Ei . . . tajuntani virtausta kuvaillen... Ei se ei ole viitoitettu erämaataival, yksinäisyys, ei se ole kuin vedetön hiekkainen autiomaa ,
ei se ei ole kuin yhtä ja yksin keskenään tyhjyydessä jossa ainoina todellisina kumppaneina kulkevat luonnon mahtavat voimavarat
Ei ... se ei ole se runollinen tulkintani elämästä, tunteista, olotiloista silloin kuin se parhaalta tuntuu tuoda julki itsestäni, irroittaa kuin susi otteestaan huomatessaan että Ei tuo ei ollut se saalis jonka hän halusi... Ei se ei ole se piikkinen palmu keskellä ei mitään kuvatonta, jonka itse pystyi vain omilla ajatuksillaan kuvittamaan...sillä se tyhjyys on väritöntä ilman kauniita ilmauksia, taiteellisuutta... Ei se ei ole kuin rock´n roll...Ei se on jotain paljon vahvempaa, rytmiä ilman kuvausta, selittämätöntä biittiä läpi kallion jymisevän... Ei se ei ole amorin nuoli, se ei ole nuoli ollenkaan, Ei se ei tavoita läpi umpijään joka oli jo sulanut, jään jota ei ollut olemassakaan.... Ei se ei ollut se toivottomuuden tuska, se tyhjyyden tuoma sananparsi, se surullisen katkeran hetken kyynel, se raivon tuoma huuto ja taistelu... Ei se ei ollut se suurin tuskaisen hurja ukkonen ja raivoavat salamat... Ei se ei ollut se sanaton todellisuus jota ei ollut olemassakaan.... Se olit sinä, autiomaassa erämaassa, silloin kuin jano oli menettänyt jo merkityksensä, silloin kun jano oli niin raastava että sen oli jo unohtanut, silloin kun ne puhkikuluneet kengät raastoivat läpi jalkojen, silloin kun ainoa tunne jonka kykeni tuntemaan oli ne repaleiset askeleet läpi raastavan tunnekuohun... Se olit sinä, joka keräsit ne nuolet talteen ennenkuin niitä oli edes olemassakaan.... se jäädytetty vesi jonka hyöty tuli ilmi vasta hiekkasärkällä ilman vettä, Se olit sinä joka pitelit pulloa joka toi postia, viestiä viedä eteenpäin... jatkamaan kun ainoa lohtu tuntui olevan avaruuden toisella laidalla, kaikkien tunnettujen ja tuntemattomien tähtikarttojen toisella puolella... siinä sanattomassa todellisuudessa Se olit sinä joka onnistui tekemään siitä totta niin, että ne värit, sanat ja sävelet löysivät minut takaisin... Se olit sinä joka onnistui hiljaisena, niin hiljaisena painamaan pään jalkoihin, tallustamaan äärettömyydessä... luonnonvoimien keskuudessa, äärettömänä yksinäisenä universaalisessa tyhjyydessä joka oli täyttynyt ilosta, naurusta, kyynelistäkin... sillä sinä minä tiesin sen, olit edelleen siinä... kauniissa maailmassa. Siinä sääntöjen keskuuden kietomassa informatiivisen tulvan pingoittamassa aistien keskinkertaisuudessa, hiljaisena tyynenä kuin raivoava rumpu , taputtamassa tahtia silloin kun sydän olisi vain halunnut pysähtyä.
