Olemme saapuneet Plymouthin kuuluisaan satamaan lounaisessa Englannissa ja ennättäneet täydentää varusteemme ja eväämme. Keskestelua on käyty ja tarjottu mahdollisuutta kääntyä takaisin ennenkuin on liian varhaista. Saara kuitenkin päätti, että matka saa jatkua vaikka maapallon ympäri. Hän ei uskonsa puolesta kaloja pelkää, se on ilmeistä.
Näin toivottavasti kalareissu saa jatkua, kun aamu koittaa ja merituuli herää.
Näin toivottavasti kalareissu saa jatkua, kun aamu koittaa ja merituuli herää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kun usva hälveni meren yltä nouseva aurinko näkyi tuttuun tapaansa lännestä, mutta kaikki muu oli täydellisesti muuttunut.
Kadonnut oli Plymouthin kaupunki ja ymmärsimme, että olimme ainoat ihmiset maapallolla. Ei yhtään ainoaa ihmistä missään muualla koko planeetalla. GPS laite ei löytänyt yhtään satelliittia, radiosta kuului pelkkää sen omaa huminaa, kukaan ei vastannut radiopuhelimeen, kännykät eivät löytäneet palvelimia.
Eikä siinä kaikki. Englannin rannikko oli kadonnut ja olimme kalastusveneemme kanssa suuren merenrannan alangon tuntumassa, mutta oudolta näyttivät kasvit, ei yhtään tuttua mäntyä, kuusta, koivua, pyökkiä tai tammea. Iso virta toi mereen raikasta vettä ja mutaa ja hiekkaa sisämaasta.
Allamme ei ollut enää Kanaalin harmaat merivedet vaan lähteenkirkas matala vesi, jossa uiskenteli jos jonkinmoista kalaa ja näimme selkeästi vain noin viiden metrin syvyydellä olevaan pohjaan asti.
Aamun ilma oli miellyttävän lauha, ei kuuma eikä kylmä. Taivaalla oli kyllä pilviä, mutta ei vaikuttanut siltä, että tänään sataisi. Ei lentokoneita taivaalla, ei rahtialuksia meren aaltoja halkomassa, ei troolareita valtavia kalaparvia pyydystämässä.
Oli lähes täydellinen hiljaisuus. Eivät lokit kirkuneet eikä lentänyt taivaalla yhtään lintua.
Hetken mietittyämme päätimme ensin rantautua, laittaa aamiaista ja sitten vasta alkaa verkkojamme heittelemään.
Lähestyessämme täysin hiljaista rantaa, joku katseli maanpinnan peittävää vain pari senttiä korkeaa vihreää ruohikkoa ja ruohokenttiä varjostavia oudon näköisiä lehdettömiä monihaaraisia puita. Joidenkin runko oli metrinkin ympärysmitaltaan ja korkeimmat olivat arviolta kahdeksan - kymmenen metrisiä.
Näitä hän katseli lähestyessämme rantaa ja kysyi "uskaltaako tuonne nousta, jos vaikka dinosaurus käy kimppuumme".
Rauhoittelin häntä "älä huoli, dinosauruksiin on täältä vielä hirmuisen pitkä aika. Niitä ei vielä ole luotu. Tuossa rannan läheisessä metsässä ei asu yhtään isoa otusta, joka kykenisi juoksemaan sinut kiinni! "
En tiedä, kuinka vakuuttava olin, mutta totta puhuin - tieteellistä totuutta!
Ja niin rantauduimme ja aloimme etsiä nuotioihimme polttopuita.
Iloksemme vesi oli Paratiisin raikasta ja aamukahvit ja teet maistuivat mainioilta. Siinä eväitämme mutustellessamme kerroin, että yöllä olemme siirtyneet "jonkun verran" Englannin kanssa sen nykyisestä paikasta Pohjanmeren tuntumassa.
Kerroin kalaporukallemme, että koko Iso-Britannia Skotlantia myöten oli vielä kiinni maamassassa, johon kuului pohjois-Kanada, Skandinavia ja Balttia. Tämän massan myötä olimme nyt maapallon toisella puoliskolla ja koko Devonin maakunta naapureineen olikin päiväntasaajan eteläpuolella.
