SDP'n Jutta Urpilainen jää historiaan valtionvarainministerinä, jonka aikana Suomi jokseenkin normaalivuosia eläen velkaantui lisää ainakin 40 Mrd€'lla velkasaldon noustessa yli 100Mrd€'iin. Surullisinta asiassa on, että velalla ei investoitu uutta kasvua luovaa, vaan raha käytettiin ns. syömämenoihin. Osavastuun kykenemättömästä talonpidosta tietysti kantaa edellinen vvm, nykyinen pm Jyrki Katainen, jolla on kyllä vakuuttava ääni, mutta pienet teot. Entistä useampi meistä kokoomusta yleensä äänestäneistä on tyytymättön hallituksen saamattomuuteen oikaista julkista taloutta, josta on tullut tehoton verovaroilla kasvava ja pöhöttyvä elätti. Kataiselle itseisarvoksi on tullut pitää koossa hallitus, joka, miten pidemmälle vaalikausi kuluu, sitä toimintakyvyttömämmäksi, mihinkään velkaantumista vähentäviin tai taloutta elvyttäviin päätöksiin kykenemättömämmäksi se osoittautuu. Hallitus joutaisi hajota. Uuden voisi muodostaa vaikkapa Kepu' Sipilän johdolla koaliitiolla Kepu Kok PS KD RKP. Tämä siksi, että Kepu'n Sipilästä on muodostunut sangen myönteinen kuva ja toinen asia on, että maahan velkasuohon upottava SDP tulisi mahdollisimman pian eliminoida halltitusvastuusta.
Valtakunnan talouspolitiikasta
Beobachter
577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin kun vienti ei vedä, pidetään Suomea nyt pystyssä pitkälti kotimaisen kulutuksen ja julkisten investointien varassa. Muunmuassa OECD varoittaa Suomea nyt supistamasta liikaa julkisen puolen taloutta, koska se johtaisi hyvin suurella todennäköisyydellä maan suurtyöttömyyteen ja talouden syöksykierteeseen.
Historian pitäisi opettaa, mutta aina on ihmisiä jotka eivät siitä mitään opi. Monella on vielä hyvässä muistissa 90- lama, jolloin Suomi leikkasi julkista talouttaan ankaralla kädellä, eikä velkaelvytystä käytetty. Seurauksena oli massatyöttömyys, konkurssiaalto sekä verovaroista maksettu miljardiluokan pankkituki. Katastrofin inhimillistä kärsimystä ei ole edes yritetty jälkeenpäin kartoittaa, mutta yritysjohtajien itsemurha-aalto kertonee tästä jotain omalta osaltaan.
Ruotsissa 90-lamassa toimittiin viisaammin ja velkaelvytystä käytettiin jo silloin. Eipä sitten ollutkaan ihme, että Ruotsi selvisi lamasta suhteellisin pienin vaurioin. Suomi on edelleen Eurooppalaisittainkin hyvin maltillisesti velkaantunut maa ja velkaelvytykseen on edelleen varaa. Jutta Urpilainen on toiminut viisaasti, eikä tältä linjalta ole edelleenkään syytä livetä.
