Mitä erikoista siinä Jeesuksessa siis oli?
Olemme kaikki Jumalan lapsia!
18
207
Vastaukset
- Molly...
Hänessä oli sikäli erikoista, että hän ei ollut.
Hän ei edes ollut saati sitten lainkaan.
Minussa on sikäli erikoista, että en ole Jumalan
vaan naaraspuolisen Zeuksen lapsi. Isäni on Allah. Eikö kristityt uskokaan savikakku-Aatamiin?
- Koska tulee asiaa
Ateistit uskoo aivottomien tieteilijöiden tarinoihin, missä ei haise muuta kuin raha
- Julma kohtalo
Kaikki kristityt ovat Jumalan lapsia, mutta ateistit ovat paholaisen kumppaneita, voi teitä parkoja mihin se teidät johtaa
Kun Jeesuksen puheita raamatusta kaivelee, niin juuri tältähän se vaikuttaa. Siis Jeesuksen mielipide asiasta.
Toisaalta, eipä hänellä mitään aikalaisiaan kummempaa tietoa asiasta ollut. Tekstien puolesta vaikuttaisi tällä henkilöllä olleen hieman keskimääräistä parempi kyky empatiaan. Muiden selkeästi jälkikäteen lisäilemät ihmeteot ja varsinkin käskyt kannattaisi kristittyjenkin unohtaa, niin olisivat vähän terveemmällä pohjalla uskonsa kanssa. :/- 1213
"Olemme kaikki Jumalan lapsia!"
Ei Raamatun mukaan! Ja Raamatun sana on vakuuttavampaa kuin sinun.
Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
Room. 8:14
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
1 Joh. 3:9-10- Olly
Ah, kiitos täsmennyksestä. Eli Jumalan henki kuljettaa vain naisia, tai Jeesus ei ollut ainoa poika?
Mieti toki tarkasti vastaustasi, koska ristiriita on suuri...
Me olemme kaikki jumalia, eli osa ajatonta elämää joka on ainut absoluutti, sillä on vain yksi elämä, ja tuota yhtä elämää me olemme, maan madosta myöten
Siinä prosessissa on ihmisen luoma ulkopuolinen jumala vain välikäsi jolla pyritään pitämään ihmistä pelossa ja herran nuhteessa
Joten jumalassa on kysymys vain vallasta ihmismielen hallitsemiseksi ja uskonnon ikuistamiseksi- Etsivä löytää
Jeesus on Jumalan ainosyntyinen lihan mukaan eli Hän on ainoa Jumalan lapsista, jolla on lihallisestikin meidän yhteinen taivaallinen Isämme Isänään. Tämä oli välttämätöntä, sillä muuten Jeesuksella ei olisi ollut voimaa voittaa fyysistä kuolemaa meidän kaikkien puolesta. Jeesuksella oli mahdollisuus antaa henkensä ja ottaa se jälleen. Häntä ei tapettu vaan Hän antoi henkensä.
- ei ole etsittävää
Melkoinen satu tosiaan. Jumala siis tarvitsee monimutkaisen operaation lepyttääkseen vihansa, joka syttyi siitä, ettei hän kyennyt luomaan itselleen riittävän mieluisia kuvatuksia. Nyt hän on sitten tyytyväinen, koska oli tapattavinaan poikansa. Siitä tyytyväisyydestä ihmiset saavat nauttia siten, että he kuolevat kuollessaan. Todiste: kukaan ei ole kuolemansa jälkeen enää elänyt.
- Etsivä löytää
ei ole etsittävää kirjoitti:
Melkoinen satu tosiaan. Jumala siis tarvitsee monimutkaisen operaation lepyttääkseen vihansa, joka syttyi siitä, ettei hän kyennyt luomaan itselleen riittävän mieluisia kuvatuksia. Nyt hän on sitten tyytyväinen, koska oli tapattavinaan poikansa. Siitä tyytyväisyydestä ihmiset saavat nauttia siten, että he kuolevat kuollessaan. Todiste: kukaan ei ole kuolemansa jälkeen enää elänyt.
Jeesuksen ylösnousemuksesta on useita todistajia. Samaan aikaan nousi myös monia kuolleita.
- latedude9666
Etsivä löytää kirjoitti:
Jeesuksen ylösnousemuksesta on useita todistajia. Samaan aikaan nousi myös monia kuolleita.
No hyvä. Alapa sitten latelemaan nimiä jos kerran niitä löytyy. Ja vaikka sinulle on tätä ihan riittävästi taottu päähän, mutta kerrataanpa vielä, errä Raamattu ei ole todiste.
- Etsivä löytää
latedude9666 kirjoitti:
No hyvä. Alapa sitten latelemaan nimiä jos kerran niitä löytyy. Ja vaikka sinulle on tätä ihan riittävästi taottu päähän, mutta kerrataanpa vielä, errä Raamattu ei ole todiste.
Turha luetella sinulle todisteita, sillä vaadit, että ne olisivat tieteellisiä. Tosiasia on, että hengelliset on tutkittava hengellisesti ja maalliset maallisesti. Tiede on maallista tutkimista.
Raamatusta saa sen puutteista huolimatta hengellisen todistuksen. Meidän on tehtävä oma osamme saadaksemme hengellistä ymmärrystä. Näin neuvotaan Raamatussa, jos emme ymmärrä uskonnollisia asioita:
Jaak. 1:5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. - re portteri
Etsivä löytää kirjoitti:
Turha luetella sinulle todisteita, sillä vaadit, että ne olisivat tieteellisiä. Tosiasia on, että hengelliset on tutkittava hengellisesti ja maalliset maallisesti. Tiede on maallista tutkimista.
Raamatusta saa sen puutteista huolimatta hengellisen todistuksen. Meidän on tehtävä oma osamme saadaksemme hengellistä ymmärrystä. Näin neuvotaan Raamatussa, jos emme ymmärrä uskonnollisia asioita:
Jaak. 1:5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.Sinä et sitten ole pyytänyt jumalalta viisautta. Ehkä sinulla on älyä niin vähän ettet ymmärrä pyytää? Siunattu hulluus?
- Ajat vielä muuttuu
Olemme todellakin kaikki Jumalan luomia lapsia.
Älyvapaata joka ei sitä usko, on itseään kohtaa typerä - Urhea mies
Jeesuksen kautta me saamme syntimme anteeksi, ei millään muulla tavalla
- Veijo Kekäläinen
Ateistit teidät on houkuteltu " vakuuttavilla puheilla " epäuskoon, totuus on ihan muuta.
- harras veli
"Mitä erikoista siinä Jeesuksessa siis oli?"
Hänellä oli kolme kivestä ja pakarassa tatuointi, jossa nuoli lävistää sydämen ja jossa luki "Maria Jeesus". Hänellä oli lisäksi kalupakki, jonka sisältöön kuului suorakulma, vasara ja kirves. Tämä oli sikäli ihmeellistä, että ne keksittiin vasta satoja vuosia myöhemmin. Jeesuskaan ei tiennyt, mitä niillä pitäisi tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207071Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634096TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143414Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7072171Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671405
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581388Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561344Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä211089