Nämä suuret maamassat olivat eroamassa toisistaan ja pohjoisemmassa oli nousemassa korkea vuoristo. Tähän liittyi myös sen tulivuoren suitsuttama savu, joka näkyi taivaanrannassa matalan ranta-alangon takana kaukana pohjoisessa. Tästä vuorten poimuttumisesta syntyisi se korkea Köli-vuoristo, jonka kulunut pohja nyt Skandinavian selkärankana tunnetaan ja jonka upeuksia Norjan ja Ruotsin Lapin tuntureilla ihaillaan.
muuttis^^ palasi lievästi pettyneenä nuotioiden luo pieneltä kierrokseltaan lähistöltä. Hän oli lähtenyt hakemaan joitain kedon kukkia aamiasipöytämme kaunistukseksi, vaan ei ollut löytänyt yhtään ainoaa kukkaa matalan ruohokarvoituksen keskeltä. Pelkkiä vihreitä lehtiä, vihreitä lehtiä, ei nuppua, ei kukkaa.
Oli muuttis^^ huomannut myös, ettei ollut löytänyt yhtään hedelmäpuuta, ei omenoita eikä päärynöitä eikä appelsiineja, ei taatelipalmuja. ollut eikä vihreän ruohon keskellä ollut yhtään mansikkaa, mustikkaa eikä hillaa.
Hän kertoi meile, että siellä oli täydellisen hiljaista. Vain tuuli humisi outojen puiden oksissa. Hän jatkoi ajatelleensa "Olisi se vaan mukavaa, jos maa kasvaisi hedelmäpuita, jotka kantaisivat hedelmissään siemeniään".
Kahvin aromi alkoi levitä ilmassa ja päätimme lukea Raamattua aamuhartaudeksemme. Se olikin hyvä yhteinen päätös, vaikka yleensä tyhmyys tiivistyy joukossa!
Pyysimme Saaraa pitämään tänään aamuhartauden, kun Jumalan aurinko oli noussut valaisemaan ihmeellistä luomakuntaa - sellaista, jota yksikään ihminen ei ole omin silmin nähnyt.
Hän avasi Raamattunsa ja luki sieltä selvällä suomenkielellä
Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.
Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä.
Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä."
1 Ms 1:9-13
Saara sanoi meille sitten jotenkin näin
"Tänään saamme sielumme silmin katsella Kolmannen luomisen päivän maisemia, kun ensimmäistä kertaa elämä nousee maankamaralle. Vihreys sen peittää, tuo ihanan pehmeä karvamatto, jolla istutte, ja tiedämme, että näihin outoihin metsiin joita nyt hallitsevat jättimäiset sienikasvit (protaxia) on Jumalan käskysanalla tuleva herkullisia hedelmiä kantavia puita, sellaisia kuin omassa maailmassamme."
Sitten hän johti meidät kiitosrukuokseen ja lauloimme lopuksi yhdessä, hieman vapisevin äänin, virren 344 (ilman urkusäestystä)
Maan ja taivaan Luojan
kiitos soikohon!
Kaikkein lahjain suojan
armo suuri on.
Herra neuvoillansa
tiemme viitoittaa,
lupauksistansa
sielu rauhan saa.
Kiitos, Herra taivaan,
kun tuot lastes vaivaan
lahjas runsahimmat.
Kiitä auttajaasi,
kansa Siionin!
Palvo Jumalaasi
mielin hartahin.
Vaikk' on korkealla,
Herra, istuimes,
sielut tuskan alla
saavat autuutes.
Kiitos, Herra taivaan,
kun tuot lastes vaivaan
lahjas runsahimmat.
su** ei malttanut olla hiljaa vaan pyysi puheenvuoroa, jonka saikin hiljaiseksi menneeltä kalaporukalta.
"Katso nyt, Saara, olemme devonikaudella, Kalojen aikakaudessa, jonka lopulla vasta elämä, kasvit ja eläimet, nousevat kuivalle maalle hengittämään. Eikös ole tyhmää, että aurinko ja kuu luodaan vasta neljäntenä päivänä! Ja luomiskertomuksessa sanotaan vasta Viidennen luomispäivän kohdalla"
ja asian varmistamiseksi su** lukee suoraan Raamatusta
Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla." Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä."
Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.
