Isäni näki minut sellaisen selässä. Että yritin ensin siihen nousta, ja sitten pääsin. Ja sitten rupesin pelkäämään ja halusin pois mutta yhtä äkkiä rupesinkin taituroimaan siellä selässä. Näkeekö kukaan tulevaisuuteeni ? Isä näkee joskus enne-unia ja hänellä oli tästä eräs käsitys. Mutta jos siellä on oikeaa ennustajaa niin haluaisin vielä kuulla jos joku sattuu näkemään asiasta jotain muuta tai saman asian.
Mitä tarkoittaa unessa valkoinen hevonen ?
7
6468
Vastaukset
- One Voice
Hevoselta pitää kysyä onko hän Pegasos.
Pegasos on myös ollut tekemisissä muusien kanssa. Tämän vuoksi Pegasoksesta puhutaan usein myös runoratsuna. Kerrotaan, että aina kun Pegasoksen kavio osuu maahan, paikalle syntyy lähde. Myös aamuruskon jumalatar Aurora(Eos) ratsasti sillä joskus.
http://blackgold.suntuubi.com/datafiles/gallery/3/Pegasos (5).jpg - Eräs vaan.
Eipä tuo tainnut siipiä sen selässä nähdä. Ei taija isä kysellä uniltaan mitään :D
- arvaus kai sitten
En ole ehkä oikea ennustaja, mutta minulle tulee tämä niin, että jonkun nuoremman(?) henkilön kanssa on tulossa ongelmia, mihin liittyy myös väärinkäsityksiä. Sinulle tuottaa surua, mutta lopulta saat ohjat käsiisi ja sisusi esille, niin pääset tämän ikävän vaiheen ylitse. Sisu ja vapaus on sinulle joka tapauksessa avainsanat joilla pääset tulevassa eteenpäin, kun tunnet itsesi epävarmaksi.
- Luciddreamer
Hei,
Useiden hevosten näkeminen unessa merkitsee rikkautta ja yltäkylläisyyttä. Hevonen on hyvä enne, sillä jos uneksii näkevänsä tai ottavansa hevosen tai kiipeävänsä hevosen selkään, se tietää hyvää unennäkijälle. Uni ratsastamisesta merkitsee paikanvaihtoa, ystävien vaihtumista, uusia rakastettuja, uusia kilpailijoita – toisin sanoen jonkinlaista mullistusta elämässäsi.
Joka näkee unessa istuvansa oman juhla-asuisen, terhakan, metallikoristeita helskyvän ja hyvin haarniskoidun hevosen selässä, saa unelmiensa puolison. Jos taas istuu toisen omistaman hevosen selässä, joka samalla tavalla on upeasti koristeltu, tarkoittaa se, että unennäkijä saa lohtua, omaisuuttaja kunnioitusta tuntemattoman henkilön kautta.
Unet, joissa ratsastetaan jonkin paikan ohi, tarkoittaa että unennäkijä saa kunniaa, arvokkuutta ja hyvää mainetta, jostain tekemästään asiasta.
Pitkähäntäisellä hevosella ratsastaminen tarkoittaa sitä, että unennäkijä löytää pian useita uusia ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan häntä toimissaan. Jos unessa taas näkee hevosen hännän leikkaamisen, tarkoittaa se päinvastaista – ystäväsi jättävät sinut pulaan hetkenä, jolloin heitä kovasti tarvitsisit.
Ratsastaminen valkoisella, harmaalla tai laikukkaalla hevosella merkitsee vaurautta.
Valkoisten hevosten näkeminen unessa merkitsee iloa ja mustien näkeminen taas surua. Kirjavan hevosten näkeminen taas merkitsee menestystä liikeasioissa. Punaruskeat hevoset merkitsevät vaurautta.
Jos unessasi hevonen karkaa sinun ollessasi selässä, tarkoittaa se että sinua vaaditaan tekemään jotain vastoin tahtoasi.
-Luciddreamer - hevostelija1
HEIPS
Itse näin eilen unta että harmaan värinen pegasos nappasi minut selkääni ja lensimme pakoon "pahiksia" se myös joudui väistämään ison haukan hyökkäyksen..?
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa... - kirjasto
Valkoinen hevonen tarkoittaa miestä tai naista, jos se hevonen on uros niin se on mies ja, jos se on naaras se on nainen.Jos et ole naimisissa ja näät jonkun niistä sä meet naimisiin..Osaan selittää unia ei oo pakko uskoo!
Unia voi selittää monella eri tavalla kuten mitä tahansa ihmisen mielikuvituksen tuotosta. Oma kokemukseni unien parista on, että ne ovat hyvin henkilökohtaisia. Ne kuvittavat näkijänsä tunteita ja käsityksiä yksilöllisellä tavalla. Kahden eri ihmisen näkemä samanlainen uni ei välttämättä kumpua samoista tunteista, muistoista ja ajatuksista. Unet tulee sen vuoksi pohtia aina yhteistyössä niiden näkijän kanssa. Toisten näkemien unien selittäminen on pitkälti arvailua selittäjän omista lähtökohdista. Analyysia ja tulkintaa voi toki tehdä, mutta tärkeintä on ohjata unennäkijää pohtimaan omia mielleyhtymiään unessa näkyviin asioihin. Kukaan toinen ei voi tietää toisen henkilön mielleyhtymiä.
Tässä tapauksessa unen on nähnyt joku muu kuin ketjun aloittaja. Se on saatettu kertoa vaillinaisena ja kertomuksen kuulija on voinut muistaa siitä jotain eritavalla. Toisen käden unia ei voi tulkita kuin yleisillä periaatteilla.
Hevonen voi tarkoittaa melkoisen paljon asioita, yksilöllistä tarkoitusta emme voi tässä tapauksessa saada tietoomme. Kyseessä lienee ollut jokin haasteen ilmentymä. Valkoinen väri voisi viitata, että kyse ei ole vaarasta.
Isäsi on saattanut siis unessaan ensin kantaa huolta pärjäämisestäsi, mutta on pian huomannut huolensa vääriksi ja uskoo sinun pärjäävän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3564277Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2812422By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1361713Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031504J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851443Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611297- 601275
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks571180Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut361094Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3451040