Meillä työpaikalla toissavuoden lopulla järjestettiin kaikille ylipainoisille mahdollisuus päästä laihdutusryhmään ja yksilölliseen ravintoterapeutin ohjaukseen ja annettiin vuodeksi ilmainen punttisalijäsenyys rajattomalla käytöllä ja ohjauksessa. Tupakoiville annettiin ilmainen vierotus ja ohjaus jne. Ja siis "koko talo" sai ilmaisen punttisalijäsenyyden.
Sain painoni pudotettua 93 kilosta 65 kiloon. Ainoa ongelma on, että koska minulla on reippaasti ruoka-aineallergioita ja nimenomaan kasvispuolella, en enää koskaan saa syödä ulkona (koska listalta ei yleensä löydy mitään vähäkalorista, mille en olisi allerginen) enkä saa käyttää enää alkoholia. Ravintoterapeutin suosituksesta kannan omat eväät ihan kaikkialle, myös matkoille, minulla on matkoja ja kyläreissuja varten hänen kanssaan yhdessä kehitetys smoothiet ja lisäravinnepatukat yms, mitä saan syödä.
Minulla on ollut aktiivinen sosiaalinen elämä, olen viettänyt aikaani tällaisen jo opiskeluajoista asti tutun ryhmän kanssa. Järjestämme vähintään kerran kuukaudessa illanistujaiset jonkun meistä luona, meitä on sellainen 10-15 henkeä. Osa pääsee paikalle, osa ei. Lisäksi olemme käyneet oluella ja harrastamassa keilausta ja sulkista ja vaikka mitä.
Ensimmäisen kerran kun ilmestyin paikalle yhden näistä ystävistä luo omien eväiden kanssa, sain hiukan pitkiä katseita. Sille, että en käytä alkoholia enää ollenkaan, naureskeltiin hiukan vitsaillen. Noh, kyselin sitten ravintoterapeutilta, että onko muita vaihtoehtoja ja hänen suositteestaan en sitten tuonut omia eväitä enkä syönyt ollenkaan, ja toin oman vichypullon, jotta lasissa olisi edes jotain muuta kuin vettä. Se aiheutti vielä enemmän vaivautuneisuutta.
Lopptutulema on, että huomaan että he järjestävät edelleen näitä illanistujaisia, mutta nyt minua ei enää kutsuta. Minusta on kuulemma tullut niuho ja hankala ja ärsyttävä kun skitsoilen kaloreiden kanssa enkä suostu tekemään poikkeuksia. Ravintoterapeutti teki hyvin selväksi, että minun aineenvaihduntaongelmillani ei ole varaa tehdä mitään poikkeuksia. Kaikki sokeri ja alkoholi ja valkoinen on ainiaan kielletty. Ei koskaan enää.
Surullisena katselen Facebookista kuvia illanistujaisista, joissa itse en enää ole ja mietin, mistä neljänkympin paremmalla puolella enää edes löytää uusia ystäviä. Varsinkin, kun ei voi mennä ihmisten kanssa ulos syömään eikä kahville eikä minnekään (ravintoterapeutti oli sitä mieltä, että kaikki kahviloissa tarjoiltavat niinsanotut terveellisetkin tarjottavat lihottavat).
Nyt olisin sitten laihempi ja terveempi ja mahdun kaikkiin mukaviin vaatteisiin. Minulla ei vaan ole ketään, kenen kanssa jakaa tämä hieno saavutus, kun ystävät ovat kadonneet. En tahallani ole hankala, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja. Työpaikkakin meni alta, kun firma kaatui. Kaikki vanhat työkaverit ovat pikkuhiljaa vaihtaneet maisemaa, kuka minnekin. Itse löysin kivan työpaikan melkein heti, mutta olen vanhin työntekijä parikymppisten joukossa.
Millä te laihtuneet olette löytäneet motivaation jatkaa samaa, kurinalaista ja aika karua linjaa? Mistä löytää voimia? Tahdonoimaa? Minua vain masentaa ja itkettää nyt, vaikka kuuluisi olla onneni kukkuloilla. Voiko se todella olla ihmisille noin vaikea juttu, että joku ei voi tulla ravintolaan syömään tai jos tulee, juo pelkkää vettä tai vihreää teetä? Tai että tuo omat eväät aina kylään? En valinnut hidasta aineenvaihduntaa enkä aineenvaihduntasairautta, saatikka allergioita. Masennus vie mennessään. Suru lankeaa ylle. Kun jossain olisi tsemppiryhmä painonsa pudottaneille, joiden pitäisi löytää motivaatio jatkaa.
Sain painoni pudotettua 93 kilosta 65 kiloon. Ainoa ongelma on, että koska minulla on reippaasti ruoka-aineallergioita ja nimenomaan kasvispuolella, en enää koskaan saa syödä ulkona (koska listalta ei yleensä löydy mitään vähäkalorista, mille en olisi allerginen) enkä saa käyttää enää alkoholia. Ravintoterapeutin suosituksesta kannan omat eväät ihan kaikkialle, myös matkoille, minulla on matkoja ja kyläreissuja varten hänen kanssaan yhdessä kehitetys smoothiet ja lisäravinnepatukat yms, mitä saan syödä.
Minulla on ollut aktiivinen sosiaalinen elämä, olen viettänyt aikaani tällaisen jo opiskeluajoista asti tutun ryhmän kanssa. Järjestämme vähintään kerran kuukaudessa illanistujaiset jonkun meistä luona, meitä on sellainen 10-15 henkeä. Osa pääsee paikalle, osa ei. Lisäksi olemme käyneet oluella ja harrastamassa keilausta ja sulkista ja vaikka mitä.
Ensimmäisen kerran kun ilmestyin paikalle yhden näistä ystävistä luo omien eväiden kanssa, sain hiukan pitkiä katseita. Sille, että en käytä alkoholia enää ollenkaan, naureskeltiin hiukan vitsaillen. Noh, kyselin sitten ravintoterapeutilta, että onko muita vaihtoehtoja ja hänen suositteestaan en sitten tuonut omia eväitä enkä syönyt ollenkaan, ja toin oman vichypullon, jotta lasissa olisi edes jotain muuta kuin vettä. Se aiheutti vielä enemmän vaivautuneisuutta.
Lopptutulema on, että huomaan että he järjestävät edelleen näitä illanistujaisia, mutta nyt minua ei enää kutsuta. Minusta on kuulemma tullut niuho ja hankala ja ärsyttävä kun skitsoilen kaloreiden kanssa enkä suostu tekemään poikkeuksia. Ravintoterapeutti teki hyvin selväksi, että minun aineenvaihduntaongelmillani ei ole varaa tehdä mitään poikkeuksia. Kaikki sokeri ja alkoholi ja valkoinen on ainiaan kielletty. Ei koskaan enää.
Surullisena katselen Facebookista kuvia illanistujaisista, joissa itse en enää ole ja mietin, mistä neljänkympin paremmalla puolella enää edes löytää uusia ystäviä. Varsinkin, kun ei voi mennä ihmisten kanssa ulos syömään eikä kahville eikä minnekään (ravintoterapeutti oli sitä mieltä, että kaikki kahviloissa tarjoiltavat niinsanotut terveellisetkin tarjottavat lihottavat).
Nyt olisin sitten laihempi ja terveempi ja mahdun kaikkiin mukaviin vaatteisiin. Minulla ei vaan ole ketään, kenen kanssa jakaa tämä hieno saavutus, kun ystävät ovat kadonneet. En tahallani ole hankala, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja. Työpaikkakin meni alta, kun firma kaatui. Kaikki vanhat työkaverit ovat pikkuhiljaa vaihtaneet maisemaa, kuka minnekin. Itse löysin kivan työpaikan melkein heti, mutta olen vanhin työntekijä parikymppisten joukossa.
Millä te laihtuneet olette löytäneet motivaation jatkaa samaa, kurinalaista ja aika karua linjaa? Mistä löytää voimia? Tahdonoimaa? Minua vain masentaa ja itkettää nyt, vaikka kuuluisi olla onneni kukkuloilla. Voiko se todella olla ihmisille noin vaikea juttu, että joku ei voi tulla ravintolaan syömään tai jos tulee, juo pelkkää vettä tai vihreää teetä? Tai että tuo omat eväät aina kylään? En valinnut hidasta aineenvaihduntaa enkä aineenvaihduntasairautta, saatikka allergioita. Masennus vie mennessään. Suru lankeaa ylle. Kun jossain olisi tsemppiryhmä painonsa pudottaneille, joiden pitäisi löytää motivaatio jatkaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mikä se sellainen "allergia" on, että mitään, mitä muut voivat syödä, ei käy sinulle? Onkohan ravintoterapeuttisi vähän liioitellut? Ja voisit varmaan pyytää ystäviäsi varamaan sinulle jotain, mitä voit syödä ja juoda.