"Eihän tämä mene ollenkaan nykyajan tieteen mukaisessa järjestyksessä!`"
Vaan Saara yllättäen vastaakin "olet oikeassa, su**, Jumalan luomistekoihin tutustuminen, luonnon kirja, kertoo nykyajan tietämyksen mukaan, että ensin vilisevät meret eläviä olentoja, valtavat kalaparvet siellä uivat, ja että Kolmannen luomispäivän lopulla alkaa kuiva maankamara viheriöidä. Ja tietenkin aurinko ja kuu luotiin ennenkuin vihreä ruoho. Ja paljon muutakin Luonnon kirja on meille kertonut Jumalan ihmeellisistä luomistöistä!"
su** jää ihmettelemään uskovien järjen puutetta, miten tuommoiseen vanhaan kirjaan nojaavat yhä näinä tieteen aikoina?
vaan jo alkaa kalaporukan mieli tehdä verkkoja heittämään, loputtomiin väittelyihin on jo totuttu ja niitä voidaan jatkaa myöhemmin.
selvitellään ensin tarkemmin, mitä siellä matalassa vedessä ui
(jos joku tahtoo kurkistaa etukäteen, mene Englannin rivieralle Plymouthin kaupungista itään Torbayn luonnonpuistoon ja katsele omin silmin!)
korjaus: ei ole Saaran vaan kirjurin vika tuo kirjoitusvirhe, nuo kasvit ovat tieteellisltä nimeltään prototaxites.
löydät verkosta tuolla sanalla niistä vain taitelijoiden piirroksia ja maalauksia sillä ne kuolivat sukupuuttoon Kalojen aikakauden lopulla, kun tuli yö. (tästä myöhemmin lisää)
Olipa erikoinen kokemus Plymouthin satamassa. Olin kuullut kaikkien aikojen kalareissusta, joka oli starttaamassa ja halusin mukaan. Repustani tiukasti kiinni pitäen juoksin satamalaitureilla, koettaen löytää lähdössä olevaa laivaa ja sitten sen huomasinkin.
Otin hirmu spurtin, kun huomasin laskusiltoja juuri nostettavan- Mutta voi sentään. Juostessani huomasin laivan yhtäkkiä alkavan kadota. Se liukeni kuin sumuun melkeinpä samalla hetkellä, kun laskusillat oli nostettu.
Kovin harmillista.
Liity mukaan vaan, rudiini, kännykät eivät toimi mutta tässä linkissä on kartta jonka avulla meidät helposti löytää Devonin rannikolta!
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Blakey_370moll.jpg
Kiitokset kartasta. Se kyllä näyttää nyt niin oudolta, että taitaa tarvita tutkia tarkemmin.
Hetken saattaa kestää oikean rantapaikan löytäminen, mutta mielelläni lähden yrittämään.
kirjoittaja laittaa röyhkeästi ajatuksia toisten suuhun. Sanoutumalla viestilläsi niistä irti ja kertomalla mitä itse ajattelet selkiytät omaa näkemystäsi keskustelun seuraajille.
Tsot nurmisen tuomari! Etkös ole tuomarin kaavun alta vielä löytänyt sisäistä lastasi? Tämä matka on kerääntynyt lapsenmielisistä uskovista. Sukin uskoo sentään yhteen Jumalaan ja korkeasta iästään huolimatta uskaltautui matkaan. Toivon kovin, että hän pääsee tynnyristään vapauteen!
Lähdimme sitten ensimmäistä kertaa verkkoja heittämään. Osa porukasta jäi rannalle, ja neuvoin kyllä pitämään kengät jalassa, sillä matalassa pehmeässä ruohossa voi olla myrkyllisiä hämähäkkejä tai skorpioneja. Lupasivat pitää.
Soudimme laivaveneellämme jonkin matkaa syvemmälle ja näimme paljon upeita hopeakylkisiä kaloja evineen ja kiduksineen - ne eivät näyttäneet piittaavan ylhäällä olevista varjoista ja liikkeistä, ei ollut luonnollisia vihollisia sillä suunnalla, kun ei kalastavia lintuja ole.
Laskimme varovasti viiden metrin pienen verkkomme toivoen, että joku kalaparvi siihen pian tarttuisi eikä tarvitsisi yön yli odotella. Varmasti puhdasta kalaa, jota ei teollisuuden saasteet ole elohopealla eikä muilla myrkyillä turmellut.
Koska vesi oli niin kirkas ja näimme pohjakiviin asti, pian kalaparvi uikin suoraan päin verkkoa ja takertui siihen.
Rupesimme iloisesti runsasta kalansaalistamme nostamaan ja aioimme lappaa verkon veneeseen, kun kävi hurja ryksis, räksis, ruksis, splash, splosh, että vesi oikein korkealle roiskui.
No se päättyi ja vedenpinta rauhottui ja aloimme taas nostaa verkkoa - tai mitä siitä oli jäljellä. Verisiä kalan kappaleita, täysin särkynyt pilalle mennyt jämä kalaverkostamme - heikko tulos ensimmäiselle kierrokselle.
Suomalaisia kun olemme emme häkeltyneet, vaan hieman kulmakarvoja nostellen katsoimme toisiimme. Vilkaisimme sitten hitaasti, hyvin hitaasti, veneen laidan yli ja siellähän se mokoma uiskenteli verkon kappaleiden vielä sen ruumiissa kiinni. Ainakin parimetrinen vonkale, tosi häijyn näköiset silmät sillä tavoin asetettuna että näki ylöspäin, pää vahvan rustokilven suojaamana ja leussa viidakkoveitsen terävät reunat.
Soutelimme takaisin rantaan hiljaisina ja neuvoimme toisiakin - ei ehkä kannata aamu-uinnille tuohon vielä mennä.
Kohtaamamme kala oli vielä pieni dunkeosteus, varmaan joku nuori juippi, joka tahtoi kalamme itselleen aamiaiseksi. Se on aikuisena suurin panssaroitu kala, mikä on koskaan uinut maapallomme merissä.
Näet siitä taiteilijan piirtämän kuvan tässä linkissä
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Dunkleosteus_BW.jpg
hankalia nuo latinalaiset tieteelliset nimet, täytyisi meidän Adamin tavoin saada nimetä ne ymmärrettävästi - jos tuo olisi vaikka "dunkki" lauseesta "pidä tunkkis".
Onpa todella hurjan näköinen otus tuo, joka verkot rikkoi. Parempi olla varpaitaan roikuttamatta veneen reunan yli, jos tuo kaveri tulisi ja haluaisi testata, miltä ihmisliha maistuu (vaan ei ole tainnut koskaan päästä testaamaan).
http://phys.org/news83960762.html
" jos tuo olisi vaikka "dunkki" lauseesta "pidä tunkkis". Hahhahhaa, sainpa taas nauraa, enkä ensimäistä kertaa tällä kalareissulla!
Hyvä etä rudiini ehti matkaan mukaan.
Dunkin säikäyttämänä, toteamme tämän maan kavalaksi ja vaarojen täytämäksi joten otamme tähän väliin kauniin virren joka kertoo meille siitä rauhan rannasta, jossa ei vaaroja tarvitse enää kohdata!
http://www.youtube.com/watch?v=caHN63-ALEQ
Todellakin suloinen laulu!
Minulla olisi Saaralle nyt taas kysymys, (johon ei ole pakko vastata) johon muutkin voivat vastata, jos haluavat.
Kirjaimellisen Raamatun lukemisen mukaan yksi Luomisen Päivä on yksi 24 tunnin vuorokausi.
Dunkki on ihan oikeasti ollut olemassa ja se on kala. Minusta aivan ihmeellisessä kalojen seksin tangossa äiti-dunkki on laskenut johonkin turoon mätiä, kalan munia, ja isä.-dunkki on niiden päälle omalla vuorollaan laskenut maitia, kalojen siementä. Näin on mäti hedelmöitynyt ja pikku dunkit ovat alkaneet kehittyä solusta kahdeksi, neljäksi, kahdeksaksi...
sitten pikku-dunkki on alkanut uiskennella, mitä lie planktonia syönyt, ja alkanut kasvaa kokoa. koulussa lie ollut koulukiusaaja terävine leukoineen, ja korttelin kauhu mopoineen, isompana tullut metrejä lisää ja hirmu leuat ja planktonin sijasta alkanut syödä muita kaloja ja simpukoita ja meren eläviä, tapellut kaveri-dunkkien kanssa. Aikuisena ollut maapallon merien suurin panssarikala, ja sitten alkanut voimat vähetä, vanhentunut, kuollut ja uponnut pohjamutaan, josta ihminen on sen kivettyneet jäännökset paljon myöhemmin löytänyt.
dunkkien kalalaji on elänyt ja kuollut sukupuuttoon kauan ennenkuin yhtään dinosaurusta on ärjynyt ja ennenkuin yhtään lintua on puissa aamulla karjunut.
toki koko tämän elämänkaaren kaikkivaltias Jumala on voinut 24 tuntiin sijoittaa.
