EU:n talouspolitiikka on saanut murskatuomion taloustieteilijöiltä ja etenkin talouskomissaarin toimia on verrattu torakkaan.Pitäisi hidasälyisemmänkin jo ymmärtää,ettei Mikkelin pojasta ole muuhun kuin juoksupojan töihin komissaarina.Munausta munauksen perään,siinä ansioluettelo millä koko unionin talous pitäisi laittaa kuntoon.Olisikin jo aika vaihtaa niin talouskomissaari kuin komission puheenjohtajakin niihin joilla oikeasti on jotain annettavaa tämän itsetehdyn taloussotkun selvittämiseksi.Kriisimaat on erotettava valuuttaunionista ja niille on annettava mahdollisuus selviytyä omalla valuutalla omin avuin kriisistä ylös.
Komissaarina torakka?
Uudet komissaarit
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kepulit eivät onnistu pääministerinä eikä komissaarina. Jäätteenmäki, Vanhanen, Kiviniemi ja Rehn; floppikvartetti, jollaista ei muista puolueista löydy.