Mitä iloa on laihtumisesta, jos kaikki aika sen jälkeen on vietettävä yksin? En ole kyllä kuullut, että allergia lihottaa. Tuskin silloin tällöin yhteisten illanviettojen aikana nautitut ruuat ja juomat, mukaan lukien alkoholi, lihottaa sinut entisiin mittoihin. Paras tapa lihota takaisin, on yrittää kieltäytyä kaikesta, mikä ennen oli "sallittua".
Vaihda ravintoterapeuttia ja ala elää!
Siis olen allerginen tomaatille, paprikalle, persiljalle, omenalle, päärynälle, sitruksille, suurimmalle osalle marjoista, soijalle, kaaleille, maapähkinöille, maissille jne. Aikaisemmin ei ole ollut ongelmaa. Olen paistanut muiden kanssa pihviä ja sulatellut racletessä juustoja ja nauttinut elämästä, jättänyt salaatin vain väliin, siihen ei kukaan kiinnitä huomiota, eikä siihen, jos syö pelkän jäätelön, muttei hedelmiä tai marjoja sen lisukkeena. Nyt on pihvit ja juustot ja racletit ja paistetut ruoat kielletty, samoin jäätelö ja kaikki makea. Salaatteja taas en voi syödä, ellei niissä ole pelkästään salaatinlehtiä ja kurkkua. En voi sellaista vaatia. Että muutkin söisivät yhtä pelkistetysti. Siis joutuisin vaatimaan aina erityiskohtelua, että minulle valmistetaan omat ruoat, tai toisin omat ruokani mukana.
En ennenkään juurikaan herkutellut, paitsi kahvilla toisten ihmisten seurassa. Ja minulla oli vilkas seuraellämä, lähes joka päivä menin töiden jälkeen jonnekin. Kahviloissa en voi valita mitään leipää, koska välistä paljastuu aina tomaatti, kananmuna, paprika tai jokin ainesosa, mille olen allerginen. Olen sitten aina turvallisuussyistä syönyt croisantin tai pullan tai jotain, mistä tiedän, etten saa noloa allergiakohtausta. Nyt kun nuo herkut on ehdottomasti kielletty, en oikein voi kahvilla sitten valita mitään. Ja sitten se onkin hiukan toiselle ankeata istua siinä kun toinen ei syö mitään.
Allergia ei sinänsä lihota mutta se lihottaa, että on kovasti vähän kalorittomia tai vähäkalorisia vaihtoehtoja näillä allergioilla, varsinkin jos on ujo, eikä kehtaa tehdä asiasta numeroa ja syö sitten aina sen vähiten vaarallisen vaihtoehdon eli sen lihottavan vaihtoehdon, jottei herätä huomiota. Minulla on hyvä ravintoterapeutti. Hän on sitä mieltä, että vain äärimmäisellä kieltäytymisellä ja itsekurilla saa kilot pysymään poissa. Että poikkeuksia ei voi tehdä, koska sitten niitä tekee päivittäin ja lipsuu. Hän noudattaa itse omia oppejaan. Syö eri asiat kuin muu perhe ja tarjoilee vieraille eri ruoat kuin itse syö.
Voi, voi kun joissain tapauksissa käy niin, että jos EI IKINÄ anna itselleen mahdollisuutta herkutella...ei edes vähän ja joskus, niin seuraukset voivat olla ikävät. Sitten kun se syöminen repeää, niin se repeää todella ja sitä on vaikea saada hallintaan. Minun ravitsemusteraupeutti opettaa, että joskus joissain tilanteissa pitää hiukan herkutella. 30 kg on jo pudonnut. Jos sinä SEN KERRAN otat sen pullan kahvilassa kun ystävän/ystävien kanssa kahville menet, niin se on vain ns. normaalia elämää.
