessa", siis tämä amerikkalaisen oopperatähden Grace Mooren rakastajan, maailman kauneimmaksi mieheksi mainitun Ruotsin perintöprinssi Gustav Adolf Edmund Wilhelmin leski.. Grace - Elviksen Graceland on saanut nimensä ihanan operettitähden Grace Mooren mukaan - ja perintöprinssi Gustav Adolf kuolivat 26.1.1947 Kastrupin lentokentän lumipyryssä, kun lentäjä unohti käsijarrun päälle ja kone putosi, kaikkien matkustajien kuollessa. Prinssi oli tullut rakastajattarineen Alankomaista metsästysretkeltä. Koko Ruotsi oli shokissa ja minä pääsin koppalakkiautonkuljettajan kanssa ja Mersun kyydissä Tukholmaan hakemaan juorulehteä, Aftonbladetia. Jo pikkutyttönä olin siis ajan hermolla.

      • Onnen tyttö

        J.K.

        Ruotsi oli minulle senhetkisenä kotimaana sodan aikana lottovoitto. Opin jo taaperona ruotsin kielen yläluokkaisen intonaation ja hallitsen sen yhä. Toistuvasti minulta on kysytty, mihin kyseinen taitoni perustuu. Ruotsin kieltäni olen hionut juristin ym lukujen ohessa Helsingin yliopsitossa, koska lainopillinen korkea virkani edellytti sen hyvää hallintaa. Omassa hallinnossani ruotsin kielen taitajia oli yhden käden sormin ja jouduin kaikki ruotsinkieliset päätökset kirjoittamaan uudelleen, mikä oli tietysti ihanaa, vaan nämä surkeat skribentit itkeä pillittivät häpeäänsä. Toki panostin yliopistossa puhtaasta rakkaudesta myös venäjän kieleen ja viroon. Koivistolainen Kurkien suku, laivoineen maailman vesiä seilannut, osasi toki "vennäittä", ja minun piti isosta perheestä uhrautua, jotta perinne säilyi suvussa.


    • pois pakkoruotsi

      Wika Maltari on erehtynyt pahemman kerran...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe