Helsingin velka kasvaa
Vuoden 2012 talousarvioehdotuksessa Helsinki ottaa lisää lainaa 265 miljoonaa euroa. Kaupungin velkataakka kaksinkertaistuu seuraavan kolmen vuoden aikana.
Vuoden 2012 talousarvioehdotuksessa Helsinki ottaa lisää lainaa 265 miljoonaa euroa. Kaupungin velkataakka kaksinkertaistuu seuraavan kolmen vuoden aikana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaupunginhallituksen joulukuisesta päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus, jossa kyseenalaistettiin Pajusen ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr.) tapa esitellä korotukset ristikkäin. Sauri esitti Pajusen palkan tarkistamista ja Pajunen apulaiskaupunginjohtajien palkkojen tarkastamista.
Vantaa on mainittu julkisuudessa yhtenä velkaisimmista kaupungeista Suomessa, kun kaupungin velan määrä on nousemassa yli 5 000 euroon asukasta kohden.
Vantaan huono taloudellinen asema ja velkaongelma on ollut myös yksi keskeinen tekijä, kun Helsingin ja Vantaan yhdistymistä on perusteltu.
Yllättäen Helsinki näyttäytyy yhtä velkaisena kaupunkina kuin Vantaa.
Valtuuston puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) laski, että jos perusparannustarpeet huomioidaan kokonaisvelan määrissä, Helsingin asukaskohtainen velka on yhtä suuri kuin Vantaalla.
Homojen kaupunki tulee kalliiksi muulle maalle.
Sieltä hyvä huudella 6 -kerroksesta
" susia lisää maaseudulle "
Me punikit kannatetaan Saurin ja kokoomus herran palkakorotuksia