Järjen käyttö sallittua....ei se ravintoterapeutti ole jumala. Itse olen myös aika allerginen ja tiputan painoa. Kerran viikossa pidän mässypäivän ja näyttää vaan auttavan painon pudotuksessa. Elimistö ikään kuin säikähtää ruoasta ja taas tippuu paino, jos on jonku aikaa jumittanut samoissa lukemissa. Onkohan tuo juttu aloittajalta keksitty....eihän kukaan voi ajatella noin...loppuelämä kituutusta.
Olen aiemminkin saanut pudotettua painoa normaalipainoon. Sitten se on tullut takaisin kun olen aloittanut ylläpidon lisäämättä mitenkään järjettömästi ruokailuani. Joten siksi olen nyt taipuvainen uskomaan ravintoterapeuttia. Suurin ongelma ruokavaliossani on raudan lähteet. Kun en niitä kasvikunnasta saa, enkä voi kamalasti lihaa syödä, niin nyt oli hemoglobiini ja B12 liian alhaiset kun oli kontrolli veriarvoille. Joudun uudelleen kokeisiin, joten nyt pitää pohtia mistä saan rautaa ja B12-vitamiinia.
Ravintoterapeutti sanoi, että koska suurin osa allergioistani on nimenomaan kasviksia, on minun nyt tehtävä aikamoinen valinta. Joko noudatan tätä ruokavaliota kokonaan ja saan painon pysymään normaalina tai lipsahtelen ja se nousee. Kuidun lähteinä tosin on melkein ainoastaan salaatinlehdet ja leipä. Voisin syödä sipulia, mutta saan niin kamalat ilmavaivat, että säälin työkavereita ja syön sipulia vain perjantaisin, että vaikutukset ehtivät kadota. Minulla on herkkä vatsa, se ei kestä kovin paljon mitään raakaa eikä mitään leipääkään ennenkuin se on paahdettu.
Näytin kerran listaa allergioistani työkaverilleni, joka ihmetteli, miksen ilmoita allergioitani kun kysytään erityisruokavaliota. Sivun kolme kohdalla hänelle alkoi valjeta. Se lista on niin pitkä, ettei ketään voi velvoittaa ottamaan minut huomioon erikseen. Menen paikalle ja syön jos voin. Yleensä en, koska kaikkialla käytetään aina paprikaa, mausteena tai tuoreena. Ja jos on molemmille allerginen niin on aika karmeata. Ja toinen kaameus on chili. Minulla alkaa kurkku turvota siitä, ja sitä on jopa lasagnessa, jota tosin en enää syö, mutta silloin kun vielä söin, niin tein itse chilittömänä.
Minä vaan jaksan pohtia, että onkohan se loppujen lopuksi niin kamalaa, jos se paino nousee sinne lähemmäs 90 kiloa. Kaikki aika ei menisi sen miettimiseen, että mitä kaikkea pitää muistaa pakata mukaan. Siis kannan mukanani pieniä eväsrasioita, joissa on eväitäni. Siis oikeasti. Minulla on repussa niitä jäänalle pakastusrasioita ja sieltä kaivelen sitten aina omia eväitä. Kun pitää vielä syödä kolmen tunnin välein, niin pitää olla mukana koko päiväksi kaikki. Yleensä selviän välipalalla kun syön hapankorppua pelkällään, ilman päällysteitä pari palaa. Joskus kyllä rikon sääntöä ja syön luomubanaania, koska se tekee vaan nopeasti täyden olon ja rauhoittaa yöksi. Se on myös Avocadon ja retiisin ohella ainoa helppo eväs, mille en ole allerginen.
Ei loppuelämä ole kituutusta. Ravintoterapeutti sanoi, että silloin on jotain vialla henkisesti, ruokaa käytetään korvaamaan jotain tunnetiloja, jos herkuista luopuminen tuntuu pahalta tai jos niiden syöminen on mielihyvää tuottavaa ja olo ilman niitä tuntuu surulliselta. Hän ilmoitti minulle, että joka kerta kun kaipaan vaikkapa suklaata tai jäätelöä, minun pitää miettiä, mikä minua oikeasti vaivaa, mennä sinne alitajuiseen kaipuun maailmaan ja miettiä, millä yritön korvata jotakin tai mitä pakenen ruokaan. Ja että itsekuria on ihmisellä oltava.
