Eräs kokoomuksen politikko ehdotti yrittäjille perustuloa.
kun lähtee yrittäjäksi, putoaa kaiken perusturvan ulkopuolella. Sen sijaan jos päättää olla tekemättä mitään, saa vähintään 700 euroa kuukaudessa perusturvaa. Hesassa jopa pitkälle toista tonnia!
"Mitä jos viritettäisiin yrittäjän kannustava perustulo? Kun perustat yrityksen, saat perustulona 700 euroa kuukaudessa. Kun yritys saa hiukan liikevaihtoa, se alkaa maksaa sinulle palkkaa. Puolet palkasta vähennetään aina perustulosta.
Mikäli pystyt maksamaan itsellesi 500 euroa kuukaudessa palkkaa, kokonaistulosi on 500 euroa plus (700 euron perustulo-250 euroa eli puolet palkasta) 450 euroa eli yhteensä 950 euroa. Mikäli maksat palkkaa itsellesi tonnin, laskelma on 1000 euroa plus 200 euroa eli 1200 euroa.1400 euron palkkatulo merkitsisi sitä, että perustuloa ei enää maksettaisi."
Miltä kuulostaa?
"Nyt pelätään sosiaaliturvan ulkopuolella liukumista ja siksi ei uskalleta edes miettiä yrittämistä – paitsi jotkut hullut yrittäjäluonteiset ihmiset."
Totta, miksei yrittäjyyttä kannusteta perustulon avulla?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Allekirjoita sinäkin:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
Lähes 10.000 suomalaista kannattaa sitä.
Kylläpäs kyky-puolueella on taas välähtänyt.
Jos yrittäjän asemaa halutaan helpottaa, niin arvonlisäveron alarajan nosto olisi yksi keino. Ja nosto siten, että vaikkapa 50.000 euroa olisi täysin vapaata arvonlisäverosta. Porrastus tästä summasta sitten vaikkapa 100.000 euroon.
Tämä kannustaisi varsinkin pienimpiä yrityksiä kasvattamaan liikevaihtoaan ja suuremmatkin saisivat edes pienen korvauksen Alv:n aiheuttamista kuluista.
Kuntien ja valtion tarjoamien urakoiden pilkkominen pienemmiksi olisi myös hyvä pienemmille yrityksille. Pienet yritykset aliurakoitsijoina nytkin valtaosan hommista tekevät. Pääurakoitsija vain ottaa oman siivunsa päältä.
Kuntakoko suurenee tulevaisuudessa ja kuntien tarjoamat työt kilpailutetaan suurina kokonaisuuksina. Pienellä ei ole näihin mitään mahdollisuutta.
Verottomuus yritykseen jäävästä tuloksesta ja ulosmaksetun tuloksen lievempi verotus olisivat aikamoinen piristysruiske.
Työllistämisen byrokratian ja irtisanomissuojan helpottaminen olisivat myös yrittämistä helpottavia asioita.
Monta muutakin asiaa varmaan voitaisiin tehdä. Tässä oli vain muutama.
Yrittäjä ansaitsee itse leipänsä. Ei siihen takuupalkkaa tarvita. Yhteiskunta voi muilla ratkaisuillaan helpottaa yrittämistä.
Vihreät ajavat kansalaispalkkaa. Yrittäjän perustulo kuulostaa samalta asialta. Kokoomus tietääkseni vastustaa kansalaispalkkaa.
Kaikki lusmut ja laitapuolen eläjät ryhtyisivät yrittäjiksi.
Heidän uusi tittelinsä olisi, ei pitkäaikaistyötön, vaan pitkäaikaisyrittäjä.
Valitettavasti yrittäjyys ei Suomessa ole hyvä idea niin kauan kun meillä on tämä yritysvihamielinen "häviäjien hallitus".
Tämä hallitus ei ole muuta saanut kuin kasvattanut turhia menoja, byrokratiaa ja nostanut veroja ja muita maksuja. Kahdessa vuodessa valtion velat ovat yli kaksinkertaistuneet eu sotkujen takia. Käytännössä valtio ottaa koko ajan syömävelkaa.
Ainoa aloite jonka allekirjoitan on sellainen, jossa Kokoomus ja Demaripellet kangetaan hallitusvallasta kykyjään vastaaviin töihin. Liikenneminisiteri voi mennä takaisin Siwan kassaksi ja Urpilainen lastentarhan hoitajaksi.
Ongelman muodostaa Käteinen ja Stubb ja Vapaavuori. Heillä kun ei ole oikein kunnollista työkokemusta muualta kuin poliittisesta kähminnästä. Voivat mennä kortistoon.