Vai "maltillisesti velkaatunut maa". Tällä menolla ei kauan olla, sillä jo 2013 lopussa julkinen valtion ja kuntavelka yhteensä ylittää EMU kriteerin 60% bkt'sta. Kuitenkaan 2010...2013 eivät todellakaan ole kriisivuosia, vaan jokseenkin normaaleja aikoja eletään. Täydellisen vastuuttomien umpivelkaantuneiden euromaiden, varsinaisten velkasäkkien seurassa oma tilanne näyttää "maltilliselta". Mutta sellainen hyssyttley on itsensä pettämistä. Kuinka tähtitieteellisen kaukana ollaan tilanteesta, että velkaa pitäisi lyhentää. Ja jos ei koskaan lyhennetä, korot jotka nyt ovat jo 3Mrd luokkaa, jäävät käytämään tulevien sukupolvien elinvoimaa. Puhumattakaan korkojen noususta, jos AAA'sta osa menetetään, kuten vaara on.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ylläpidetään velaksi. Eletään seuraavan veronmaksajasukupolven piikkiin. SDP ja Urpilainen ja vasemmisto yleensä eivät tunne mitään vastuuta velaksi elämisestä. "Ei leikkauksia", kiekui punanuttuinen Urpilainen eduskunnassa jo edellisillä hallituskaudella SDP'n ollessa oppositiossa. Nyt taas seuraavat vaalit ovat jo 2v päässä, nyt on budjettia mahdotonta supistaa. Mutta supistaa valtion pitäisi menobudjettiaan noin 5Mrd eurolla. Valtion virkakoneistoa voisi purkaa, kehitysavusta voisi vähentää noin miljardin, kuntatukia, jotka nyt ovat 8 mrd luokkaa voisi leikata huomattavasti. Se tietäisi, että myös kunnissa pitäisi hallintokuluja leikata. Kunnissa keskityttävä perustehtäviin, joita ovat terveyden- ja siraanhoito, vanhushoito, opetus ja tekninen toimi. Ainakin neljäsosa kuntamenoista esim HML'ssa on kunnalle kuulumatonta kustannuskuonaa, joka kertynyt vuosikymmenten saatossa. HML'ssa yksi kaupunginjohtaja riittää.
Valtion velka paisuu pullataikinan tavoin nyt joka ikisessä euromaassa poikkeuksellisen vakavaraista Luxemburgia lukuun ottamatta. Suomi on toinen vanhoista euromaista, jonka velan määrä ei ainakaan vielä uhkaa livetä EU-sääntöjen sallimaa suuremmaksi.
Että tässä hieman faktaa velan huutajille. Kyllä on päivänselvää että meidän on huolehdittava työllisyydestä velkarahalla. Kun hyvät ajat saapuvat velkaa aletaan luonnollisesti lyhentää
AY-liikkeelle on annettu liian suuri valta talouspoliittisissa ratkaisuissa. Se on sopimuskaudesta toiseen lakonuhilla kiristänyt itselleen inflatooriset, tuottavuuden nousun ylittävät palkankorotukset, joiden seurauksena vientiteollisuuden kilpailukyky on murentunut. Viime päivinä on jälleen raportoitu teollisuuden tilausten dramaattisesta vähenemisestä, metalliteollisuudessa jopa 12% vuoden takaisesta. Julkiselle puolelle toimihenkilöiden AY-liike kiristi viimeisen 5v aikana etuja, joiden seurauksena julkiset alat ovat monta vuotta olleetpalkannousujohtajia. Seurauksena julkisesta sektorista on tullut suhteettoman kallis yksityiseen verrattuna niin, ettei mitkään verotulot riitä sen elättämiseen. Kun teollisuustuotanto ja vienti supistuvat, samaan aikaan julkisektori kasvaa 4...5% per annum. Ja sitä ylläpidetään velaksi, ottamalla 7...10 Mrd€ lisävelkaa vuosittain. Lyhyesti todettuna AY-liike tuhoaa Suomen talouden. Siksi siltä valta tulisi ottaa pois. Mutta yhtä lailla vastuuta tuntemattomia talouden tuhoajia ovat menoautomaatteja päättäneet poliitikot, valtakunnan varsinkin vasemmistolaiset. Vaikka Jutta Urpilainen on €uro-maiden kriisineuvotteluissa ilmeisen hyvin puolustanut Suomen etuja ja yhdessä mm. Saksan rinnalla onnistunut panemaan Välimeren hulttiomaiden talonpitoa ruotuun, on hänen lepsua asennettaan kotimaan velkaantumisen suhteen pakko ihmetellä. Urpilaisen lausunnoista näkyy jo 2015 vaalien pelko; saavutetuista eduista ei voida tinkiä. Mutta eikö Urpilainen ja kumppanit tiedä, että heidän ottamansa lisävelka ja sen korot ovat raskas taakkaa nyykynuorison, so seuraavan veronmaksajasukupolven harteilla.