Ikävä? Mikä ikävä....? Kyllä joskus MINUN ON IKÄVÄ . Ystävälle
ei se ei ole kuin yhtä ja yksin keskenään tyhjyydessä jossa ainoina todellisina kumppaneina kulkevat luonnon mahtavat voimavarat
Ei ... se ei ole se runollinen tulkintani elämästä, tunteista, olotiloista silloin kuin se parhaalta tuntuu tuoda julki itsestäni, irroittaa kuin susi otteestaan huomatessaan että Ei tuo ei ollut se saalis jonka hän halusi... Ei se ei ole se piikkinen palmu keskellä ei mitään kuvatonta, jonka itse pystyi vain omilla ajatuksillaan kuvittamaan...sillä se tyhjyys on väritöntä ilman kauniita ilmauksia, taiteellisuutta... Ei se ei ole kuin rock´n roll...Ei se on jotain paljon vahvempaa, rytmiä ilman kuvausta, selittämätöntä biittiä läpi kallion jymisevän... Ei se ei ole amorin nuoli, se ei ole nuoli ollenkaan, Ei se ei tavoita läpi umpijään joka oli jo sulanut, jään jota ei ollut olemassakaan.... Ei se ei ollut se toivottomuuden tuska, se tyhjyyden tuoma sananparsi, se surullisen katkeran hetken kyynel, se raivon tuoma huuto ja taistelu... Ei se ei ollut se suurin tuskaisen hurja ukkonen ja raivoavat salamat... Ei se ei ollut se sanaton todellisuus jota ei ollut olemassakaan.... Se olit sinä, autiomaassa erämaassa, silloin kuin jano oli menettänyt jo merkityksensä, silloin kun jano oli niin raastava että sen oli jo unohtanut, silloin kun ne puhkikuluneet kengät raastoivat läpi jalkojen, silloin kun ainoa tunne jonka kykeni tuntemaan oli ne repaleiset askeleet läpi raastavan tunnekuohun... Se olit sinä, joka keräsit ne nuolet talteen ennenkuin niitä oli edes olemassakaan.... se jäädytetty vesi jonka hyöty tuli ilmi vasta hiekkasärkällä ilman vettä, Se olit sinä joka pitelit pulloa joka toi postia, viestiä viedä eteenpäin... jatkamaan kun ainoa lohtu tuntui olevan avaruuden toisella laidalla, kaikkien tunnettujen ja tuntemattomien tähtikarttojen toisella puolella... siinä sanattomassa todellisuudessa Se olit sinä joka onnistui tekemään siitä totta niin, että ne värit, sanat ja sävelet löysivät minut takaisin... Se olit sinä joka onnistui hiljaisena, niin hiljaisena painamaan pään jalkoihin, tallustamaan äärettömyydessä... luonnonvoimien keskuudessa, äärettömänä yksinäisenä universaalisessa tyhjyydessä joka oli täyttynyt ilosta, naurusta, kyynelistäkin... sillä sinä minä tiesin sen, olit edelleen siinä... kauniissa maailmassa. Siinä sääntöjen keskuuden kietomassa informatiivisen tulvan pingoittamassa aistien keskinkertaisuudessa, hiljaisena tyynenä kuin raivoava rumpu , taputtamassa tahtia silloin kun sydän olisi vain halunnut pysähtyä.
Ikävä? Mikä ikävä....? Kyllä joskus MINUN ON IKÄVÄ . Ystävälle
Vastaukset 16
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=20Ov0cDPZy8
http://www.youtube.com/watch?v=HcnfT4arZtI
tänne miljoonien sanojen joukkoon minä kirjoitan omani...ne suurin tapahtumin ostetut vokaalini, ne kipujen siivittämät konsonanttini.... suurimman mahdollisen ilon tuottamat lauseeni. Tänne missä niiden on hyvä paikka olla. Tänne mistä ne voi löytää uudelleen, silloin kun on hyvä niin.
kaukana, haaveita etsien, elämää kuivalta aavikolta, hakien elämänlähdettä,,,,
http://www.youtube.com/watch?v=RQS9_ZN5k_c
ps. Kun joku tietäis mistä tuohon löytyy suomenkielinen sanoitus. Hakenut olen mutta en löytänyt mistään.
Sehän alkaa muistaakseni:
Karavan, tuo paikka,,,,,,,,,,
Tuli helvetin vaikea olo,,,,,,,,,,,,, muistan osan sanoituksesta,,,
Sukellus itämaille. Kohtalon karavaani.. Karthagon valkea kuningatar. Palapelistä puuttuva pala.
kaukana jossain, haaveissa, siellä, minne meistä jokainen haluaa mennä hakemaan sen todellisuuden. Sen puuttuvan osan palapelistä, sen missä on se avain kaikkeen siihen mitä on kauan etsinyt.
