Hauskaa kun vaikka olen poiskin pitki aikoja

niin silloinkin joka toinen aloitus on ollut minulta jonkun mielestä ;D
12113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

että itsesi mielestä ;)?

Äänestä

Hah, tunnistus on näiden tunnistajien silmissä.

Äänestä

Saman huomannut. Nähdään yhden ihmisen kanssa livessäkin, joten tiedän täydellä varmuudella ettei hän ole ollut täällä tiettyinä aikoina ja silti tuntuu kuin eräs kirjoittelisi täällä "hänen" kanssaan. Tai siis luulee kirjoittelevansa.

Äänestä
  • Onneksi omalla kohdalla on myös näitä tapauksia, kun olen pois en voi olla täällä.

    Ja nettiin ei tartte päästä koko ajan, vaikka puhelimella. Eikä sellaista mahdollisuutta edes ole.

    Äänestä

Älä heijasta väärin omaa käytöstäsi muiden käytökseksi.

Äänestä

Se on jollekkin tämä peliidea sellainen. Lystinsä kullakkin ja lystikästä toisinaan onkin.

Äänestä

että vaikka olen ollut pitkiäkin aikoja pois, niin kun tulen tänne, niin täällä on aina muutama aloitus, jotka voisivat olla minultakin. Tai monta vastausta nimimerkkejä myöten, jotka voisivat olla minulta.

Niin ne on ihmisten tilanteet samanlaisia ja paljon sakkia pyörii palstalla.

Äänestä
  • Jep, niitä provoja on joskus hauska lukea jälkeenpäin, kun ei ole itse ollut täällä. Tuntuu kuin eräs yrittäisi saada mun ja erään toisen välejä pilattua, mutta epäonnistuu, koska se mun eräs tietää, etten ole voinut joinain aikoina täällä olla. Kun aikaa yhdessä vietetään niin ei kyllä kumpikaan puhelinta sen enempää kuin näitä palstojakaan kyttää.

    Äänestä

  • [[[]]] kirjoitti:

    Jep, niitä provoja on joskus hauska lukea jälkeenpäin, kun ei ole itse ollut täällä. Tuntuu kuin eräs yrittäisi saada mun ja erään toisen välejä pilattua, mutta epäonnistuu, koska se mun eräs tietää, etten ole voinut joinain aikoina täällä olla. Kun aikaa yhdessä vietetään niin ei kyllä kumpikaan puhelinta sen enempää kuin näitä palstojakaan kyttää.

    No välillä huomaa, että on selkeitä provojakin, mutta enempi nyt omalla kohdallani on kyllä kyse siitä, että porukkaa on oikeasti paljon ja samanlaisia tilanteita. Ehkä toikin on vain sun tuntemus, helposti täällä voi tuntua vaikka miltä ;).

    Äänestä

  • hasukaa myös kirjoitti:

    No välillä huomaa, että on selkeitä provojakin, mutta enempi nyt omalla kohdallani on kyllä kyse siitä, että porukkaa on oikeasti paljon ja samanlaisia tilanteita. Ehkä toikin on vain sun tuntemus, helposti täällä voi tuntua vaikka miltä ;).

    Kumpiakin noita on. Osa on ihan selkeästi provoja ja osa sitten noita sattumalta samankaltaisia juttuja.

    Äänestä

se on se tunnistajien erehtymätön vaisto joka takoo totuuksia elämän kiertokulkuun...

Äänestä

Toi on melkein huvittavinta, että ihmiset käyttää pelkästään nimikirjaimiin liittyviä vinkkejä. Sitten vielä luulevat (?) että ovat ainoita, ja möksähtelöevät viesteistä, jotka on vaan ajatusten purkua tai vallan toiselle tai kolmannellekymmenennelleneljännelle henkilölle tarkoitettuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katse peiliin kirjoitti:

niin silloinkin joka toinen aloitus on ollut minulta jonkun mielestä ;D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu