Kahdeksanvuotias pois on mennyt naimisiin 61-vuotiaan naisen kanssa Etelä-Afrikassa. Syynä on se, että poika väittää kuolleen isoisänsä käskeneen häntä avioitumaan, kertoo the Independent -lehti.
Kahdeksanvuotias Sanele Masilela sekä jo naimisissa oleva viiden lapsen äiti Helen Shabangu solmivat liiton sadan häävieraan läsnäollessa Gautengin maakunnassa. Sanele väitti edesmenneen isoisänsä kertoneen olleensa rakastunut rouva Shabanguun, minkä vuoksi pojan olisi mentävä naimisiin isoisänsä puolesta.
Kaikki osapuolet suostuivat avioliittoon, koska he pelkäsivät ongelmia henkien kanssa. Liitto sai myös Sanelen perheen ja rouva Shabangun nykyisen aviomiehen suostumuksen. Kahdeksanvuotiaasta Sanelesta tuli myös Shabangun viiden 27–37-vuotiaan lapsen ”isäpuoli”.
Vaikka Sanele vakuutti olevansa tyytyväinen avioitumiseen, on hänellä jo epäilyksiä liiton kestävyydestä.
- Kun olen vanhempi, haluan mennä naimisiin itseni ikäisen naisen kanssa, Sanele sanoi.
Häiden kerrotaan järkyttäneen paikallista kyläyhteisöä, mutta Sanelen äiti on puolustanut liittoa. Hänen mukaansa maailma on olemassa vain henkimaailman lepyttelyä varten. Pojan äidin mukaan häät olivat ennemminkin rituaaliset kuin mitään laillisesti sitovaa.
Lähteiden mukaan pari ei allekirjoittanut häätodistusta, ja molempien kerrotaan jatkaneen elämäänsä seremonian jälkeen erillään.
NÄIN AFRIKASSA
pikkupoika3
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713