Mutta mitä järkeä siinä olisi, luoda kalalaji, kasvattaa se, antaa sen sitten kuolla sukupuuttoon 24 tunnin sisään? kuka sitä tarvitsee?
Saara, hylkäätkö sinä kanssamme kirjaimellisen 24 tunnin luomispäivän ja hyväksytkö sen, että Jumalalle yksi päivä voi olla kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi pävä.
Saara, hyväksytkö maapallon vanhan iän?
(tiedän että kirjoitat aiheesta toisella palstalla, mutta ksyyn silti asiasta sinulta ja muilta kalareissullemme osallistuviltakin)
tässä nimittäin on eräs totuuden vedenjakaja.
Jahas, kippari kysyy minulta: "Sanoiko Jumala todella niin?":)))
"Saara, hylkäätkö sinä kanssamme kirjaimellisen 24 tunnin luomispäivän ja hyväksytkö sen, että Jumalalle yksi päivä voi olla kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi pävä.
Saara, hyväksytkö maapallon vanhan iän?"
Hyväksyn maapallon vanhan iän. Raamattu ei kerro maapallon ikää. Raamattu aloittaa luomiskertomuksen siitä, kun "entinen elämä" maan päältä oli hävitetty. Silloin Jumala loi ihmisen ja nykyiset eläimet sekä ennallisti kasvit, auringon ja kuun.
Tämän luomisen Jumala pystyi tekemään kirjaimellisesti kuudessa päivässä. Jumalalle ei näet ole mikään mahdotonta.
Myöskin se on mahdollista, että nuo päivät olisivat kukin tuhannen vuoden mittaisia. Silloin kuitenkin tulee kysymyksiä, yksi kysymyksistä: Milloin on Jumalan seitsemmännen päivän lepo? -Tuhatvuotisen valtakunnan aikanako? -Siinä tapauksessa aika luomisen valmistumisesta tuhatvuotiseen valtakuntaan sijoittuu kuudennen ja seitsemännen päivän väliin, olemme kuitenkin eläneet tuota aikaa jo monta tuhatta vuotta, joten ei mene oikein putkeen...
kiitos vastauksestasi, Saara. Iloitsen siitä, että sanoudut irti 24 tunnin kirjaimellisesta ymmärryksestä! Minulla myös on paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta ja etsin ja kyselen.
Tässä todellakin on henkinen vedenjakaja uskovien parissa, jotka kaikki tahtovat luomiskertomukseen perustaa laskelmat maailman iästä
vedenjakajan nuorella puolella
- täysin kirjaimellinen käsitys 24/7 luomisen viikko, jonka jälkeen alkaa 6000 vuoden historia Adamista ja Eevasta
- nuoren maan geologia
vedenjakajan vanhalla puolella
- luomisen päivät voivat olla muuta kuin 24/7 kuten psalmissa sanotaan. Jumalan kellot käyvät tarkasti mutta hitaasti.
ei tässä suinkaan kaikki mene putkeen, perustava jako vain Raamatun tulkinnan suhteen, ja ajatusten kirjo on melkoinen Carmenista Karmelille!
Onko niin, että tuo Herran yksi päivä (tuhat vuotta) tarkoittaisi vain hyvin pitkää aikaa? Tuolloin ei tunnettu muuta isoa lukua ilmaisemaan sitä?
Näin juuri, muuttis^^
me opimme jo koulussa hirmu isoja lukuja kuten tuhat ja kymmenentuhatta
vaan Raamatun ajan ihmisille tuhat oli siellä meidän "miljardien" käsityskyvyn rajoilla
kirjaimellinen Raamatun lukija sanoo että yksi luomisen päivä on 1000 vuotta ja se siitä, laskee vuodet vielä gregoriaanisesti...
unohtaa, että Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä, joka asettaa hieman toisenlaisen näkökulman... mitä ovat Hänelle meidän 70 tai 80 vuotta!