Tunteiden purkausta

Raskaana88

Olen haaveillut raskaudesta jo vuosia ja monta kertaa kuvitellut olevani raskaana ja kehitellyt itselleni kaikki maailman raskausoireet ja pettynyt sitten pahasti kun menkat ovatkin alkaneet tai testi näyttänyt negaa.

Nyt sitten kun oikeasti tärppäsi niin en ollut huomannut juuri mitään. En uskonut että olisin tullut raskaaksi koska kaikki aina sanovat että ovulaatio on 28 päivän kierron aikana aina 14 päivää ennen seuraavia kuukautisia eikä muina aikoina todellakaan ole mahdollista tulla raskaaksi.

No nytpä olin yhdynnässä n.3-4päivää myöhemmin kuin ovulaationi olisi pitänyt tapahtua ja tadaa, raskaana olen.
En siis osannut edes kuvitella itselleni mitään oireita ja vasta testin näytettyä plussaa tajusin että kyllähän niitä ehkä jotain oireita oli.

Haukottelin paljon varsinkin aamupäivisin vaikken muuten juuri haukottele, ja minä joka en edes osaa röyhtäistä kunnolla röyhtäilin nyt vähän väliä. :D
Vatsa alkoi tuntua turvonneelta n. viikko ennen kuin kuukautisteni olisi pitänyt alkaa ja ajattelinkin sen vain johtuvan alkavista menkoista.
Sitten suunnilleen niihin aikoihin kun menkkojen sitten olisi pitänyt alkaa niin alkoi tuntua sellaista menkkamaista kipua alavatsassa jota on nyt tuntunut lähes päivittäin. Joka päivä pelkäänkin että kyllä ne menkat nyt sieltä tulee.

Olen tällä hetkellä siis rv 4 5 edellisten kuukautisten perusteella ja hedelmöittymisen perusteella rv 4 3.
Plussasin 3 päivää sitten enkä edelleenkään juuri muita oireita huomaa kuin että palelee, haukotuttaa ja väsyttää ja sitten tuo alavatsa nippailu.

Se mikä mielestäni on outoa on se että lähes kaikki sanovat aina että yksi ensimmäisistä merkeistä on se että rinnat tulevat kipeiksi tai aroiksi, mutta itse en huomaa rinnoissani vielä mitään.
Välillä ne saattavat olla sivuilta vähän arat mutta vain hetkellisesti ja sitten se menee ohi.
Yleensä rintani voivat kipeytyä jo jopa viikkoa ennen kuukautisia ja ovat todella kipeät menkkojen ensimmäisten päivien ajan. Siksi tuntuu todella oudolta etten nyt huomaa niissä mitään.

Tuo vatsan turvotus sitten taas on aika hirveätä omalla kohdallani. Sillä huomaan nyt jo housujeni kiristävän. Tosin ne ovat olleet aika tiukat jo ennenkin raskautta eikä niihin tarvita kuin 1-2cm turvotusta niin aika tiukkaa tekee. :D
Mutta kuitenkin vähän jännittää että kuinka paljon ja nopeasti tuota turvotusta tulee lisää että kuinka nopoeasti vatsa sitten oikein alkaa näkyä kohdallani. Vaikka odotankin innoissani vatsan kasvua ja että sen huomaisi niin tahtoisin keretä ehkä hankkimaan jotain vaatetta mikä mahtuu päälle ja ehkä kertoakin asiasta muutamalle ihmiselle ennen kuin koko maailma näkee sen. :)

En nyt tiedä tän ketjun syytä sen enempää kun ei minulla mitään kysymyksiä ole tällä hetkellä. Halsusin vain purkaa ajatuksiani. Ehkä siitäkin syystä kun ärsyttää miten joka toinen ketju on joku "teini" joka ihmettelee että "olin eilen poikaystäväni kanssa yhdynnässä ja tänään on ollut vähän huono olo ja rinnat kipeät. Olenkohan raskaana?" :D

3

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..=)

      Mä tulin ns. "vahingossa" raskaaks, taino voiko se nyt vahinko olla kun ei ehkäsyä ollu, mut mitään yritystä ei oo ollu koskaan, eikä oikeestaan puhettakaan.. Huomasin sen ku töissä oli kauheen pahaolo, oksetti ja väsytti..Tein testin ja kauhuissani katoin että kaks viivaa, aamu oliki itkua ja naurua vuoronperää :D

      Jotenki sitä koko ajan ootti että millon ne menkat alkaa, ku toki tottunu siihe että ne tulee joka kuukaus. Aina vessassa käydessä piti paperi tarkistaa että jos olis alkanu :D Ei oikein tajunnut että sitä oikeesti ollaan raskaana, kunnes ultrassa 7 5 näkyi löntti ja sydämmensyke

      • Raskaana88

        Vähän sama juttu mulla, ei mitään yritystä ollut mutta ei myöskään ehkäisyä käytössä.
        Itsekkin juoksen vähän väliä vessaan ihan vain tarkastamaan ettei ne menkat nyt kuitenkin ole alkanut kun ihan sellainen tunne koko ajan että alkais. :D

        En tiennytkään että ekaan ultraan pääsee jo noin aikaisin. Odotan innolla sitä ekaa ultraa, jotenkin tekis tästä kaikesta ehkä enemmän toden tuntuista. Joten tosi kiva tietää että noin aikaisin voi jo mennä. :)

        Sullahan ei enää kauaa olekkaan sitten jäljellä. :)
        Onnea ja tsemppiä sulle. :)


    • Täällä rv 21+4

      Yleensä kunta tarjoaa ekan ultran rv 12 tienoilla (niin sanottu "niskaturvotusultra"), mutta halutessasi voit käydä varhaisultrassa yksityisellä omakustanteisesti. Jos kuulut riskiraskaus-ryhmään eli sinulla on vaikka jokin perussairaus, voit päästä jo varhaisultraankin julkisella puolella eli ilmaiseksi tai poliklinikkamaksulla. Ja ehkä jossain voi päästä varhaisultraan muutenkin kunnan tarjoamana, mutta ei se kovin yleistä kai ole.

      Onnea plussasta ja onnea myös odotukseen! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      144
      5548
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3962
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      2350
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2107
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      29
      2012
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1953
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      20
      1884
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      42
      1745
    10. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1654
    Aihe