Näin toteaa Maaseudun Tulevaisuus (13.3.2013).
Kunta voi pilkkoa isot hankinnat, jolloin paikalliset yritykset pääsevät tarjoamaan ja tekemään yhteistyötä.
Kunta voi vaatia hankinnoissaan tuoreutta, jolloin rajaksi voi laittaa vaikkapa leivän paistoajan, tai suomalaisten eläinsuojelusäädösten noudattamista.
Siinäpä mallia myös Ilomantsille.
Kunta voi pilkkoa isot hankinnat, jolloin paikalliset yritykset pääsevät tarjoamaan ja tekemään yhteistyötä.
Kunta voi vaatia hankinnoissaan tuoreutta, jolloin rajaksi voi laittaa vaikkapa leivän paistoajan, tai suomalaisten eläinsuojelusäädösten noudattamista.
Siinäpä mallia myös Ilomantsille.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toivotaan, että rakennushankkeissa muistetaan myös omat yrittäjät ja työllisyys. Voidaan vaatia ekolokisuutta, johon harva ulkopuolinen yritys pystyy.
Pilkkomalla urakat, loppuu suurten rahastajien kiinnostus.
Se vaatii vain yhden teknisentoimiston ukon sijoittamista tarkempaan valvontaan niin kyllä työt sujuvat.
Urakoita ei voi pilkkoa lain kiertämiseksi, vaan urakasta voi hyväksyä osatarjoukset, jolloin pienemmätkin pystyvät tekemään tarjouksen. Paikallisuus ei ole valintaperuste.
Tarjouksen oikenlainen pyytäminen ei ole ihan yksinkertainen asia.
Menäppäs kurssille kun näytät omaavan heikon lukutaidon.
Tottakai lakia tulee noudattaa, mutta hankkeidenm pilkkominen on täysin laillissa, niin tekevät ne kunnat, joissa on kilpailutuslainsäädäntö omaksuttu käytäntöön.
Tavallisessa elämässä on useasti niin, että toimitaan väärin mm. laintulkinnoissa. Usealla viranomaisella kun on käsitys, että kun asioihin suhtautuu mahdollisimman tiukasti tulee noudatettua lakia.
Totuus on kuitenkin aivan muuta:
aina tulee tulkita asianosaisen hyväksi, kuten vanha toteamuskin sanoo;
- se mikä ei ole oikein älköön olko myöskään mikään laki.
Maallikoilla vailitettavasti on väärä asenne, johtuneeko epävarmuudesta tai ylimielisyydestä.
Etkö ymmärrä lukemaasi tekstiä????
Laki ei vaadi ostamaan halvinta kun on muistettu painottaa muutakin kuin hintaa.
Jos maksat enemmän lähipalvelusta, ruosta jne on se laillista jos tarjouspyynnössä on painoarvoa annettu pisteytyksellä mm. tuoreudelle, esim. leivän hankinnassa jne. arvoilla.
On tyhmää syytää rahat ulos kun ne voisivat hyödyttää veroeuroina omaa kuntaa.
Maalikkojen on syytä kuunnella lainoppineita.
Tarjouspyynnössä voi olla maininta, että osatarjoukset hyväksytåån, HankintaL
80-85 §. Kannattaa katsoa.
Hyvin tehty tarjouspyyntö on muutakin kuin halvimman hinnan etsimistä.
Taitaa saunaillat ratkaista heh heh.
Kilpailutus tulee hoitaa rehellisesti.
Laillinen kotiinpäinveto on sallittua kun muistetaan huomioida valinnan ehdoissa se, ettei hinta ole ratkaisevin.
Kun työt teetetään omilla yrityksillä jäävät veroeurot kotikuntaan ja raha paikallisiin kauppoihin ja pankkeihin.
Kun kilpailutukset jatkossa hoitaa Joensuun yhteishankinta tiimi,ei oikaisuvaatimuksia
tule enää teknisenlautakunnan käsittelyyn.
On vaan huonopuoli se,ettei paikalliset saa enää urakoita.
Mutta vaihtoehtoja ei enää ole.Aina yksi yrittäjä on ollut erimieltä joka vuosi.
Nyt sekin asia korjaantuu.
Miksi eivät saisi? Muuttuuko tarjousten käsittely jotenkin? Kenties rehelliseksi kilpailuksi, joka kestää päivänvalon.
Eikö paikalliset pärjää rehellisessä kilpailussa? (aika suoraan nimerkki Tästäpä ratkaisu sanoiksi puki Ilomantsin kilpailutukset )
Paikallisia ei saa hankintalain mukaan suosia, mutta lakia ollaan muuttamassa parempaan suuntaan, mikä mahdollistaa pienten, paikallisten yritysten osallistumisen kilpailuun.
Nykyisnhän suurin ongelma on ollut se, että tarjouksen pyytäjä ei ole osannut tehdä tarjouspyyntöä ja silloin hinnan merkitys on korostunut liikaa.
Tarjouksen tekijälläkin on mahdollisuus vaikuttaa tarjouspyynnön sisältöön ottamalla yhteyttä ja konsultoimalla asiakasta eli tarjouksen pyytäjää ja myymällä asiaansa.
Pilkkominen on yleistä Keski-Euroopassa.
Miksi ei meillä?
Kunnassa ei osata pyytää ja hyväksyä osatarjouksia, mutta siinäkin ehdot on samat kun kokonaistarjouksessa, mutta esimerkiksi ILONET pyysi ja edellytti kokonaistarjousta arvio 7-8milj.
Olisi jakanut urakka-alueisiin ja olisi mahdollistanut kokonaistarjouksen tai jostakin urakka-alueesta tehdyn tarjouksen, jolloin pienemmätkin olisi voineet tarjota vaikka yhdestä urakka-alueesta.
Kunnassa touhotetaan nokka pystyssä eikä kysellä neuvoja.