Tässä Kyprosjutussa aktiivisemmin on toiminut Keskusta. Keskustalta löytyy jopa ehdotuksia maksutilanteen estämiseksi toisin kuin Kokoomuksella tai Persuilla.
Soini puhui jo ajat sitten että Kypros tulee pyytämään tukea. Keskustan vastaisuus on vain kalastella perussuomalaisten äänestäjiä. Todellinen linja on sama mitä Olli Rehnillä.
Tärkeä muistaa tämä kriisimaiden tukeminen lähti vanhasen hallituksesta. He lähtivät tekemään bisnestä. Tulokset nähdään nyt.
Vapaa Kielivalinta ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Perussuomalaiset Nuoret ja Suomalaisuuden Liitto julkaisevat kansalaisaloitteen ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta. Aloitteessa esitetään, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa maanantaina 4.3. lähtien.
Kokoomusnuoret ajavat kansalaisaloitteella ruotsin kielen muuttamista valinnaisaineeksi, mutta puolueen viralliseen linjaan tällä ei ole vaikutusta. Puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan kokoomus kannattaa ruotsin kielen perustuslaillisen aseman säilyttämistä ennallaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä Kyprosjutussa aktiivisemmin on toiminut Keskusta. Keskustalta löytyy jopa ehdotuksia maksutilanteen estämiseksi toisin kuin Kokoomuksella tai Persuilla.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/keskusta_ei_tue_kyproksen_tukipakettia_6273533.html
Soini puhui jo ajat sitten että Kypros tulee pyytämään tukea. Keskustan vastaisuus on vain kalastella perussuomalaisten äänestäjiä. Todellinen linja on sama mitä Olli Rehnillä.
Tärkeä muistaa tämä kriisimaiden tukeminen lähti vanhasen hallituksesta. He lähtivät tekemään bisnestä. Tulokset nähdään nyt.
http://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/?issue=448
Vapaa Kielivalinta ry, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Perussuomalaiset Nuoret ja Suomalaisuuden Liitto julkaisevat kansalaisaloitteen ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta. Aloitteessa esitetään, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa maanantaina 4.3. lähtien.
Kokoomusnuoret ajavat kansalaisaloitteella ruotsin kielen muuttamista valinnaisaineeksi, mutta puolueen viralliseen linjaan tällä ei ole vaikutusta. Puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan kokoomus kannattaa ruotsin kielen perustuslaillisen aseman säilyttämistä ennallaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/puoluesihteeri-kokoomuksen-linja-ruotsin-kieleen-ennallaan/2013/03/1715982