Suomelle jälleen kanne – EU:n komissio vaatii 32 140,80 €:n uhkasakkoa
Uusi Suomi
Luotu:
12.3.2013 15:03
Suomi sai kanteen EU:n sähkömarkkinoita koskevan direktiivin täytäntöönpanon myöhästymisestä
Euroopan komissio on kannellut Suomesta Euroopan unionin tuomioistuimeen. Kanne koskee sähkön sisämarkkinoita koskevan direktiivin täytäntöönpanon viivästymistä.
Komission mukaan Suomi ei ole täyttänyt direktiivinmukaisia velvoitteitaan direktiivin tekemiseksi osaksi Suomen kansallista lainsäädäntöä direktiivissä säädetyssä määräajassa.
Direktiivin mukaan sen edellyttämät kansalliset lainsäädäntötoimet olisi pitänyt tehdä 3. maaliskuuta 2011 mennessä.
Komissio pyytää unionin tuomioistuinta määräämään Suomelle 32 140,80 euron suuruisen päivittäisen uhkasakon.
Komissio on antanut Suomelle asiasta jo huomautuksen ja lausunnon. Suomen on toimitettava vastineensa kanteeseen unionin tuomioistuimelle 21.5.2013 mennessä.
Komissio haastoi helmikuussa Suomen EU-tuomioistuimeen vastaavanlaisesta tapauksesta, kun Suomi ei huomautuksista huolimatta ollut tehnyt kuljetusyrittäjien työaikoja koskevasta direktiivistä osaa kansallisesta lainsäädännöstä.
Sähkömarkkinoita koskevan direktiivin tavoitteena on tehostaa ja yhdentää unionin kilpailulle avoimia sähkömarkkinoita. Direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle ja toimitukselle sekä kuluttajansuojaa koskevat säännöt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.