Jotain hyvääkin. Koska näitä himskatin allergioita riittää, on minun hyväksyttävää joskus korvata iltapala kourallisella popcornia, jos vaihtoehtona on joku kaloripitoisempi. Välillä valitsen oikolpolkuja ja korvaan aterian heraproteiinijauheella tai nutrileteilla. Ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa ruokasuunnittelun eteen. Ensi kesänä on tarkoitus lähteä Nepaliin vaeltamaan. Silloin ei voi kyllä noudattaa minkäänlaista ruokavaliota, pakko syödä mitä muutkin retkueessa ja varustautua melkoisella antihistamiini ja kortisoni-arsenaliinilla. Tämän Nepalin takia minä sitä painoa olen pudottanut, koska on helpompi vaeltaa normaalipainoisena kuin ylipainoisena.
Olet allerginen maissille, mutta korvaat iltapalan joskus kourallisella popkornia.
Miksi haluat provoilla, mikä sinun asiasi on pohjimmiltaan?
On täysin mahdollista olla allerginen kypsentämättömälle maissille mutta ei popcornille. Olen itsekin allerginen mm. porkkanalle ja omenalle, mutta en saa oireita keitetystä porkkanasta tai omenahillosta.
Jaa-a, Kukahan sösikään maissia kypsentämättömä?
Ja sama sen muun allergialistan kanssa. Eiköhän niistä suurinta osaa kypsennettynä voi syödä. Useimmista aineista allergeenit kypsennettässä häviävät.
Ja chiliä lasagnessa? Harvemmin.
Kyllä tuossa on nyt tekemällä tehty syömisestä elämää suurempi ongelma. Ei yksittäinen croissantti lihota.
Ei mikään aina sinänsä lihota. Sitä laihtuu tai phsyy normaalipainossa vaikka pelkkää sokeria ja voita syömällä. Kunhan ei vain syö niitä enemmän kuin kuluttaa.
Tässä on menty äärimmäisyydestä toiseen. Ennen on syöty pelkkää läskiä ja pullaa ja nyt vain salaatinlehtiä ja paahtoleipää. Motiivi painonpudotukseenkin on aika omituinen.
Järkevämpi ravitsemusterapeutti olisi oikea ratkaisu, ellei itsellä oma järki riitä.
Ihan täsmennyksenä: en voi syödä purkkimaissia edes keitettynä, se aiheuttaa turpoamista huuliin ja kitalakeen rakkuloita ja tulee kaiken huipuksi sulamattomana ulosteen mukana. Popocorn ei aiheuta tuollaisia oireita. Kaikkein pahin on maissintähkä, ei tulisi mieleenikään enää koskaan kokeilla syödä sellaista.
Et ole lukenut kauppojen valmislasagnen tuoteselostetta? Ainakin viimeksi kun tarkistin, kaikissa oli käytetty chiliä.
Osaa kasviksista pystyn syömään kypsennettynä, mutta seurauksena on vatsan turpoaminen ja äärimmäisen tuskalliset ilmavaivat. Syöminen pitää siis ajoittaa sillälailla, että voi olla vapaasti ilman kiristäviä vaatteita eikä tarvitse mennä minnekään.
Viimeksi eilen olin ystäväni kanssa kahvilassa, anteeksipyytäen tuijottelin listaa ja sanoin surkeana, että en valitettavasti löydä mitään sellaista, mitä voin tai uskallan syödä, ja nyt kun lasken kaloreita en voi syödä sitä croisanttiakaan. Hänkään ei sitten hennonut ottaa mitään ja niin sitten joimme kupit kahvia ja tapaamisesta tuli hiukan lyhyempi kuin piti.
Minulla on ihan oikeasti niin valtavasti allergioita ja erilaisia ruokarajoitteita, että kun yritin omatoimisesti laihduttaa sain erinäisiä puutostiloja. Olen myös hyvin turhautunut tähän painooni, joka ei tahdo pysyä helposti aisoissa, vaan vaatii todella kovaa itsekuria jatkuvasti.
Tekisin mitä tahansa että en olisi allerginen millekään. Elämä olisi helpompaa!