Se on kenties kaukana, liian kaukana, vaikka unessa sinne voi matkustaa, olla siellä, haavemaassa, kunnes huomaa ettei sinne olekkaan tietä, se tie on hiekan peittämä, vain haaveiden tuoma illuusio, mutta tie minkä illuusion päässä on valo ja aurinko.
kun haluaisinkin kurottaa..venyyttää käteni melkein taivaankansiin asti... tiedän, se on ratkaistavissa, se arvoitus joka mieltäni taivuttelee.. tiedän sen sydämellä, niin vahva on sen tunne, ja järki on vakaa. Ja kaikki niin hyvin todellista totta.
jokainen hakemassa onnea, rakkautta, sitä mitä jokainen hakee.
Ne haaveet kun jokaine haluaa toteutuvan, läheisyyttä ja huolenpitoa, toisen lähelläoloa, ja huomion antamista toiselle.
Sitä on elämä, silloin voi nauttia elämästään kaikissa sen muodoissa, olla rakastava, ja olla rakastettu, ilman mitää epäilystä.
Kohta on nukkumatin viereen aika mennä, aamu on lähellä, ja velvollisuudet kutsuu, joten hetken kuluttua olen siellä haavemaailmassa, etsimässä sitä tietä minkä hiekka on josku peittäny, ja toivoen että tuuli olisi avannut tien.
Hyvää yötä, nuku hyvin ja nauti unen rentouttavista hetkistä
http:http://www.youtube.com/watch?v=MSCgZldFAF0
musalinkki ei onnistunut, uusiksi meni
http://www.youtube.com/watch?v=kd2x-7J6Snc
Aavikoiden karavaaneissa harrastetaan myös suhteita, joita näiden maiden kulttuureissa paheksutaan, eikä kyseessä ole pelkkä roolipeli. Ra on kuitenkin sanonut, ettei kukaan voi sankareita estää. Historian kuluessa moni asia on muuttunut. Onhan Egyptiäkin hallinnut niin Kleopatra kuin osmaanitkin.
Maagisia unia :)
Väsyneenä saavun työstä,
Valot sammuu ikkunoissa
Ja mä lohdutusta kaipaan niin.
Uni saapuu aamuyöstä
Hetken saan näin olla poissa,
Satumetsiin kuljen kaukaisiin,
Estää ei voi yksikään.,
Unta kun mä kauneinta nään,
Unta josta suostuisi en heräämään.
Erämaa, kaipuu hiljainen
Haave vain, muisto lapsuuden
Erämaa, suuri suunnaton
Siellä rauha vielä on
Tuo erämaa vaik' on unta vaan,
Niin siellä uudestaan mä rauhan saan.
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/janne-tulkki-unten-ermaa-lyrics.html ]
Kuten lapsi huolta vailla
Satumetsän siimeksessä
Istun alla ikivanhan puun,
Unen kauniin kaukomaille
Riemun tunne sydämessä
Tieni löydän paikkaan salattuun.
Siellä parhaan ystäväin
Kaikki jälleen kohtaamme näin,
Nähdä taas mä rakkaani saan lähelläin.
Erämaa, kaipuu hiljainen
Haave vain, muisto lapsuuden
Erämaa, suuri suunnaton
Siellä rauha vielä on.
Tuo erämaa vaik' on unta vaan,
Niin siellä uudestaan mä rauhan saan.
Erämaa, kaipuu hiljainen
Haave vain, muisto lapsuuden
Erämaa, suuri suunnaton
Siellä rauha vielä on.
Tuo erämaa vaik' on unta vaan,
Niin siellä uudestaan mä rauhan saan.
kertakaikkiaan upea kirjoitus..
on kuin hukkaanheitettyä ja siltikin vain tuhkaa... sen voi kerran saavuttaa, mutta sen liekki on jo palanut.... jäljelle jää vain pölyä...tähtipölyä..
http://www.youtube.com/watch?v=JRfuAukYTKg
onhan paljon sanoja tullut tänne:)
Kiitos sulle tarinasta.
tosi hankala oli lukea, kun ei yhtään kappalejakoa. Kiva teksti kyllä muuten.:)